Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäkeittiö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäkeittiö. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Sairaus ei estä tekemistä


Valokuvista täysi koko: Kilkkaa kuvaa.

Flunssaa on ollut ihan riittämiin, jopa kyllästymiseen asti. Muutama päivä meni mutta sitten alkoi jurppimaan.
Eilen tein ulkorakennuksen laajennukseen sivuosaan jatkon - voimille otti.
Aikaisempien töiden jäljiltä olin heittänyt lumikolaan poltettavaa puuta, joita vaimo tänään otti talteen kun yöksi on luvattu sadetta.
Turhan tarkkaan "säilömme" mitä jää. Monesta puu klabista ajattelen aina mihin sitä voisin käyttää - ainakin käsityönä. Ellei muuhun niin sitten uuniin.

Eilen tein valun jatkolle laajennuksen pituusosaan - tänään tein sille sitten muurauksen. Kuvassa näkyvän "tönön" puran pois.
Koska sen sisällä on niin paljon juttuja - odotan se purkaamisen kanssa kunnes uudesta osasta on tietty määrä valmiina - seinät ja katto.

Kun se oli tehty tein laudoituksen uudelle päätyosalle - leveys 7.40.
Tarkistein pohjan ja sen kaadon - että on nolla linjassa joka suuntaan.
Tein sitten raudoituksen siitä harjateräksestä mitä oli - se ei sitten ihan riittänyt kuin vajaaseen viiteen metriin.

Se kuitenkin ylitti puolet leveydestä, joten OK. Tein satsin valua varten.
Eilen meni 75 kg ja tänään 100 kg. Flunssassa se oli ihan riittävä määrä. Suurin ja rasittavin homma oli kaapia 500 kg:n säkistä tavarat betonimyllyyn. Ai että osaa olla tiukassa, ja pölyää!

Sokkelin pohja näyttää "kierolta" - mutta ei se sitä ole. Sen paksuus on noin 7 cm.
Päälle muuraan sitten kevytsoraharkosta yhden kiepin.
Kun se on tehty päätin valaa vielä sen päälle 3 cm "kannen" jolla oikaisen sokkelin joka suuntaan oikeaan mittaan.
Asennan koko sokkelin matkalle muotin, eli laudan joka on joka suuntaan vaaterissa niin kuin pitää, ollen 3 cm harkon päälle. Siten saan helposti lastalla pinnan suoraksi.
Asennan siihen vielä max 4 mm harjateräkset ja sitten sitä betonia. Tuloksena on ehdottomasti joka vinkkelliin nähden suora alusta ja vahvistettuna.

Viereinen kuva: Noin 4 vuotta Rotterdamista (Hollanti) ostamani Limo Viikuna. Ei tahdo kasvaa pituutta - pysyy kuitenkin hengissä ja tuntuu voivan hyvin.

Alakuvassa keväällä istuttamamme "humalat" on rönsyillyt - avustuksellani ihan mukavasti ja on aika tuuhea.
Tulevana keväänä se alkaa tekemän uutta seuraten edellisen vuoden runkoja myöden "avaruuteen".

Taustalla näkyy "Kurren Saluuna", vielä viimeistelyä vailla ja vailla tiettyjä keskeisiä elementtejä, eli "grillit".
On siinä minulla Kesäkeittiö josta puuttuu sen keskeiset ydin osat. On vain kaupallinen kaasugrilli - joka on täydellinen fiasko. Hankittu S-Marketista.
Saas nährä jos saan hyvitystä mitenkään sitä.

Viereinen "Tähtiportti" (StÅrgÅte) on hieman toispuoleinen. Syynä joko multa jossa kasvavat tai taimenet jotka ostin.

Läpikulkevan polun loppuun tulee Japanilainen "portti", saman tapainen mikä alakuvassa on. Kullekein sivulle tulee siten riukuaita - särentäaita. Aluksi pituudelta reilut 50 metriä.

Sitä varten alkaa nyt materiaalin keruu metsästä. Kesä siihen työhön on ollut aivan liian kuuma - ainakin meikäläisen kunnolle.
Samassa rykelmässä kasvaa härkäpapua ja yksi köynnöskasvi joka ottaa muutaman vuoden pituutensa lisäämiseen.

