maanantai 25. tammikuuta 2010

Verstaan valmistuminen

Niin, tein pienen kuvakoosteen verstaani valmistumisesta, hommia piisaa. Sisällä lattian valua ja autotalli seka uusi katto vanhan osan päälle - ja tietenkin lisää eristystä välikaton päälle. Nyt ei nuukailla.


Puuhastelua verstaassa

Siirtelin ensin koneita uudelleen - ja tein kunnon siivouksen. Tein yhtä ja pientä pientä, valmisteluja eri juttuihin.
Yksi on sellainen "rahi", penkki makuuhuoneeseen sängyn päätyyn. Eukko on sitä jo kysellyt useampaan otteeseen. Kunhan saan huomenna jalat liimatuksi kiinni alkaa pinnan käsittely. Pitäisi saada siihen sellaista antiikin tuntua ja näköä.

Olen hyödyntänyt nk. hylkytavaraa, rimoja joita en ole käyttänyt mäntylankusta. Sahattuani ja höylättyä ne tiettyyn mittaan, paksuus ja leveys, liimasin ne yhteen ja kerroksittain. Ilman sen kummempaa suunnitelmaa ja mittoja.

Tänään tein siitä kulhon - ei mikään komeus, etenkin puun sinisyys ei viehätä minua alkuunkaan.
Sitä tutkiessani totesin että seuraavaksi kannattaa ottaa esiin "millimetripaperi" ja miettiä rimojen leveyttä kun niitä sitten seuraavaksi liimailen yhteen ja sille sitten sorvauksen keskiö oikeaan paikkaan.

Siinä toteutui kuitenkin se jota olin hakemassa, segmentoinnin tuoma tietty kauneus, omaperäinen kuviointi joita voi sitten korostaa eri menetelmin.
Alla hätäinen kuvaesitys alusta loppuun.

PS. Olin vaihtanut sorvitaltan toiseen ja ottamani oli pidempi. Täysin epähuomiossa se osui aihioon siten että varsi lepäsi talttatukin päällä. 100% huolimattomuus taholtani.

perjantai 22. tammikuuta 2010

Tutustuminen sorviin


(Yllä oleva kuvalinkki - ei toiminut ihan miten yritin.) Tänään tein oikeastaan ensimmäisen kerran jotain sorvini kanssa joka oli jotain muuta kuin kokeilla.
Olin syksyllä, ennen pakkasten ja lumen tuloa ottanut yhden koivun rungon talteen - tyvestä noin 15 cm. Se oli sopivissa pätkissä.
Otin ne sisään ja puolitin, rouhin pinnan sileäksi siten ettei kaarnaa oikeastaan ollut enää. Oli vielä kosteata, joten "vesi lensi".


Kuva : Alla olevaan kaipasin viereistä autoa! Se ei TUNNE alustan kummallisuuksia.
Volvolla ajo oli kuin olisi ollut kivimurskamossa.
Kuva? Se EI ole suuri tila-auto vaan vanha kunnopn virtaviivainen BX Citikka.

Olin sopinut iltapäivälle tapaamisen Varkauteen - siellä oli jälleenmyyjä erinomaisille sorvaustuotteille. Olin jo kerran ostanut häneltä muutaman tuotteen. Olin halunnut nähdä millainen putiikki se on ja tänään se sitten toteutui. http://www.onewood.fi/ Etusivun kuvan tuotteista puuttuu pari mahdottoman hienoa tuotetta, mm. yksi Stetson josta jopa Teksasin ökyrikkaat olisivat onnellisia ja maksaisivat siitä maltaita.

Yrityksen pyörittäjä on itse asiassa opettaja, opettaa sorvausta. Häneltä sain samalla muutaman minulle arvokkaan vinkin. Ostin samalla uuden rouhinta taltan ja voi että se lastu irtosi kauniisti ja kevyesti! Se oli kuin musiikkia, kuin balettia parhaimpien esittämänä. Hyvä etten ihan liikuttunut!
Ostin samalla sen tärkeimmän, sorvipakan - ilman sitä nämä hommat (sorvaus) on kuin yrittäisi naida ilman pippeliä. Niin ja ostin samalla metrin verran kolmea eri koko laatua olevaa hiomapaperia - jotain aivan uutta minulle. Hinta reilusti yli €3 metri.

Ihan yes tuttavuus ja se varmasti jatkuu pitkään. Häneltä saan varmaan muutakin kuin toimitukset otoslitaani.

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Kun paska haisee, se on hieno juttu!

Kuka siitä paskan hajusta ilahtuisi - minä ainakin! :) Etenkin kun se haisee ulkona!

Juttu on se että meidän likakaivo vuotaa - ulkoa sisälle - eli pohjavesi nostaa veden pintaa.
Se tarkoittaa sitä että poistoviemärin putki jää veden alle, ja se vuorostaan tarkoittaa sitä että poistoviemärin putki täyttyy vedellä, joka vuorostaan tarkoittaa sitä että putki ei tyhjene - paskat jää putkeen.

Olen viritellyt jutut niin että siitä toisesta kaivosta säätelen veden pintaa 0.5 metrin korkeuserolla uppopumpulla.
Näillä pakkasilla olen nähnyt miten kaivojen vedenpinta on jäähileen peitossa. Se on huolestuttanut minua, toimiiko pumppu?

Juuri hetki sitten eukko tuli sisälle ja sanoi että ulkona haisee paska! Sanoin hänelle (eikä ensimmäinen kerta) että se on hieno juttu!
Miten niin hän kysyi kummallisella ilmeellä.
Sanoin että se on hieno asia koska se osoittaa että pumppu toimii ja että kaivossa on riittävästi lämpöä, eli bakteeri toimintaa.
Kun haju loppuu - on pumppaaminen loppunut - ja se on huono asia.

Vuoden 2010 projekti
Niin, tälle vuodelle on monta projektia, yksi on tuo jätevesi.
Ensimmäinen hätävara on korjata nykyiset betonikaivot. Se ei voi olla niin suuri juttu.
Pumppaan vain kaivot tyhjäksi, korjaan erikoisbetonilla saumat joka takaa sen ettei vettä tule kaivoon ulkoa.
Loppujen lopuksi ihmettelen vain etten tehnyt sitä viime kesänä. Nyt tulevana kesänä sen sitten teen.
Varsinainen uusi jätejärjestelmä on hieman kalliimpi juttu - ja ennen sen rakentamista moni asia vaatii vielä vastauksia ja ratkaisuja.

Hieman eliksiiriä jurppimiseen

Ajoin sitten Mikkeliin, saatuani auton lämpimäksi. Pakkasta on ollut keskiyöstä aamuun asti n. 23, jota jatkui sitten koko päivän.
Nyt yöksi sen luvataan nousevan vielä siitäkin. Pakkasen vaikutuksen näen selkeästi verstaani lämmityksessä, ja nousu on huima.

Mikkelissä sain uuden koneen ja €20 lahjakortin. Mielestäni ihan sopiva korvaus vaikka ajoa tuli lähemmäs sata kilsaa. Niin, ja naapurin Matti kun kuuli "aamukahvilla" tulevasta matkastani - pyysi minua tuomaan hänelle pullon lämmikettä pakkaseen. Se "normaali" Kossu". Samalla otin viikonlopuksi hieman viiniä.


Testasin iltapäivällä sorviani. Olin tehnyt kahdesta 40 mm mäntylankusta (5") aihion liimaamalla ne yhteen. Hyvin meni kunnes lähdin "viimeistelemään". Siitä piti tulla karkki kulho olohuoneeseen. Kun aloitin sen pohjan viimeistelyn 130 W halogeenivalo pimeni ja olin sitten aika lailla hämärän mailla, joten en ihan nähnyt tasan tarkkaan mitä tein. Joten, leikkasin siististi kuppi osan jalasta irti.
Nyt ainakin tiedän miten se tehdään "siististi".

Kun sitä sitten katselin päätin että hitto - jos ei tästä takkia tullut niin tehdään sitten kukkaro! Sorvasin siitä sitten jalan tuikulle. Kun se oli valmis öljysin sen ja vedin ohuen vahan päälle ja kuullotin koko homman. Hieno siitä tulikin vaikka itse sen sanon.
Mänty osaa olla komeaa kun syyt tulevat oikealla tavalla esiin.

tiistai 19. tammikuuta 2010

Nyt jurppii kovasti

Piti saada uusi käsi jyrsin. Ostin sen sitten Hong Kong liikkeestä, Einhell. Otin pakkauksen auki ja totesin että kyllä se näin aluksi kelpaa ja otin paketin mukaan. HInta himpun alle €50. Toinen jyrsimeni on toki ihan OK - aikoinaan Saksasta ostettu. Nyt vain tarvitsen uuden ja tehokkaamman.
Aloin sitä sitten kasaamaan verstaassa - onneksi radio oli hiljaisella, joten saatoin kuulla että koneen sisällä kilisi ja kolisi. Kääntelin sitä ja jotain irtonaista siellä oli.
Ruuvasin kuoren auki, osan rungosta ja käteen putosi sisällä ollut noin 5 mm kantiinsa ollut kolmiomainen muovipala.
Ei hyvä - ei edes halpatuotteelta!

Pistin irrottamin osan takaisin - mutta! Se irrottamani rungon osa ei siihen suostunut! Se ei vain mennyt enää omaan paikkaansa!
Soitin sitten Honkkariiin ja sanoin - että nyt jurppii, pahemman kerran. Ei sitä noin vain lähdetä vaihtamaan uuteen ilman kompensaatiota kun matkaa yhteen suuntaan on noin 45 km!
Lupasivat tulla vastaa. Katsotaan nyt mikä se "kompensaatio" on - euron sytkäri? MAtkaa tulee noin 90 km ja unohtamatta aikaa siihen.

Ostin syksyllä halvan sorvin ko liikkeestä. Se osoittautui täysin mahdottomaksi - sorvaukseen.
En lähde sitä nyt palauttamaan - kuten jo varmaan kirjoitin - puran sen osiksi ja teen siitä "oman" sorvin - erikois jutuilleni.

On se vain niin että halpa on halpaa. Siihen olen kyllä sanonut että ennen takuuajan loppua rahat takaisin tai uudet tilalle.

Siitä tulikin mieleen Sääasemani
Ostin sen Verkkokauppa.comista viime keväänä. Syksyllä vaihdoin uuteen kun olin stadissa. Sen lukemat olivat ihan hurjat. Kesällä oli pakkasta mm. noin 20 astetta.
Sain uuden vaihdossa, jonka lähetin Joulun aikoihin takaisin - kaikki toimi paitsi tuulimittari. Pikku pakkasella se hyytui kuin hitsattuna kiinni.
Eilen sain uuden tilalle, jo toisen.
Nyt kaikki näyttää toimivan - mutta miten pitkään jää nähtäväksi.

TIEDÄN että heti kun on hieman löysää rahaa hankin systeemin joka maksaa "jonkin" verran enemmän - ja tiedot siirtyvät myös tietokoneelle - jotain josta mm. Pekka nauttii - jota hänen laite informoi mitä ulkona tapahtuu.

maanantai 18. tammikuuta 2010

Trimmausta moneen asiaan

Niin, tänään tuli tehtyä trimmausta moneen asiaan.
Suurin trimmaus kohdistui painooni ja lihaksieni mahdolliseen veltostumiseen. Myös eukko sai osansa - oikein kunnolla. Kohteet olivat puiden sahaus, lumien poisto / pudotus ja hieman aivotöitä (suunnittelua).
Sää oli sopiva puutöille - ei verstaassa vaan ulkona. Partner poltti taas saastetta ilmaan kun pätkin puukasaa sopivaan kokoon ja eukko kärräsi niitä sitten puuliiteriin.

Aluksi sain tehdä ihan kunnolla lumitöitä saadakseni puukasan pressun liikkumaan, ja sen alla olevat jätelaudat irti jätettä lautojen sahauksesta).
Kun olin sahanut riittävästi päätin katsoa veneen pressun tilannetta. Oikeastaan menein hakemaan sieltä yhtä juttua ja yllätyin pahemman kerran - ikävästi.

Ulkoa katsottuna katolla ei ollut sen kummemmin lunta, mutta sisältä paljastui aivan toinen todellisuus. Kattotuolini olivat pettäneet ja näky oli karmaiseva.
Ei siinä sitten ollut muuta kuin hakea tikkaat ja muovinen lumilapio. Kun lapioin lunta katolta se oli parhaimmillaan noin 60-70 cm paksu!

Silmä petti

Viereinen kuva: Otettu 6.3.2008. Tämän päivän työstä ei kuvaa tullut otetuksi.

Siinä silmäni oli pettänyt täysin. Kun vauhtiin pääsin menin sitten talomme matalemman osan katolla. Ensin viritin sinne nk. turvaköyden. Alhaalta olin arvioinut lumen korkeudeksi noin 30 cm, mutta se olikin 40-50. Olin myös arvioinut sen olevan varsin kevyttä - ja kattia kanssa. Se oli kuin olikin pakkaantunut varsin tiiviiksi vaikka suojasäätä ei ole ollut ketaakaan. Jo oli aika siirtää se kuorma alas.
En kuitenkaan saanut kaikkea pois - voimat loppuivat - eli käsiin ja jalkoihin iski maitohapot ja lonkka alkoi vihoittelemaan uudelleen. Täytyy jatkaa huomenna.

Kun sitten vedän taas toppahaalarit päälle pitää lumen luonnin jälkeen siirtyä veneen katoksen korjaukseen ja sen vahvistamiseen. Varmaa on että lunta tulee lisää. Siinä se huominen päivä kuluukin kun pitää käydä vielä kaupassa. Se on "Kirkolla" (30 km) tai sitten Mikkelissä (reilut 40 km).

Myöhemmin illalla pääsin verstaalle jatkamaan jyrsimen "prototyypin" kehitystä - tavarasta mitä nyt sattui olemaan. Nyt pääsenkin tekemään varsinaisen tuotteen - johon tulee itse asiassa kaksi jyrsinpäätä / konetta.

Ensin tein alajyrsimen - vanhasta käsijyrsimestä jonka aikoinaan ostin Saksasta kun asuin Hollannissa.
Runkona on sellainen halpa ruuvipenkki - samoilta ajoilta. Olin jo heittämässä sen pois kun keksin sille uuden elämän. Proto toimi erittäin hyvin.
Kuvassa oleva "lankku" - siihen kohtaan tulee siten toinen jyrsin, vaakatasoon, eli horisontaalisesti. Levyn alle jää se toinen jyrsin.
Kuvassa oleva "lankku" on kiinitetty siten että sitä voi siirtää eteen tai taakse - apuna on alkuperäisen penkin ruuvit.

Sille toiselle jyrsimelle teen vastaavan ruuvattavan mekanismin siten että voin laske jyrsintä  alas tai nostaa ylös.


Höylä ei ole vielä löytänyt lopullista paikkaa, kaikki aikanaan. Toimii hyvin ja terän leveys on OK - 300 mm. Kun hain tietoja netistä ko laitteesta löytyi varaterien myyntipaikka. Kahden terän satsi, eli yksi vaihtokerta ja kääntäminen noin € 60.

Yksi puute on, joka harmittaa kovasti, se on purujen poisto. Sellaista ei ole! Olenkin jo tehnyt ensimmäisen vempaimen jota käytän tasohöyläyksessä. Toinen on suunnitteilla oikohöyläykseen.

Laite ei ollut heti ihan iskuvalmiina - jouduin hieman trimmailemaan eri tasoja ja höylänterän korkeutta. Se oli pikku juttu - vaikka sitä miettiessä menikin muutama tupakka.


Sorvi osoittautui oikeastaan ihan mahottoman hyväksi vaikka se onkin pläkkipelti tassuilla - siis ei valurautainen.

Olen vasta kokeillut sitä, enkä ole myöskään vielä ruuvannut sitä lattiaan. Kaikki aikanaan. Alku on ainakin hyvin lupaava.

Yksi asia joka teetättää rutosti turhaa tekemistä, se on tuo purujen imurointi.
Koko hommaan nykyinen puruimurini on kerta kaikkiaan liian vaatimaton. Toista samanlaista ei kannata edes harkita.
Halvin ratkaisu syntyy varmasti siitä että saan ostetuksi joltakin maajussilta kunnon imurin johon saan kytketyksi "ilmastointiputket". Yksi pääputki ja sille sopivat haarat kullekin koneelle, sulkulaitteella. Eli kun imuri on päällä sen ei tarvitse imeä jokaisesta laitteesta.

Hiomakoneessa ja vannesahassa, kuten jyrsimessä käytän aikoinaan ostamaani järeämpään käyttöön tarkoitettua pölyimuria.