torstai 19. helmikuuta 2009

Kirjanpito ohjelmani tukipalvelu

Kirjoitin eilen maililla kysymyksen Taloushallinto-ohjelmani toimittajalle (Ruotsalaisen "HansaWorldin" Suomen tytäryhtiölle), kysyen miten tilinpäätös tehdään - en kirjanpidollisesti - vaan heidän ohjelmalla. Ohjelmaan ei ole käytettävissä manuaaleja.


Ei vastausta. Soitin ja vajaan 10 minsan jälkeen lopetin ja  soitin sitten "normaaliin" ko yrityksen numeroon - ja siellä vastasi tyttö - sama joka on yrittänyt vastata kysymyksiini aikaisemmin. Eli keskus neiti - joka myös antaa ko. firman tukipalvelun ohjelmalleni.

Ei osaa Ruotsia, ei kirjanpitoa eikä edustamansa ohjelman - kuinka sen nyt sanoisi - siis ohjelmaa. ;(


En nyt kirjoita siten miten puhuin - eli Ruotsilla - vääntäen sen nk. riikin-ruotsiksi (jossa olen asunut lukuisia vuosia).

Saanko Stefan Saxberg , kiitos (hän on Suomen yhtiön johtaja).

Tytöllä oli heikko, hyvin heikko koulu ruotsi.

Sanoi, että hän on Ruotsissa, Tukholmassa ja tulee Tiistaina. (Ei sellaista saa sanoa, vaan että ei ole toimistossa ennen kuin Tiistaina).

Kun pyysin jollekin toiselle, toistamiseen - hidastaen ja yksinkertaisesti, tyttö sanoi jotain ja yhdisti - ja aikani odotettuani puhelu katkesi.


Olin silloin heidän .se sivulla, eli Ruotsissa, ja löysin puhelin numeron paremman version tukeen, Suomessa, - soitin sinne.

Aloitin Ruotsiksi, kysyen puhuuko hän Ruotsia, ei puhunut - eikä kukaan paikalla ollut.

Joten aloin puhumaan Suomea.


Hän ei alkuunkaan halunnut jatkaa keskustelua kanssani, koska minulla ei ollut HansaWorldin kahta kalliimpaa ohjelmaa, vaan paljon halvempi Taloushallinto.

Pitkä asia lyhyeksi. 

Hän ei päässyt minusta eroon ja joutui vastaamaan kysymyksiini, jopa innostuen niin että alkoi pyytämään minua etenemään ohjelman virheiden toistamiseksi.

Sanoin toistaen että minua kiinnostaa vain miten tilinpäätös tehdään. Enkä ole Beta testaaja, en ainakaan kun maksan ohjelmasta.


Todettiin että bugeja on, esim pidennetyn tilikauden osalta.

Omani alkoi 1.10.2007 ja päättyen 31.12.2008.

2 Kuukautta aikaisemmin ennen tilikauden päättymistä, siis 12 jälkeen  heidän ohjelman ALV raportti alkoi tulostamaan nollia saldoon vaikka olin maksuvelvollinen valtiolle! 

Se ohjelma ei tajunnut, / tunnistanut että maksettavaa ALVia oli kertynyt - sille tuli 12 kk täyteen ja siten nolla jutut!

Eli, se ei ymmärtänyt valitun tilikauden pituutta, joka nyt oli 14 kk.

Korjausvienneillä en sitä saanut kuntoon - päin vastoin - kaikki meni ihan juntturaan. Sain ne kuitenkin korjatuksi - vaan en tuota ALV ilmoitusta.

Sain sen OK käymällä henkilökohtaisesti verotoimistossa - mutta en kirjanpidossa.

Siten maksamani kirjanpito on on täysi torso mitä tulee tämän yritykseni  2008 raporttiin.


No, tämä "uusi tuki" sanoi lähettävänsä minulle tiedoston joka selittää miten tuo tilinpäätös tehdään.
Nyt - noin 2 tuntia puhelun jälkeen luvattua mailia ei ole tullut.
Eli, en voi vielä(kään) ryhtyä tekemään tämän vuoden vientejä kirjanpitoon(i).

3 kommenttia:

  1. Jatkoa edelliseen, alla maili jonka lähetin Lindorff perintätoimistolle ja cc Hansaworldin toimitusjohatajalle, Stefan Saxbergille.
    Avaan tälle uuden ketjun, tuonnempana.

    Kiitos alla olevasta mailista,
    En ole vastannut siihen - sitä on puitu ihan riittämiin, ja kuten jo sanoin se missä asiaa jatketaan on oikeudessa.

    Sain tänään HANSAWORLD Finland palvelusta uuden laskun, 164 €, ajalle 19.9.2009 - 18.09.2010
    En ole moista palvelua tinannut, - enkä edes tilaisi!

    Olen yrittänyt soittaa heille mutta kaikki linjat ovat alati varattuna.
    Asiani heille olisi se että vien kyseisen laskun Poliisille, ellei se peruta ASAP - ja olisin samalla tuonut esille (poliisille) aiemmat jutut, jotka pyytäisin tutkittavaksi.

    PS. Se että kirjoitin yhtiön toimitusjohtajalle helmikuussa reklamoiden heidän palveluja, johon sain Helmikuu 19 2009 (Stefan Saxberg) vastauksen ei voi olla MAKSULLINEN ASIA.

    VastaaPoista
  2. Heipä hei Ukko-Tonttu!

    Tervehdys Tampereelta.

    Kiinnostaisi kovasti, miten taistelusi kipi-ohjelman kanssa on jatkunut? Olemme epäonneksemme sattuneet hankkimaan saman ohjelman ja ongelmasi kuulostavat kovasti samanlaisilta kuin meidän...

    t. Maarit S.

    VastaaPoista
  3. Hei Anonyymi

    Viimeiset taistelut tulivat rahasta kun väittävät päivittäneensä ohjelmani - enkä suostunut moiseen.
    Lopulta Perintätoimisto, jonka pyysivät karhuamaan minulta rahaa sai heidät luopumaan koko jutusta.

    En ole sitä ohjelmaa sen jälkeen käyttänyt - enkä tule käyttämään - enkä halua kuulla mitään koko firmasta.

    VastaaPoista