PS. Viereinen kuva. Pystytolpat tulevat mäntyrungosta jotka jäävät luonnonvaraiseen tilaan, eli niitä ei maalata eikä pintakäsitellä millään mönjällä.
Yläosaan tulee lankkua joka kuivuu tontilla.
Muoto / malli syntyy sitten kun sen teen.

torstai 16. heinäkuuta 2009

Hitaasti valmista

Valmista tulee hitaasti, ja varmasti

Grillikatos alkaa pikkuhiljaa valmistumaan - toki paljon on vielä tekemättä. Grilli sisälle, jonka rungon muurauksen aloitin tänään.
Sitten pitää saada luukut ikkunoihin, ja pleksilasit. Niillä voi sitten säädellä miten sisälle tuulee tai ei tuule.

Kasvimaa alkaa tuottamaan jotain joka lupaa mukavaa syötävää. Kurpitsapenkin tuotteet ovat ainakin kooltaan melkoiset. Toivottavasti kurpitsat ovat samaa luokkaa - sitten joskus.

Tomaatteja tulee niin että voisi vaikka pullottaa - kunhan ensin kypsyvät, siirtyisivät vihreästä punaiseksi.
Kurkut ainakin ovat tulleet esille kukkien alle ja vauhdista päätellen pian niitä löytyy pöydästä.

Rikkaruohoja piisaa niin että kun yhdestä alueesta ne on raivattu ja siirrytty toisaalle jo raivattu alue alkaa täyttymään.

Vene remonttiin en ole vielä päässyt, mutta jotain sen suhteen on kuitenkin tapahtunut. Kun en saanut sitä tähän mennessä vesille enkä varmaan syksyyn mennessä niin laitetaan se sitten vesille tulevana keväänä.

Menoa on viime aikoina riittänyt.
Ensin oli kesävieraita maanantaista lauantaihin jolloin matkustimme Stadiin eukon veljen tyttären häihin.
Sunnuntaina Porvooseen morsiaimmen vanhemmille, sieltä sitten äitini luo.
Hän yllätti meidät puutarha ostoksillaan. Kukkia vaikka mitä ja vielä yksi viinipuun köynnös joka oli saanut jo melkoisen pituuden hänen parvekkeella. Sitten ostimme vielä itse muutaman lisää.
Maanantaina oli pakollinen vierailu eukon siskon luona heidän siirtolapuutarhassa Pakilassa. Moni juttu jäi matkalla tekemättä kun aika ei riittänyt. Hyvä kun ehdin Bilteemaan.

Sitten matka jatkui Lahteen josta haimme kissamme tyttäreltäni ja X-vaimolta aikoinaan hänelle tekemäni kyökin pöydän ja tuolit. Osti uudet ja modernimmat.

Hesassa alkoi sade jota jatkui Mäntsälään - ja sitä vettä tuli! Siskoni kertoi että sen päivän aikana Mäntsälässä tuli 40 mm. Kun päästiin kotiin katsoin että meillä oli tullut vain 10 mm.

Tulevan viikonloppuna on sitten Sukukokous, äitini puolelta Juvalla, joten yövieraita tulee taas. Sunnuntaina vielä serkkuni ja enoni.
Viikko siitä poikani tulee vaimonsa kanssa. Ennen sitä pitää poiketa Ristiinassa kahvilla - nyt ei voitu enää kieltäytyä - tai selitellä.
Sitten tulee vieraita Anttolasta ja ennen syksyä meidän tulee poiketa siellä.
Niin ja joitakin muita vastaavia juttuja.

Ihmettelen vain missä välissä pääsen rauhassa touhuilemaan omiani ;)
Valmista tulee, vaikka hitaasti :)

PS. Niin, sain loppujen lopuksi korjatuksi polkupyöräni kumit ja menopeli toimi loistavasti.

torstai 2. heinäkuuta 2009

Harjakaiset

Harjakaiset

Niin, tänään vietettiin harjakaisia - muutama purkki Tanskalaista olutta, ja loput Chivas Regal pullosta. Ei ollut kuin normaali lasillinen eukolle ja reilumpi minulle. On se niin hyvää.

