sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Syksy parhaimmillaan

Niin se vain nyt on että syksy on parhaimmillaan ja yöpakkasia alkaa tuottamaan. Ensi yöksi on luvattu -5 astetta.
Joku rintama on tuloillaan ja sen on huomannut tuulesta joka on ollut hetkittäin melko voimakas ja puissa olleet lehdet ovat saaneet kyytiä.
Ja niin sai myös yksi pihakoivu - hieman kookkaampi joka on toiminut tikkojen kerrostalona.
Peräkärry säästyi vahingolta
Onni onnettomuudessa oli se että runko vain hipaisi peräkärryä ja suurimmat osat katkesivat maahan ennen sitä.
Pehmeeksi oli mennyt ja pyöreä tikan pesä
Puu katkesi 1/3 osan korkeudelta joten tikoille jäi vielä nokittavaa. 2/3 osaa rungosta meni kolmeen osaan ja latva osa silpuiksi.

Ja kun pakkasia lupasivat tein sitten vihdoin ja viimeinen sen tulevan takan anturan täyttämisen, kivillä ja harkoilla kun piti saada käytetyksi varastossa olleet 5 kerta 25 kg betonisäkit ja sitten betonimyllyn puhdistus.
Tuon jälkeen oli sitten vesiputken tyhjennys, ja tietenkin vesipumpun siirto sisälle. Joten pakkaset saavat minun puolesta tulla. Niin ja sitten joitakin kärryllisiä lehmänpaskaa kasasta puutarhaan muhimaan ja odottamaan kevättä.

Koppini alkaa olemaan kohta viimeistelyä vailla, vielä viimeinen tasoite rupeama ja sitten maalaamaan, ja kun lattia ja katto ovat asennettu onkin aika muuttaa uusiin tiloihin :-)


2 kommenttia: