keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Mietin minne kirjoitan tämän, tänne tai sitten Kurren Puupajaan.
No, se tuli sitten tänne, vähemmän Puupaja juttuja...

Siirsin naapurista Valmetilla puun halkaisukoneen tontille ja eukko on sittemmin ryhtynyt halkomaan puita joita olen pätkinyt, jotka olen heittänyt peräkärryyn ja ajanut "tontille". Siitä tulee aikanaan video - "sunnuntai askareita" nimellä.

Kaiken välissä olen sitten mm. levyttänyt puupajani laajennuksen seiniä,
Levytys käynnissä
Valintani oli EK, eli erikois kova kipsi levy... tänään sain sen rupeaman tehdyksi...
Levytys tehty
Siinä se sitten on ja nyt alkaa sitten liitoskohtien saumaus, sitten hionta ja maalaus. Ajattelin tehdä tuon maalauksen hieman toisella tavalla, sen kaiken, miten, jää nähtäväksi. Sen verran voin paljastaa että seinistä ei tule "yksivärisiä"...
Ulko-oven eteen tulee toinen ovi - talvea ajatellen. Kummatkin vanhan päätalon puretun osan ovista hieman "vahvistettuna". Se on sitä kierrätystä :) vaikka hiki siinä tulee tulee kun kun joutuu tekemään myös karmit niille.

Mitä sitten?
Vaikka mitä! Mutta vain pari juttua lisäksi tähän poustaukseen - kuten nk. vierasvuoteen vierestä kun Viki päätti ottaa "nokoset"
Viki ja tassukat kohti kattoa..
Siinä on koira joka osaa ja kykenee nauttimaan - hyvästä unesta...

Autoni, Rellun ikkunanpyyhkijät eivät toimineet kuten piti joten päätin vaihtaa uudet sulat (€35). Niiden ikä ja kesto olisi vähintään 5 vuotta ja viimeksi vaihdoin ne noin 3 vuotta sitten.
Huoltoliike ihmetteli että olivat jo "kulunut".
Ei ollut. Vika löytyi...
€800 juttu
Nuo kaksi vartta ja niiden välissä oleva pätkä maksaa pyöreästi € 800. Vika on siinä että yhden liitoksen laakeri on pettänyt.
Puran sen osiin jossain vaiheessa ja katson voiko siihen asentaa uuden, tai sitten vain ostan sen romiksesta. Mutta ajatelkaa, varaosana, € 800!

Muista jutuista lisää tuonnempana...








2 kommenttia:

  1. Mielenkiinnolla odotan millaiset puupajan seinistä tulee.
    Tuli mieleen sisareni ja minun leikkimökki. Pappa maalasi seinät jämämaaleilla "purkin pohjilla" ja tulihan just' sopivaa väriloista pikkutyttösille.
    Autuasta on Vikin uni.
    Toivottavasti saat korjattua ikkunanpyyhkijän "systeemin" on meinaan aika suolainen hinta varaosasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä tulee tietenkin valokuvat ennen kuin seinä peittyy hyllyillä ja silleen :)
      PS. Mutta tuskin vanhoista maaleista sentään XD

      Poista