Niin, sain Laavun, Kesäkeittiömme, Grillikatoksen katon valmiiksi. Sanoisin että kattoon tuli "harvalaudoitus", eli vesi tulisi läpi kun sataa. Koska en nyt laittanut bitumia vielä päädyin rakennusmuoviin - ja vaihdan sen sitten bitumiin kunhan ehdin.
Nyt on vuorossa seinien laudoitus, alas ja ylös ja ikkunat jne. Sitten tulee grillin muuraus, osa ainakin. Ennen viikonloppua käyn ostamassa "kaasugrillin" - vaikka se on kuten pyhäinhäväistys - päädyin ostamaan sellaisen.

Sitten pitää kaivaa höylä esille ja kokeilla miten lankkujen höyläys onnistuu. Ellei, niin sitten "naapuriin" kuormalla. Siellä on kunnon höylä - matkaa noin 15 km suuntaan. Pitää saada pöydät ja penkit. Katokseen yhdet ja toiset ulos.

Tässä viikolla oli sateen merkkejä ja sateenkaari tuli esiin - tuplaten - jollaista en muista ennen nähneeni.
Oli todella komeaa katseltavaa. Harmi ettei kamera kyennyt ottamaan siitä todellista kuvaa.

Puutarhan jutut ovat ryöpsähtäneet kasvuun - ja rikkaruohot ym.
Itse kun rakentelin grillikatosta - eukko sai leikata nurmikon - oli päässyt jo liian pitkäksi. Häneltä meni siihen koko päivä - arviolta noin 4 tuntia, tai yli - ja hän on siinä mielestäni liian hätäinen.

Osa puutarhasta on kukkinut - kuten unikot, mutta uutta pukkaa tilalle, laajalla rintamalla.
Perunatkin (varhaiset) kehittävät kukkia ja odotan vain milloin ne ovat täydessä loistossa.

Olen kysellyt pihakivien perään. Ne ovat saamarin kaalliita, alkaen noin 13 € neliö, joka on mielestäni sikamainen hinta.
Terassilautaa saa kympin neliö tai alle.

maanantai 29. kesäkuuta 2009

Buranaa ja nesteytystä

Buranaa ja nesteytystä, eli buranaa kipuun ja mehua hikoilun tuomaan janoon



Kuva (klikkaamalla saat suurennuksen): Jatkoa edellisen blogin kirjoitukseen.


Kasvu puutarhassa ei ole ollut ihan toivottavaa - aluksi koko kesäkuu oli todella viileä ja kostea joka muuttui vasta Juhannuksen jälkeen - jolloin tuli todella ikävän kuumaa. Sääasema näytti jo yli 32 astetta - se oli liikaa.


Aikaisempi perunan istutus - joka oli harson alla on alkanut kehittämään kukkia. Nyt kun ne vielä alkaisivat kukkimaan ja sitten syömään uusia putikoita. Mansikoita saadaan muutama päivässä - kehittyvät vain niin epätasaisesti.

Tomaatit kukkivat ihan mukavasti ja kohta odotellaan kurkkujen kukintaa.



Kuva: Romulus menossa lavalle. Nousukulma melko jyrkkä.


Eri kaivuu työt valmistuivat tavalla joka ei enää edellyttänyt "Romuluksen" pitoa, jotan laitoin sen myyntiin ja se meni sitten Lappeenrantaa.

Eukon piti ottaa kuvia - muutaman sai - parhaat jäivät kuvaamatta. Oli niin kauhuissaan että polvet petti ja pissat meinas tulla housuihin.

Ei siinä mitään sen kummempaa - vaikka oli rajun tuntuista. Auto jolla kone haettiin oli tehty metsäkoneille. Kookas Skania.

Nousu taka telin päälle oli melko korkea ja jyrkkä, jossa sitten tyrin kaksi kertaa. Sivullinen olisi olettanut että kaadan koko vehkeen.

Ensimmäinen ajo epäonnistui kun jalka lipsahti lukolta ja ajolinja meni pieleen. Sanomatta oli selvää että siinä kulmassa jarruista ei ollut apua - joten tuliin vauhdilla takaisin alas.

Toisella yrityksellä oli jo mielestäni takapyörilläni telin välissä - vaan en ollut ja kun jarruista ei ollut apua, päätin antaa painovoimalle vapaat kädet. Olisin voinut käyttää kytkintä ja vedättää, mutta taasen, tasauspyörän lukko oli irronnut.

Kolmannella kerralle se sitten onnistui. Kullakin kerralla saadakseni takapyörät irti maasta minun piti nostaa ne ilmaan ja asentaa tukit niiden alle saadakseni korkeutta siten etteivät taka-tassut olisi jumittaneet koneen etenemistä. Kiitos jyrkän nousukulman.

