sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Pientä päivitystä

Tänään oli sitten "normaali työpäivä" - käytäntönä on ollut etten lauantaisin tee mitään ja sillä ei ole mitään tekemistä onko kankkunen tai ei.

Aamu alkoi kaadettujen puiden karsimisella, jäi tekemättä ja sitten tuli muutama päivä vesisadetta.
Siinä ne odottavat siirtämistä muualle
Kuusen rungot menevät omaan kasaan - tyvi osat sahaukseen ja loput, kuten koivu puuliiteriin. Halkaisun jälkeen.

Sen jälkeen vaihdoin terän raivaussahaan - eli terän tilalle siiman ja lyhentelemään ruohoa johon ei leikkurilla pääse.
Kun homma oli tehty, tai kun tuli aika uudelle tauolle niin siimassa oli vain yksi siima. Kun irrotin sitten sen hökötyksen, jonka oli syksyllä ostanut huomasin jotain ei normaalia.
Kertakäyttö tavaraa
Kuvaa suurentamalla huomaa varmaan eron. Vasemmalla alkuperäinen siimapiiskuri, oikealla syksyllä ostamani. Se kesti sen yhden "ajon" ja siima loppui, ja kotelo rikkoontui! Korvakkeet poikki ja seuraavasta kuvasta näkee lisää itse kopasta.
Koppa rikki
Tuon kopan rikkoontumiseen ei ole mitään järkevää selitystä. Jotain hajosi sen sisällä ja tuli ulos.

Kun sen takia jouduin lopettamaan siimapiiskurilla työskentelyn otin sitten ruohonleikkurin esille. Osa tontista vaati trimmausta.
Pieni osa nurmikkoamme
Kuvassa on korkeintaan neljäs osa leikattavasta nurmikosta, joten sitä on lisää eri paikoissa eri kokoisina lohkoina. Ja sitten on osa jota joutuu trimmailemaan (siimalla ja terällä) ettei se rehevöidy liikaa.
Raparperia
Siinä yksi puska, muitakin on joten raparperista ei ole puutetta ja naapurista tuodaan meille lisää. Ollaan tehty siitä mehua ja hyvää se on.

Ja eukko on touhuillut penkkiensä kanssa talikolla ym. istuttaen vaikka mitä.

Tiistaina toivon kynnetyn osan olevan riittävän kuivaa sen tasoittamiseen ja sitten samana iltana ajan vielä perunat maahan. Meni hieman myöhäiseksi kun tulivat ne hurjat vesisateet.

Että tällainen sunnuntai päivä täällä :)

PS. Huomenna viedään naapurin 92 vuotta täyttänyt naapurin täti Mikkelin Aluesairaalaan kaihileikkaukseen ja sinä odottelu aikana tehdään ostokset ja sitten kotiin ja varmaan sen jälkeen ajan tukit tien varteen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti