Vanhemman OK-talon peruskorjausta, puutarhan ja pihan kuntoon saattamista, ja vaikka mitä eläkeläisten touhuilua ja ajatuksia maailman menosta. Unohtamatta puupajaani.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Peruskorjaus. uudisrakennus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Peruskorjaus. uudisrakennus. Näytä kaikki tekstit
Selkäni on alkanut normalisoitumaan - toki muistuttaa vielä olemassaolostaan.
Tänään jatkoi sitten sisäkaton kanssa, lähinnä eristämisellä, päädyin 600 mm villapaksuuteen.
Ennen sitä oli sisäkaton "alas laskeminen", siihen oikeaan korkeuteen lattiasta.
Sisäkaton tukirakenteita
Tupakalla ollessa tuli mieleen se mikä oli jo hetken kaivertanut mieltä - että olin unohtanut jotain - mutta mitä?
Perhana! Se ilmastoinnin poistoputki! Ei kun sitten tekemään sitä, siis 90 asteen mutkan putkeen kun nyt ei ollut valmista mutkaa, kaikkea muuta kyllä oli.
Huoneeni poistoilman putki ja mutka
Jouduin poistamaan eristeitä ja sitten putki sinne ja eristeet takaisin, leikattuna putkelle oma tila.
Huone alkaa valmistumaan
Sain tehdyksi rimoituksen vain kahteen väliin, tuotantoteknillisistä syistä johtuen, seuraavaksi rimoitetaan valmiiksi. Päädystä puuttuu vielä villat kun ala osa on täynnä vaikka mitä koneita, nauloja ym.
Oletan että noin viikon kuluttua saan siirretyksi ikkunan nykyiseltä paikalta uuteen paikkaan jossa nyt on vain muovi sääsuojana.
Kulmahuone ennen
Yllä kuva viime kesältä kun ryhdyin rakentamaan runkorakenteita. Kuvassa oleva ikkuna siis siirtyy uuteen seinään ja tilalle tulee sisäovi.
Ei niitä harjakaisia sitten vietetä huomenna, ne siirtyy jonnekin tulevaisuuteen - seuraavaan viikonloppuun - olkoon niin. Mikään ei vain tänään mennyt putkeen kuten ajattelin.
Talon pääty hieman avattuna
Ison valkoisen "neliön" takana, joka on ollut ikkuna on meidän makuuhuone.
Tässä vaiheessa, ylä kuva, totesin että nyt tarvitaan hieman järeämmät jutut - eli tarvitsen telineet minkä päällä olla - ei vain tikapuut.
Myöhemmin leikkasin kuvassa näkyvästä harjakatosta 2/3 osaa pois, kohdasta joka on linjassa yläosassa olevan styroksin alla. Se on yksi mitä kummallisin lisuke mitä en alkuunkaan ymmärrä - sen syytä olemassaoloon. Toinen puoli n. 30 cm ja toinen puoli 60 cm.
Nyt tukitaan ja putsataan, ja puretaan, ja hikoillaan
Hilasin ylös tulevia katon vasoja, niitä "vuoliaisia", sen lyhyemmän joka on alin. Reilusti yli 4 metriä kuitenkin. Jätin ne vaakatasoon, uuden seinän ja vanhan päädyn kohdalle, etsin sitten lautoja tontilta ja sain kuin sain itselleni oivan työtason.
Kuvassa tutkin entistä ikkunaa joka oli eristetty styroksilla - kulmasta oli reilu pala poissa, noin 30x30 cm. Olivat ampiaiset tai mehiläiset keränneet siitä styroksista materiaalia pesän rakennus hommiin.
Ampiaisten ja mehiläisten jälkiä
Voit suurentaa kuvaa klikkaamalla sitä
Eristeistä päätellen - eli sanomalehdistä, tämä oli tehty 1960.
Yllä valokuva siitä touhusta. Kummankin yhdyskunnan entisiä pesiä löytyi ja myös uusia - kun tuhosin niitä uusia, siitä ne eivät oikein tykänneet kun huomasivat niiden kadonneet. Mehiläiset vain pörräsivät ympäriinsä ja ihmettelivät - ampiaiset vuorostaan tekivat kami-kaze hyökkäyksiä minuun.
Vanhojen eristeiden poisto osoittautui työlääksi kuten vanhan katon "lipan" poisto ym. Siinä jouduin käyttämään myös puukkosahaa kattopellin leikkaamiseen.
Lopulta minulla oli 4x5, eli noin 50x125 patikka paikalla, puolet pituudesta mitä tarvitsen. siitä tulee vielä pieni ongelma. Ne on 3.9 m pitkiä ja niiden pitää olla vähintään 4 metriä korjauspala, ja se tulee tietenkin vain ja ainoastaan keskelle. Sen alle tulevat sirten tietenkin aika monta "runkotolppaa", korkeus noin 85 cm. Niin ja sen alle noin 2.6 metrin runkotolpat. Eli tuki lattialankun ja em väliin.
Sen päälle tulee sitten tuo reilut 8 metriä pitkä yhtenäinen kertopuu, paksuus 45 milliä ja leveys muistaakseni tuollaiset 270 mm.
Kun asensin noita kattovasoja sain siitä kokeilun kautta kulman jolla leikkaan katon palkin päädystä, vasoista palan pois, sellaisen kolmiopalan. Silloin sen pääty on suoraan sitä 8 metrin palkin syrjää vasten.
Kun se on tehty tulee vielä toinen samanlainen vasa, 200 mm leveä sen päälle mutta reilut puoli metriä pidempi. Kussakin käytän avuksi naulaus kenkiä ja sen sellaisia - ja pitkiä, vasaroitavia nauloja.
Ja, kun se on tehty pääsen asentamaan aluskatteen jne. ja lopulta kattopellit.
Siellä se on ja odottaa asennusta
Tuo reilut 8 metriä pitkä, 45 mm paksu ja 270 mm leveä kertopuu. Se oli se viimeinen homma jonka tänään tein, eukon kanssa.
Kannettiin "tökkien" varastopaikalta uuden osan sivuun. Eukolla oli - luonnollisesti vaikeuksia sen kanssa. Tyttö kun painaa alle 50 kg ja kantaa miltei oman painonsa verran tavaraa! Matkaa noin 30 metriä. Edellisen vastaavan kantamiseen pyysin naapurin Matin - se oli hänelle kova ponnistus vaikka matkaa oli vain kolmannes!
Mutta eukkoni teki sen! Se jos mikä olisi pitänyt saada videolle!!!
Vaikka olin jo aika lailla poikki ajattelin että en saamari sitä sinne huomenna nosta! Siis ylös.
Joten - ei kun menoxi ja sain kuin sain sen toisen pään ylös rakentamalleni telineelle ja sitten vain toinen pää kuvassa olevan seinän yläsidepuun päälle. En nyt kuvaile miten - mutta sinne se vain meni!
Siihen loppu tämän päivän hommat - enkä olisi sen jälkeen jaksanut nostaa edes kaljakoria ylös. Eukko katsoi minua huolestuneesti ja käski istua alas - naamani kun oli kuulema aika punainen - sanoin että se väri heijastuu hänen takista - ei heijastunut kun hänellä ei silloin sitä punaista takkia ollut päällä.
Nuorempana - vain muutama vuosi sitten moinen juttu ei olisi ollut yhtikäs mitään - ja paljon helpompi juttu. Nyt piti, on pakko tunnustaa että tämä Tonttu alkaa olemaan aika lailla Ukko iässä. :-(
Mutta - kyllä sitä voimaa löytyy ainakin hetkittäin :-)
Kävin sitten suihkussa, vaihdoin vaatteet ja poikkesin Kirkolla - eli Juvalla noin 30 km päässä ostoksilla.
Se Viski pullo jäi nyt odottamaan minua sinne - haen sen sitten kun pellit on katon päällä.
Alakuva - hieman kauempaa otettuna.
Alkukesäällä, viimeistään juhannuksen jälkeen maisemat ovat aivan toiset.
Pressujen alla on vielä rakennusmateriaaleja - ei kauaa.
PS. Kerrankin "Luoja(ni) siunaa" touhujani oikealla säällä! Miljoona kiitosta siitä :-D
Päivä kului säätiedosta huolimatta remontin parissa ja sain kuin sain ylös tuon yli 8 metriä pitkän seinän - taljaa apuna käyttäen - ja sitten tuettua sen eukon avustuksella. (Klikkaa kuvaa suurennukseen).
Stopparit pois että pääsee tasaiselle pinnalle. Noston viimeinen osa nostin käsin
Kaikki vaikuttaa tässä vaiheessa ihan hyvältä.
Siinä se on, seinä pystyssä ja uskokaa tai älkää, jopa suorassa!
Tuli tyytyväinen olo - olin hieman mietiskellyt miten se nosto onnistuu yksin.
Vatupassi osoittaa että seinä todella ON suorassa! Joten se siitä ristimitasta :-)
Kun seinä oli pystyssä ja katsoin miltä se näyttää vatupassilla olin itseeni todella tyytyväinen!
Eukko toki pelkäsi koko ajan että jotain tapahtuu hänelle - kun aina jotain tapahtuu. Niin ja jotain tapahtuikin lopulta.
Tuleva lattia ei ollut täysin levytetty ja yksi pressu oli levittäytynyt tuulen voimasta levälleen. Hän vain väisti minua taaemmaksi ettei jäisi toisen seinän alle jonka nostin käsin ja astui tyhjän päälle. Ei sentään pudonnut metrin toista alas vaan jäi pressuun syntyneeseen "taskuun" loukkaamatta itseään. Se jos mikä olisi pitänyt saada videolle!
Lyhyempi seinä pystyssä, viimeistelyä vailla. Vasen yläkulma hieman jumittaa.
Tein siten lyhyemmän seinäelementin - reilut 4 metriä pitkän. Kun sen olin naputellut yhteen oli aika nostaa se pystyyn - ja ylös se nousi vain kauramoottorilla - eli käsin.
Apuna oli 2x4 jossa oli samasta materiaalista klosseja. Nostin ensin sen ylös suorille jaloille, noin 1/2 metriä ja eukko ohjasi sen tuen mihin piti. Sitten udelleen kiinni ja nostin sen uudelleen vajaaseen metriin ja kolmanneksi noin puoleentoista metriin. Kun olin valmis sanoin eukolle että nyt se nousee tai ei nouse joten pois tieltä etten jää alle jos voimani loppuvat - ja hän otti taakse poistu ja putosi sinne reikään.
No, se nousi kuin nousi ylös ja jos olisin ottanut pituudestani mitan ennen sitä ja sen jälkeen niin kutuistuin varmasti sentin ellei toista.
Vielä on toinen samanlainen - mutta ei huomenna.
Tässä piti nousta ylös ja hieman avittaa että menee vanhan, syksyllä tekemäni jatkoksi. Heittoa korkeudessa tasan tarkkaan ei mitään.
Kun tuo oli nostettu ylös ja Ukko lyhentynyt oli aika istahtaa - vaikka jäljellä oli vielä hieman suojauksia tulevaa sadetta silmällä pitäen.
Tässä vaiheessa olisi ollut mukava vain lopettaa ja ottaa suihku, vaan ei voinut. En muista heti koska olisin ollut viimeksi niin kuitti, ai juu. Se oli kun muurasin sokkelin viime vuoden syksyllä.
Edellinen tauko ei kauaa kestänyt. Lattialla olevat lastulevyt piti niputtaa kasaan ja peittää sateelta, ym muuta.
Ja siitä kun sitten kalabaliikki syntyi kun voimakkaana ollut tuuli vain yltyi. Oli siinä ja siinä että sain pressut siten haluamallani tavalla sinne minne piti.
Pressu paikalla, osa suojaamatta
Lastulevyt pysyvät ainakin kuivina. En enää jaksanut suojata lyhyemmän seinän elementtiä - no, kyllä se siitä kuivuu vaikka kastuu.
Kun naulasin viimeisiä nauloja pressun kiinnityksessä ei vasara enää tahtonut pysyä kädessä ja lensi muutaman kerran omille teilleen - ja Ukko kiroili.
Tuon jälkeen kun lopetin, hieman viiden jälkeen kesti reilut puoli tuntia ennen kuin jaksoin nousta ylös keittiössä ja siirtyä suihkuun.
Nyt tuntuu käsissä ja muuallakin siten että tänään on tullut tehdyksi jotain poikkeavaa.
PS. Kyllä se siitä - ja jossain vaiheessa pääsen laittamaan katon ja sitten tuulensuojalevyt seiniin. Sitten ollaankin voiton puolella. Ja kun katto on vesitiivis lupasin itselleni kunnon Viski putelin. Niin, sitä kuvataan kait nimellä harjakaiset ;-)
LVI - Lämpö, Vesi, Ilmastointi Työnjohtajan niittaaminen siten että kirjoitti nimen tänään paperiin. Teki naapurin, noin 600 m taloremontin jutun myös. Hinta 400 kun käy kerran tontilla, kun putken on asennettu.
Jyrätään niin että talo tärisee
Tässä jyrätään niin että maa tiivistyy kuten pitää. Monttuja tuli kun alla oli ollut kivi, suuremman puoleinen - jätti suuremman montun.
Lisää soraa monttuun
Muutaman kierroksen jälkeen alkoi pintaan tulemaan monttuja - niistä oli poistettu suurempi kivi, eli sinne se sora oli uponnut ja päälle tarvittiin lisää. Alla 16-32 soraa noin 40 cm. Mielestäni ihan ylimitoitettu määrä - mutta niin vain vaaditaan.
Anturan valun muotti ja raudoitus valmistuu
700 mm leveä, 200 paksu, eli 70x20 cm antura yhden kerroksen mökkiin. Sanoisin että sen päälle voisi rakentaa kaksi tai kolmikerroksisen talon.
Raudoituksen eka kerros valmis. Sen päälle tulee sitten toinen kerros - ja paljon hitsaamista - tai surraamista.
Kun se on tehty tulee rimojen naulaus yläosaan poikittain siten ettei valun muotti leviä kuin Jokisen eväät, vaikka korkeutta on vain tuollaiset 200 mm..
Tähän nykyinen päättyy ja josta seuraava jatkuu - sitten myöhemmin
En voinut poistaa nykyistä porstuaa, eli eteistä. Se on avoin tila jossa on nyt lämminvesivaraaja ja vesipumppu. Kun nyt tehtävä valu on valmis ja pääsen rakentamaan sinne tulevat tilat, jossain vaiheessa saan siirretyksi ne, vesivaraajan ja pumpun uuteen paikkaan. Vasta sitten voin purkaa sen ja jatkaa sokkelia. Tilalle tulee uusi "esi-eteinen".
Uusi huone
Edellisen jatkona on tämä. Ja, sen teen ennen "eteistä" - nyt kun se betoniauto tulee. Siihen tulee uusi huone ja kylmähuone.
Ensin teen sen sokkelin valun ja sitten rakennetaan lisää kun on aikaa - ja rahaa.
Oja peitetty ja odottaa viimeistelyä, kunhan ehditään
Jätevesojärjestelmä on sitten tehty, jonka kommelluksista piti jo kirjoittaman oma juttunsa, lähinnä UPONORin systeemistä. Se oli niin syvältä että kyllä siitä kirjoittaa pitää.
Nyt on sitten enää pinnan tasausta ja siemennys uuden mullan sekaan.
Rakenustarvikkeet tontille
Tänään tuotiin tontille "ensimmäinen kuorma", seuraavaksi täydennystä ja tarvittavat kyprokit sekä villat.
Melkoinen kuorma sitä tulikin. Kuvassa osa jo purettu.
Siitä sitten vain rakentelemaan
Pisimmät tuotteet ovat 8.4 metriä. Kaikki mittaan sahattuna joten jätepaloja ei jää. Siitä vain naulamaan runkoa pystyyn.
Alapohjaan päätin laittaa 2x70 mm FinnFoam uretaanin ja sen päälle vielä villaa. Millainen siitä loppujen lopuksi tulee näkee sitten kun olen purkanut vanhan pois. Jos mahdollista jonkin lainen tuuletus sinne tulee.
Tänään sain tyhjäksi meidän niin sanottu TV-olohuone. Ai että siellä oli tavaraa, isot nahkasohvat, ja vaikka mitä.
Homma alkoi viemällä pois keittiöstä pöydän, se meni verstaaseen apupöydäksi. Sitten meidän "Ruokahuoneesta" siirrettiin pöytä keittiöön ja jotain muuta pois tieltä. Sitten se "TV-huone" sinne ruokahuoneeseen.
Parin päivän sisällä se on sitten tyhjä. Myöhemmin puran osan lattiasta auki jotta saan sen alle uudet vesijohdot ym. Myöhemmin ko lattia - siinä TV huoneessa menee uusiksi kun siihen tulee sauna, kylppäri ja silleen.
Samalla puran eteisen lattian pois ja viereisen kylmäkomeron ja välissä olevan tilan. Sinne tulee sitten uusi WC ja suihku. Minne laitan vesipumpun ja lämminvesivaraajan jää nähtäväksi - siis väliaikaisesti. Se minne ne lopulta tulevat - se lattia puretaan ja rakennan uuden.