Niin, etukauhassa oli iso ojakauha ja kynsikauha. En halunnut pudottaa niitä kyydistä. Se edellytti sitä että jouduin pitämään etukuormaajan kauhaa liian korkealla.


Juhannus tuli ja meni - parempi kuin edellinen - ainakin mitä valokuviin tulee.
Sitten tuli muutama päivä pakollista lepoa. Jotenkin onnistuin vientämään ja kientämään vasemman olkapääni siihen tilaan että jokainen liike eri asentoihin tuotti kipua tavalla joka varmaan tulee kun olkapäähän työnnetään tylsä puukko ja viännetään vaikka mihin asentoon. Nyt se alkaa tulemaan kuntoon.


Tänään sain pienen muutoksen - parempaan suuntaan moottorisahalleni. Se ei suostunut sahamaan suoraan - eikä se sahannut vinottain yhteen suuntaan vaan kahteen suuntaan. Ihan mieletön juttu.


Ostin tänään sahaan uuden laipan. Olisin ottanut lyhyemmän mitä nyt on - 14 tuumainen - vaan sellaista ei ollut. Onneksi uusi laippa oli mitä pitää olla - vaan ensi ostoksen - tehdasasennuksen satsissa ei sellaista ollut.


Kuva: Kesäkeittiön runko alkaa hahmottumaan


Aikaisemmin ostamani betonimylly alkoi myös temppuilemaan tavalla - joka ehkä korjaantuu kun maahantuoja lähettää uuden moottoriyksikön ja muut vempaimet. Kiilahihna ei vain pysy siinä missä sen kuuluu olla.


Niin, ja moni muukin ostamani laite ym ei todellakaan ole mitä sen kuuluisi olla. Saas nähdä miten käy ostamalleni runkonaulaimelle.



Veneen remonttiin ei aikaa ole vielä liiennyt. Eikä vielä tule. Ensin tulee tehdä tuo kesäkeittiöä - "Kurren Saluuna" valmiiksi että päästään grillaamaan. Toinen on sitten tekemäni pergola. Olin kaivanut uuden alueen - oikeastaan laajentanut entistä. Se on muutoin valmis - mitä nyt "lattia" ja "seinät" puuttuvat ym.

Se saa odottaa kunnes "laavuni" valmistuu jotta päästään grillaamaan tapahtui mitä tapahtui sään kanssa - kesävieraita kun on tulollaan.



keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Täysi päivä töitä ilman lepoa

Kuten on: Klikkaa kuvaa ja saat sen ruudun täydeltä eteesi.

Niin se vain on että "eläkeläiset" tekevät täyden työ päivän - lepäämättä sen kummemmin

Sen kummempaa syytä työhön ei ole kuin halu saada jotain valmiiksi, jostain syystä tietyn ajan sisällä ja tiettyyn aikaan mennessä.
Todettiin juuri että olemme tehneet viime aikoina, viikkoja, keskimäärin 5-7 tuntia päivässä - välillä hyvinkin raskasta työtä.
Välillä tuntuu että mitään ei valmistu ja sitten yks´kaks´valmista on - ja paljon.

Olin tuonut jostain tontilta suuremman kiven jonka päällä voi istua mukavasti - tulevan Pergolan kulmaan - ja kun naapurin Matti istui sen päälle - siitä tuli Matin kivi.

Viereisessä kuvassa, oikella on tekemäni "Junttan" - tukin pätkä ja kahva naulattuna. Sillä olen juntannut hiekkaa jota olen levitellyt kuorma kaupalla (kottikärry) eri paikkoihin. Kaikkialle ei Romuluksen ulottuvuus ole riittänyt.

Tänään eukko istutti pienempiä kiviä sen ympärille - siis tuomani kiven ympärille, ja myös muuta mukavaa maisemointia. Pieni moska (iso vasara) oli apuna.
Siitä hän jatkoi muualle, tehden samaa kivetystöitä. Kierteli tonttia ja haki sopivia murikoita - jopa kookkaampia, 5-7 kg kokoisia ja asenteli niitä paikalleen. Nousi ylös, astui taaksepäin, katseli ja kumartui eteen, tarkasteli kulmia ja asetteli niitä uudelleen, ja uudelleen. Pieni, jopa suurempi vesisade ei menoa haitannut.
Illalla hän ihmetteli kipua pepun seutuvilla ja nivuksissa. Kerroin että kyseessä ei ole mikään sukupuoli tauti vaan pelkästään uinumassa olleiden lihasten ja jänteiden heräämistä eloon. Hän on jo todennut laihtuneensa jonkin verran - ihmettelen vain mistä.

