Tuli sitten aika ryhtyä purku hommiin käyttäen isoa kirvestä ja kunnon lekaa. Hiki siitä tuli. Lopulta katto rojahti alas, ja kun käytin hieman aivojani onnistuin tekemään sen niin etten itse jäänyt sen alle. Vaikka se näytti heppoiselta painoa siltä ei puuttunut.
Jostain syystä sen rakentaja oli ollut varsin runsaskätinen bitumikatteen kanssa, paitsi yhdeltä kohdin jossa vesi oli päässyt läpi ja laudat olivat lahonneet.
Lopulta muutaman tunnin puurtamisen jälkeen katto oli purettu ja seinät sopivaan kokoon ja edessä oli sitten siivoaminen - ja ai että sitä sitten inhoan!
Mutta tehtävä se oli. Bitumi katteet ja sinien bituliitti levyt peräkärryyn kaatopaikalle vietäväksi ja nuotio siteen sopivaan paikkaan ja palamaan.
Ensin latasin liian suuren määrän ja roihusta tuli melkoinen. Siitä viisastuneena poltin sitten jätettä pienempinä erinä ja lieskat pysyivät kohtuullisen kokoisena.
Mukaan meni muutama lauta jossa oli bitumikatetta ja uskokaa että se sytyttyään paloi iloisesti ja savua tule kuten arvelin.
Lopulta olin saanut purkualueen siivotuksi. Toki tekemistä riittää, vanhan osan lattia. Revin sen sitten myöhemmin joko käsin tai kaivinkoneella jonka vuokraan RamiRentistä.
Pohja pitää tasata ja rakentaa kunnon alusta sepelistä, sitä en aio tehdä käsin lapiolla. Sitten sen päälle tulee styroksit, raudoitus ja sitten betoni valu. Katto on tuolloin päällä.
Nyt kun tuo vanha hökötys lähti pääsen jatkamaan kattotuolien tekoa. Kun toinen puoli, nyt rakenteilla oleva valmistuu alan tekemään vastakkaista puolta.
Kattopellit saanen noin parin viikon kuluttua, tai silleen. Samalla tulee tuulensuojalevyt ja kun tavarat tulevat k-autolla saavat tuoda myös sisälle tulevat kipsilevyt ja eristeet.
Että silleen tältä erää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti