maanantai 2. marraskuuta 2015

Ilmalämpöpumpun asennus ym.

Se oli sitten tänään se päivä kun asentaja pääsi tontille, asentamaan uuden ilmalämpöpumpun.

Entinen ULTIMATE ei enää kyennyt tuottamaan lämpöä, ja edellinen talvi oli onneksi varsin leuto - nyt se korvaava sitten hankittiin, 21.09 ja Panasonic tarjouksessa ja tänään se sai asentajan paikalle, noin kuukauden odottelun jälkeen.

Ilmalämpöpumpun asennus
Ei mitään mitä en olisi itse voinut tehdä, kokemusta on. 
Oli kuitenkin kaksi tekijää jotka "estivät" sellaisen, oma asennuksen. Tai itse asiassa kolme tekijää.
Ensin, ulkoyksikkö toimitetaan ILMAN kylmä ainetta ja sellaista ei vain mennä ostamaan kaupasta. Normaalisti kylmä aineet on jo asennettuna tehtaalla.
K-Rauta Mikkelin "asiantuntija" sanoi että niin ei enää tehdä, ne tulee nyt myyntiin ilman kylmä ainetta. Joten uskoin siihen ja hieman vitutti koko sääntö Suomi ja sen sellainen. 
Mikäli kylmä aine olisi ollut mukana ulko yksikössä kuten pitää olisin varmaan asentanut sen itse. Kokemusta on ja alipaine pumppu löytyy ym. Kuparien kanssa olisi tullut hieman ongelmia mutta ei muuta kuin käydä ostoksilla.
En ottanut "heidän", eli K-RAudan asennus firmaa, rahasta oli kyse. Se olisi maksanut saman mitä laite. Tein sopimuksen Juvalla toimivan Kisara yrityksen kanssa joilla on kokemusta asiaan; paljon, paljon halvemmalla. Ei sen puoleen, ei se halpaa ollut.

Toiseksi takuu astuu voimaan vain valtuutetun asentajan päiväkirjalla alle kirjoitettuna. Mutta se on "maku" asia. Kai sitä voi luottaa Panasonic nimeen?

Kolmanneksi, asennus olisi ollut laiton, sellaisen työn saa tehdä vain valtuutettu henkilö, ei yritys, vaan henkilö. Hän istuu ensin lukuisilla tunneilla ja opiskelee... miten (sitten):
Poraa muutamalla ruuvilla kiinityslevyn seinään, poraa läpiviennin reiän seinän läpi, asentaa sähkö piuha parin selkeisiin kohteisiin, sähkö "sisään (L) ja ulos (N) [240 V]" sekä suojamaan (kevi) ja sitten kolme piuhaa noin 5 Voltin jännitteellä (oletan) säätöjuttuihin. Sisä- ja ulko yksikön välille.
Sitten laite seinään, putket reiän läpi- ja johdot takaisin ulos ja se on siinä. Siis sisältä.
Ulkona samat sähkötyöt ja numerokoodien mukaan säätöjutuille ja nuo L, N ja kevi. Kuparit kiinni (vaatii oman työkalun) ja niiden jälkeen nk. tyhjiöinti (koneella) ja hanat kiinni, töpseli seinään ja se on siinä.
Ja sitä sitten opiskellaan tunti tolkulla että saa luvat porata ruuveja seinään ja reikä sen läpi... 

OK. Ei se ummikko ja tee-se-itse mies kykene siihen ja tekee vahinkoa eikä mikään maahantuoja hyväksy takuuta laitteelle jonka on asentanut joku urpo joka luulee. 
Mutta, voisi se olla hieman kevyemmällä tasolla - tuo "koulutus" ja valtuutus työhön.

Outoudet säännöissä / asetuksessa ym.
Juttu on niin että mikä tahansa laite joka on "töpselin" päässä, leivänpaahdin, kahvinkeitin, porakone jne. kuuluu sarjaan että kuka tahansa voi vaihtaa / asentaa sähkökaapelin mikäli toisessa päässä on pistotulppa. Oli se sitten 240 tai 380 / 400 Volttia.
Kuka tahansa voi tehdä mitä haluaa asennuksia kun kyseessä on nk. heikkovirta, esim. 5.x-10 Volttia.
Kuka tahansa voi porata reikiä seinään ja ruuvata ruuveja siihen.

Mutta ei kun kokonaisuus on esimerkiksi ilmalämpöpumppu - kaikki edellä mainitut ovat siksi luvan varaisia tehtäviä... siinä kokonaisuudessa, eli sen osissa.

Kun työ oli tehty, putket tyhjiöity oli aika käynnistää laite. 
- Ai mitä? Etkö laita sinne kylmä aineita?
- Kylmä aineita? kysyi asentaja. 
- Juu, sitä niin vastaan minä ja jatkan. Myyjä sanoi että se on tyhjä, että enää ei saa myydä esitäytettyjä, sen täytön tekee valtuutettu asentaja.

Hän katseli minua hölmönä kuten minä häntä. Johan se "sihati" kun irroitti alipaine pumpun letkun, ja ihmettelin kun väänsi kaikki sulkijat tappiinsa, eli avasi ne.