Itse olen laihtunut keväästä noin 4 kg, eli painan nyt vain reilut 110. Minä ja painoni eivät ole suhteessa siihen mitä yleisesti ajatellaan. Kehumatta kroppani koostuu melkoisista luista ja lihasmassasta - kiitos nuoruuden voimailulle ym. Toki, kun painoin muutama vuosi siten yli 130, myönnän olleeni hieman yli tukeva.
Mutta nyt koen itseni varsin hoikaksi vaikka sitä vatsaa on - mutta se on vuorostaan synnynnäistä.

Ja vettä on satanut ihan riittävästi - päivittäin siten että se ei enää haittaa tekemistä. Ei sitä voi sisällä istua, tai kuistilla. Sade ei menoa enää haittaa - paitsi;
ulkona olevien vihannesten ym kasvu on hidastunut - jopa kasvihuoneessa. Ja se ei ole kivaa. Taitaa juhannusperunatkin jäädä vain haaveeksi.

Sade on saanut - jota on jatkunut toista viikkoa, maan varsin märäksi ja siten pehmeäksi.

Olen joutunut ajamaan Romuluksella talon edestä lukuisia kertoja ja jäljet ovat sen mukaiset.
Päivän lopuksi haravoin Romuluksen takapyörien jäljet tasaiseksi, kylvin heinää ja peitin sen sitten ohuella mullalla. Eli, en nyt suunnittele ajavani siitä aikoihin, jos koskaan. Laitoin koneen myyntiin. Työt on tehty. Jatko hommat vaativat leveätelaisen ympäri pyörivän tekeleen.

Romuluksella ajoin muutaman tunnin. Siirtelin kiviä, putsasin maata, ajoin hiekkaa jne.
Yksi kivi oli varsin kookas - korkeus noin 1.5 m. Arvioin sen olleen noin 1.5 tonnia. Nostin sen erään toisen kiven viereen. Sen paikkaa ollaan eukon kanssa keskusteltu ja nyt se on siinä missä se on - ainakin muutaman päivän. Jos sen siirrän, siirtyy myös toinen, sen vieressä oleva, saman kokoinen kivi uuteen paikkaan. Ne ovat kuin paasit, kuten viereinen oleva kuva tuo esiin.
Uusi paikka olisi siten että ne olisivat ikään kuin portti tontille tulevan tien päädyssä.
Kivien väli olisi hieman leveämpi. Kullekin sivulle tulee sitten "särä-aita" joka vuosien varrella jää jonnin sortin kasvi(e)n peittoon.

Vieressä oleva kuva on tulevan kesäkeittiön pohja-varaus. Runko rakenne ja miltei kaikki muu rakentuu mäntytukeista - joita minulla on vaikka muille jakaa. Niiden koko ei ole hääppönen - tyvestä vain 15-25 cm - ja pituutta max 6 m. Mutta kelpaa hyvin "laavuksi" - tulevaksi kesäkeittiöksi.
Malliksi tulee tuo "laavu" ja katolle sitten nurmetus, eli se tulee kasvamaan heinää ja kesäkukkia.

Viereisen kuvan muut jutut
Edellä mainitun "laavun" lisäksi takaa näky veneeni. Sen remontti on edelleen tekemättä - mitä nyt sen ajohytin katon jatko rempan tein, ne kaarituet. Nyt se odottaa pintamateriaalia. En vain vielä tiedä teenkö sen vanerista tai rimoista.

Että sellaista tälle päivälle.

Ei sen kummempaa - kuin että pienet sadekuurot eivät meitä enää aja sisälle, vaikka ovatkin välillä melko voimakkaista. Ne ovat ikään kuin osa päivää - sellainen luonnollinen osa sitä suurta kokonaisuutta.

Viereinen kuva: Otettu noin vuosi sitten. Maisemat ovat hieman muuttuneet siitä. Takana on vain tiheä metsä, jonne oli jopa vaikeata päästä. Nyt siellä on kasvihuone ja kaikki muu.