Uskokaa pois että siitä tulee mahottoman mielenkiintoinen projekti jonka kiemuroista tulen kirjoittamaan :o)
Niin, valokuvilla ja videoilla.
Hetki sitten syötiin silliä ja silleen kirkkaalla kyytivedellä.
Nyt lähden ulos sinne "Kurren Salunaan"grillaamaan - - -
Valitettavasti emme nyt kuitenkaan syö ulkona - eli on liian viileätä ja pahuksen kova tuuli. Mutta - se EI haittaa itse grillausta ;o)
Niin, tuli ostetuksi uusi kulkupeli raskaaseen ja vaativaan kuljetukseen, meidän tontille. Lähinnä eukolle.
Muistelen omasta lapsuudestani maitokärryä - oli se kärry jolla kiskottiin suuria heinäkuormia, vietiin maitoa tienvarteen ja rahdaattiin puita metsästä - vaikka mitä.
Tässä on alumiiniset pyörät - puulaatikon saan jossain vaiheessa vaihtaa ja kokoamiseen ei ohjeita ollut - ajattelin. Sitten ne löytyivät. 100% tekstiä ilman kuvia - ja minä kun katsoin vain kuvien perään lukematta tekstiä.
Kasvun alkua vaikka mille
Kevättä tekee ja eukko istuttaa vaikka mitä kasvamaan ja sitten ne siirretään maahan. Jokaisessa huoneessa on jotain kasvamassa, myös saunassa ja saunan pukuhuoneessa.
Kasvihuoneessa on sitten sellaista alkukasvussa joka sietää jo hieman pakkasta, lähinnä kukkia.
Nyt sitä on vaikka muille jakaa, esimerkiksi eri tomaattien taimia.
Sitä voisi mennä vaikka Mikkelin torille myymään :o)
Lupasivat kuunnon sateita viikonlopuksi. Olin purkanut katoksen veneen päältä ja kun katselin maisemia sisältä näin miten hitunaiseksi pressut olivat menneet - ei ihme että pilssissä oli vettä.
"Fisu" odottaa vesille pääsyä
Hain tänään rullan rakennusmuovia, asetan sen huomenna veneen suojaksi. Ensin pressut pois, sitten muovi ja sen jälkeen pressut takaisin.
Kohta pitäisi päästä tekemään siistimistä ja hieman remppaa. Runko kiiltäväksi ja uudet myrkyt pohjaan jne. Ajattelin laskea sen vesille juhannuksen jälkeen ja sitten myyntiin.
Kokeilin moottoria - ilman kaasua. Hyvin lähti pyörimään.
Hommia riittää tulevalle kesälle - ei aikaa veneilyyn. Päätimme aloittaa sen hieman suuremman rempan, purkamalla nk. saunaosasto pois ja rakentamalla tilalle uuden - josta tulee itse asiassa olohuone. Noin 33 neliötä.
Nykyinen olohuone - TV huone muutetaan sitten saunaosastoksi.
Olen ryhtynyt pyytämään tarjouksia eri toimittajilta - sitten nää nähtäväksi miten hyvin budjettini pitää.
Eukon kanssa käytiin (käydään) juuri keskustelua paistin maustamisesta ja miten se tehdään (ei ole ensimmäinen kerta, eikä toinen).
Tilanne 1-0 koti joukkueelle - eli minulle - mutta hänen ehdottamien lisukkeiden osalta en voinut kieltäytyä joten siitä tulee tasapeli.
Aikaisempiin kuviin liittyen koiramme löysi uuden valloituspaikan.
Katolta pudottamani lumi kohosi korkeammalle kuin työhuoneeni ikkunan alaosa. Siinä se Viki nyt katselee sisälle. (Eukon ottama kuva).
Wiktor, eli Viki (Welsh Corgi Cardigan) on melkoinen lumikoira ja pallon pelaaja.
Seuraava kuva on etupihalta, joka on kaksi osainen. Kuvan osa kertoo hänen "poluista", omista teistään. Toinen osa on saman lainen, unohtamatta takapihaa jossa on marjapensaat.
Sain aika lailla onnistuneen videon hänen touhuista, edellä olevan etupihan ja takapihan välistä, jossa on samat polut.
Yleensä hänellä on jokin pallo suussa.
Video tuo esille sen työn minkä hän tekee polkujaan luodessaan.
Viereinen kuva olisi varmaan parempi jos se olisi otettu auringon paisteessa tai keskellä päivää. Videolinkki ALLA. (Kunhan saan sen tehdyksi ja julkaistuksi).
Ja sitten verstas juttuja
Olen nyt muutaman päivän aikana tehnyt "seinä hommia" - pakkaset kun katosivat niin sisälämpö nousi tasolle jossa voi spaklata ja maalata, ja sitä olen tehnyt kun kyllästyin katsomaan puolivalmista kipsilevy seinää.
Ensimmäisen maalauksen tein pensselillä, eilen ja kiroilin sitä kun en löytänyt mistään maalaustelojani. Olin täysin vakuuttunut siitä että minulla on hieman arvokkaammat jutut - mutta missä?
Eilen en niitä löytänyt - mutta tänään ne löytyivät - ja ihan vahingossa!
Joten vedin sitten uuden pinnan telalla. Ja työn jälkeen pesin sen kunnolla.
Aikaisemmin olin siirtänyt sorvin ja höylän sivuun päästäkseni paremmin seinään. Joten päätin tehdä sen osan seinästä ja katosta ns. valmiiksi.
Eilen toin sisälle puuliiteristä muutaman laudan, ajoin ne sitten höylän läpi ja sitten vedin ne jyrsimellä saadakseni kulmiin profiilin. Kauneutta sisustukseen! :o) Ei mitään rimaa, kunnon 100 mm lautaa omasta metsästä :oD
Niistä tuli / tulee kattoon kulmalistat. Ei vain ja pelkästään koristeeksi. Niihin tulee vielä lisärakenteita kiinni, hyllyille nimittäin. Siten ne ovat tavallaan tukirakenteita niille.
Teen nimittäin katonrajaan hyllyt puolivalmisteille jossa ne voivat kuivua rauhassa.
Jätän ne sellaiseksi mitä ne ovat, eli ei pintakäsittelyä. Kuva niistä oikealla. Viereinen kuva: En ole höylännyt ylä osaa. Otan vielä pois ko laudat ja silloin höylään myös yläosan (ei näkyvän).
Peruskorjaus päätaloon
Niin, kuten olen jo aikaisemmin kirjoittanut, päätaloon tulee suurempi remontti.
Olen palaamassa takaisin aikaisempiin luonnoksiini, ja niihin tulee uudet versiot - lähentelee sellaista "toteutumiskelpoista" versiota.
Jos rahaa olisi - niin sitten voisi rakentaa talon jossa on vaikka portaat jotka eivät johda mihinkään. Nyt tehdään sitten lompakon mukaan ja - työvoima resurssien mukaan. Eli - minä teen työn ja joskus mukana on muutama apuri joista toivon enemmän hyötyä kuin haittaa.
Uusi lähestymiseni rakentuu siihen että teen työn vaiheittain.
Pahin ongelma on nykyinen talaouspuoli jossa on WC, pesutilat, sauna jne. Se on romahtamassa "niskaan".
Kun lumet lähtevät alkaa purkuhommat. Ennen syksyä on sitten uden osan vesikatto päällä ja seinät.
Kun ne ovat valmiina työ jatkuu sisätöillä.
Ennen purkua rakennan nykyiseen TV/Olohuoneeseen pesutilat ja WC:n, ja tietenkin saunan.
Uudet tilat jotka tulevat, siihen tulee uusi Olohuone, TV huone ja suuri talvipuutarha.
Kun se on valmis, sitten siirrytään seuraavaan vaiheeseen, seuraava kesä, eli 2011. Sen aikana peseytymistilat ja WC on sitten väliaikaisessa paikassa, jossain pihalla.
Kun ne on tehty, sitten siirrytään toiseen kerrokseen - varmaan vuonna 2012.
JA - tuo viereinen kuva tulee muuttumaan, ainakin mitä julkisivuun tulee. Kun mieleeni tuli tuo "evoluutio II" versio.
Uskon saavani seuraavan kehitysvaiheen kuvat valmiiksi noin kuukauden kuluttua. Siskoni mies lupasi katsoa ne ennen kuin esittelen ne arkkitehdille.
Mitä rakentamiseen tulee ja niiden toteuttamiseen Suomessa ja ulkomailla - hän on varmaan listalla yksi parhaista mitä on, yksi tusinasta listalla.