sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Toisenlainen pääsiäinen

Niin, tuli aivan toisenlainen pääsiäinen;
tällä tarkoitan säätilaa.

Jos ennustukset menivät pieleen - niin nyt on esimerkki siitä joka on todella pielessä.
Luvatusta lämmöstä ei ollut tietoakaan, ei edes ripausta siitä.
Ainoa joka piti paikkansa on että se on plussan puolella.

Olimme odottaneet mukavaa viikonloppua, hieman aurinkoa ja mahdollisuutta olla ulkona.

On aivan käsittämätöntä ettei säätä voida ennustaa edes vuorokaudeksi eteenpäin!
Olen kirjoittanut tästä viimeisten vuosien varrella moneen kertaan - etenkin kun veneilimme Hesassa.
Mihin ihmeeseen ja miksi Ilmatieteenlaitos investoi niin valtavia summia rahaa ja ennustukset vain huononevat!

Oli siitä "pakkasesta" se hyvä puoli kun tyttäreni tuli kylään kahden koiransa kanssa, ja hoidossa ollut poikani koira oli myös mukana, hän kun oli matkoilla.

Koska piha ei ollut sulanut Perjantain lumesta, jota tuli muutamassa tunnissa yli 5 cm, piha oli siten "kuiva" eikä kuraa siirtynyt sisälle.

Kukin hurtta sai nauttia vapaudesta, etenkin poikani koira joka harvoin, jos milloinkaan saa nauttia moisesta Helsingissä. Se suorastaan sekosi onnesta ja hajuista. Etenkin myyrien jälkiä se seurasi ja kaapi koloja esiin.

Välillä oli sellaista menoa että suorastaan huimasi.

4 kommenttia:

  1. Samaa olen minäkin ihmetellyt ennusteista.
    Vaikka ainahan paikkansa pitävät joskin ajankohta voi heittää.
    Minun sääsivuillani on Weather Undergroundin ennuste, joka on aina oikeassa. Se kertoo vain todennäiköisyyksiä ja kukapa osaa sanoa mikä prosenttiluku on oikeassa.

    VastaaPoista
  2. Moi Pekka, ja hyvää kevään jatkoa

    Oma sääasemani hajosi joten palautin sen, eikä uutta ollut tilalle.
    Jossain se tieto sinun asemasta on, mutta missä, laitatko linkin.

    Katselin viime vuoden valokuvia - ihan toisenlaiset olivat maisemat. Mutta 15 toukokuuta, vai oliko se nyt 14 vihreä maa peittyi kuitenkin lumeen, taisi tulla 2-3 sinttiä.

    PS. EteläSavo lehdessä eräs meteorologi myöntää ennusteiden menneen "keturalleen".
    Tuleva viikko ei parempaa lupaile.

    VastaaPoista
  3. Terve vaan
    Se sääasema löytyy linkistä http://keitamo.net/saasiirto/wd/wxindex.php?lang=fi
    Hieman on vielä keskeneräinen, ainakin tilastot puuttuvat.
    Sadeanturi on vielä pakkasten suojassa sisällä, että poutaa on meillä pidellyt sen vuoksi.

    VastaaPoista
  4. Moro, on muuten mahottoman komea / informatiivinen sivu! :)

    VastaaPoista