PS. Ja uusi "Sääasemani" tuntuu elävän aivan omaa elämäänsä - ollen ihan ulkona, kuten lumi-ukko talvella, siitä mitä todellisuudessa tapahtuu - ainakin tuulen osalta - ja "ennustuksissa" se ei tiedä oikeastaan mitään.
Ostin sen kun olin Stadissa Verkkokaupasta, se oli niin halpa. Kaikkea on teknisesti ja hinta euron alle 50.
Sanoin jo eukolle että ei tämä ole kuten ne 250-350 € asemat - jollaisen vielä hankin.

maanantai 15. kesäkuuta 2009

Taas yksi siunattu päivä

Klikkaamalla kuvaa saat suuremman.

Taas yksi siunattu päivä - ainakin herättiin aamulla hengissä - vaikka kipeänä - vaan ei krapulassa tai muuten sairaana.

Mitä sitä sanoisi? Vaikka mitä, etenkin kun joka paikka on kipeytynyt entisestä ja lisää latasin tänään.

Pistin jo eilen aluksi etupihan, ja aamulla se oli kuin kaatopaikka, ja kasoja eri jutuissa. Multaa käytettäväksi, laattoja ja kiviä poistettavaksi jne.
Homma oli suurempi miltä se näyttää - etenkin kun poistettavan maan kauhominen ei onnistunut joten jouduin LAPIOIMAAN sen kauhaan, eikä kyseessä ollut yksi eikä kaksi kauhallista.

Sen lisäksi oli lukematon määrä betonilaattoja joita poistin.
Kun seassa on pinta maata, heinää ja sen sellaista se oli pahempi kuin spagetti. Lapio ei vain mennyt läpi.
Lopulta tuli valmiit muodot - toki jatko odotuttaa jotta levittämäni sora tasottuu, eli kovettuu.

"Tie", eli polku joka näkyy olen ristinnyt nimellä "Elämän tie".
Se kaareutuu joka suuntaan kuten korkki ruuvi, olematta yhtä suora ja sen varrella on vaikka mitä - ja houkutuksia ja päättyy yllättäen - ei mihinkään josta on vaihtoehtoja minne tahansa.


Viereisen kuvan oikean puoleiseen osaan tulee nk. "pergola" - vai mikä se nyt on. Keinutuoli, pöytä ja tuolit ja päälle katos jonka joskus villiviini ja muut köynnökset peittävät. "Lattian" teen painekyllästetystä lankusta - parempi kuin betoni tai kivi laatat. Nyt oleva poikkeaa ylemmästä kuvasta.
Kuvan oikealla sivulla olevan kiven toin noin 100 m päästä. Se on kuin tuoli.

Kun teen kunnon inventaarion tontilla olevista kivistä - siis liuskekivistä, niin katsotaan mitä niillä sitten peitetään. Ainakin kesäkeittiön, vai onko se sitten grilli katoksen lattian.
Alemmassa kuvassa on pajun kanto jonka poistin. Yllätyin sen juurien pituudesta! Niitä oli metri kaupalla.

Rakenteesta tulee "laavu" tyyppinen. Sen taakse, veneen keulan jälkeen tulee toinen, "laavu" tyyppinen - jonka pohja on jo valmis. Se on kesäkeittiö.
Grilliä ja savustusta sekä kunnon "Pizza" uuni. Nami nami kunhan sen saan valmiiksi.
Runko ja oikeastaan kaikki muu rakentuu mänty tukeista.

Niistä sitten kun sinne asti pääsen. Kivet tulee omalta tontilta - liuskekiveä - mutta tuli, eli kuuma puoli "venäläisetä" tulitiilestä. Suomessa sellaista ei enää valmisteta - eikä osata valmistaa.

PS. Kuten se on - kun päivät ouhuaa niin illalla ollaan ihan naatti - etenkin muutaman oluen ja ruuan jälkeen. Silloin ei toimi mikään - eikä oikeastaan ole mitään joka inspiroi.
Siten nämä kirjoitukseni jäävät melko lailla torsoiksi.

Se oikeastaan harmittaa niin että jää kirjoittamatta.

Niin, ja jos jota kuta kiinnostaa "Romulus" - niin se on nyt pantu myyntiin.
Lisätietoja osoitteessa http://www.nettikone.com/ Kone-Id: 750806