Sitä sitten ihmeteltiin puoleen jos toiseen ja minä intin mitä Mikkelin K-Raudassa oltiin sanottu ja vakuuteltu.
Hän haki sitten toisen mittarin ja kuinka olla, siellä kompurassa oli mitä piti olla, täynnä kylmä ainetta!
Ja sen näki myös kun hän sitten irrotti laitteen ennen kuin neulaventtiili sulki liitännän. 
Koe käytössä alkoi pukkaamaan sisätilaan noin + 50 asetta! (Ulkona +10)

Nyt asennuksen jälkeen hieman harmittaa mutta eukko lohduttaa että takuu on nyt ainakin voimassa.

Asiasta toiseen

JUVA siirtyi nyt "suurten joukkoon"- Saatiin Tokmanni. Avajaiset olivat 29.09.2015
Porukkaa oli odottamassa niitä "ilmaisia ämpäreitä"
Kuvassa vain osa odottajista pienessä sateessa.
Ensimmäiset muutama sata sisällä
Saatiin mekin sen ämpärin - oltiin ensimmäisten tuhannen joukossa jotka sen saivat. Mutta ei sitä €100 lahjakorttia.

Ja lopuksi luonto ilmiöitä, vai sanoisinko, sää ilmiöitä

Pilvettömällä taivalla kuin savu vana




12 kommenttia:

  1. Kaveri harrastelee noita, siis itse oppinut eikä tee asennuksia rahasta vaan omasta ilosta, sanoi että saman laitteen sisällä riittää kylmäainetta kolmeen eri asennukseen. On tuonut käytettyjä jäähdyttimiä uudelleen käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut muutamista tapauksista joista voi todeta että kaiken maailman "pellejä" löytyy.
      Onneksi esimerkiksi kylmä aineita ei enää saa ostaa ilman että on luvat kunnossa.

      Poista
  2. Vielä ei ole pahaa eikä moitittavaa sanottavaksi. On hiljainen ja lämmittää todella hyvin. Toki ulkona on plussaa.
    Energian kulutuksesta ei voi vielä sanoa mitään parin päivän jälkeen. Se on ollut siinä 0.3-0.4 kWh. Odotellaan pakkasia että näkee mihin lukemat siirtyvät.

    VastaaPoista
  3. Kaikki tee-se-itse henkilöt eivät osaa asiaansa vaan sitten on torppa tulessa tahi tapahtuu jotain muuta yhtä karmivaa.
    Vakuutushenkilö ei voi kitistä asennuksesta eikä takuusta, kun kurssinkäynyt asentaa.
    Lämpöisiä päiviä!

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen projekti. Meillä on myös suunnitteilla ilmalämpöpumpun asennus täällä Espoossa. Vielä on vain jonkin verran selvitettävää ennen kuin teemme lopullisen päätöksen. Naapurimme juuri hommasi sellaisen, ja on ollut erittäin tyytyväinen.

    VastaaPoista
  5. Kiitos tästä. Tuttu on suunnitellut ilmalämpöpumppua. Saa ammattilaisen varmasti sen asentamaan. Meillä itsellä on öljylämmitys, mutta me alamme myös rakentamaan ensi vuonna, joten sitten menee sekin uusiksi. Miten teillä tuo on nyt toiminut?

    VastaaPoista
  6. Meidän tuttu on hankkimassa ilmalämpöpumppua. Meilläkin semmoinen on ollut haaveena, joten aiommekin nyt odottaa että kuulemme sitten hänenkin kokemuksiaan. https://kylmäkarhut.com/tuotteet/#pumput

    VastaaPoista
  7. Pitäisi meille tuo ilmalämpöpumppu hankkia, mahdollisesti kevään aikana. Toivotaan, että se asennus menisi oikein. En näistä nesteistä ja muista niin tiedä, hyvä kuitenkin että tuli huomioon se, että täytyy ottaa hieman asioista selvää. https://www.akihalme.fi/lampopumput

    VastaaPoista
  8. Meillä olisi ammattilainen etsinnässä, joka saisi tehtyä LVI-työt.Täytyisi nimittäin saada tuo lämpöpumppu asennettua. Pumppu on saatu tuttavalta, joten ainoastaan asennukselle on tarvetta. Takuu on jo ummessa. Toivotaan, että se olisi silti mahdollista asentaa uuteen osoitteeseen.

    VastaaPoista
  9. En itse näistä sähkökaapeleista sen enempää tiedä, mutta se on selvää että kattavat takuut ja muut täytyy olla kunnossa. Meidän on tarkoitus hankkia ilmalämpöpumppu mökille, ja toivon että kaikki menisi moitteetta. Se täytyisi myös saada meille asennettuna, kun ei itseltä kokemusta löydy.

    VastaaPoista
  10. Hyvä että takuu ainakin löytyy. Meille on myös tulossa ilmalämpöpumppu, samalla täytyy hieman läpivientejä tehdä timanttiporauksella. Tämä on urakka kuitenkin vasta keväälle. Onnea myös ämpäristä, harmi että lahjakorttia ette saaneet.

    VastaaPoista