tiistai 15. joulukuuta 2009

Säiden armolla ja muita jutuja

Niin, sitä ollaan oltu säiden armolla. Aluksi oli ihan hyvät kelit ja oli perusteltua pitää lämpö päällä uudessa verstaassani.
Kun seurasin kulutusta päätin poistaa yö lämmön, vaikka se oli vain minimaalinen.
Kun yöpakkaset alkoivat olemaan -22 ja päivälläkin 15-18 miinusta en edes kytkenyt lämpöä päälle, en edes päiväksi.
Sisälämpö oli aina noin puolet ulkoa. Eli ulkona - 20 sisällä -10.

Nyt siihen tulee muutos

Ylihuomenna, torstaina tulee eristevillat ja samalla myös kipsilevyt seiniin. Pitää vielä muistaa se tervapaperi kosteus suluksi. Muovia ei meikäläisen rakennelmiin tule.
Tulevaksi viikon lopuksi, eli jouluksi uusi verstaani on sitten "eristetty". Valitsin / päädyin 150 mm paksuuteen.

Olen aina ollut hieman skeptinen käsihöylän käyttöön. Nyt piti tehdä pöytä / pukki sorville ja aihiona oli 35 cm leveä ja noin 5 cm paksu kuusi lankku.
Koska minulla ei ollut sopivaa konehöylää eikä käsihöyläni tehnyt mitä halusin otin vanha ruotsalaisen puolipitkän käsihöylän esiin ja teroitin terän.
 JA miten helposti se lastu irtosi ja pinta muotoutui haluamakseni, ja sileäksi kuin …
Olen liian kauan vähätellyt käsihöylien arvoa ja niiden kykyä!
Ja mitä höyläyksen lastuihin tulee, niitä tulee ihan pussi kaupalla - niitä eukko arvostaa ihan hurjasti, sitä tavaraa!
Sillä syttyy helposti kyökin hella kuten ruokahuoneen "kamina", iso kivinen uuni.

Pakkasia on ja  näyttää jatkuvan

Auton käynnistys
Lupasin viedä tänään naapurin Matin Juvan Terveyskeskukseen ( jo pari viikkoa sitten) . Lähtö varttia vaille keskipäivän.
Laitoin ajoissa lohkolämmittimen päälle - roikan otin joulukuusesta - se oli ajastimella. Ainoa pitkä roikka.
No, siihen aikaan kun sen tein eivät kuusen valot ole päällä - joten ei se sähkö ymmärtänyt mennä auton lohkolämmittimeen. Tunnin kuluttua "hiffasin" jutun, eli minulle tuli älyn välähdys ja menin ja kytin sen sähkön päälle ajastimesta.
Kello 11.00 tai silleen yritin käynnistää auton, lohkolämmitin oli ollut päällä noin 30 minuuttia. Akku loppu! Vuoden vanhasta akusta ei löytynyt virtaskaa! Moottori oli kuten viritetyn auton kone kesä öljyissä!  Startista ei löytynyt vääntöä käynnistämiseen ja mitä oli imaisi hetkessä akun tyhjäksi. OK, en ollut käyttänyt autoa noin viikkoon.

Ei kun akkulaturi esiin ja kiinni. Lähtö olisi sovittu 11.45, Matilla oli lekuri 12.30. Matti on aina etuajassa - kaikkeen.
11.25 auto ei käynnistynyt - sillä akku jaksoi vääntää vain muutaman kierroksen.
Yritin soittaa toiselle naapurille että vie Matin kirkolle - mutta puhelin oli varattu.
11.40 yritin uudelleen - ja auto käynnistyi! Olin autossa pari minuuttia ja kun astuin ulos - Matti oli pihalla.

Matka jatkuu ja soppareita
Matka meni hyvin ja akku lataantui. Kävi Agri-Marketissa - juttu jäi puolitiehen ja jatkoa piti olla paluu matkalla. Edustajani oli kuitenkin silloin ruokatunnilla ja sanoin yhdelle myyjälle soittavani.
Kiire oli kyseisen Matin syntymäpäivä kahveille - jotka hänen 88 vuotta oleva äiti oli valmistellut!

Kun pääsimme kotiin sain Agri-Marketista uudet hinnat, toimitus kotiin tulevana Torstaina, eli ylihuomenna,
Aivan jotain muuta mitä esimerkiksi Mikkelin K-Rauta, vai mikä se nyt on. Halvemmin ja joustavammin. Siihen satsiin menee kuitenkin noin tuhat euroa.

En ole tuonut esiin hintoja - olen katsonut että ne kuuluvat arvoltaan vähempään osaan - mitä väliä niillä on kun koko Suomen valtakunnan hinnasto on yhtenäinen "kartelli hinnasto" joissa on vain paikallisia variaatio.
Oma "hinnastoni"  poikkeaa yleisestä siten että suurin osa kaikesta puutavarasta on omasta metsästä ja tontillani sahattuna.
Silti raha on virrannut eri toimittajille liukkaasti kuten lattiavaluun, ja nyt eristeisiin seinään sekä sisäkattoon sekä kipsilevyt, noin tonni euroissa, ja ennen sitä mm. katon pelteihin miltei 600.

PS. Pakkaseen liittyen
Nyt olemme lämmittäneet kahta uunia heti aamulla ja sitten uudelleen illalla. Sähkölasku on taatusti pienentynyt.
Olen kehittelemässä uutta ilmavieraus systeemiä - ja katotaan miten se toimii ja kerron sitten myöhemmin kokemuksistani.
Alhaalla on keittiön ja "toimistoni" lisäksi kaksi huonetta ja ylhäällä kaksi makuuhuonetta plus yksi "varasto". Koko talon levyinen ja noin 2 metriä "syvä".
Alakerran toinen puoli jossa on Sauna, WC, pesutilat, eukon "toimisto" eli kodinhoito huone ym on oma lukunsa. Mutta nekin pitää pitää plussan puolella.

Verstaalla lämpiää nyt vain "vanha osa" - jossa on rutosti tuotteita joille pakkaknen on "myrkkyä".
Huomasin että näillä ulkolämmöillä jotain tulee tehdä - sähkön kulutus  siellä on aivan kestämätön.
Se mitä voin tehdä on sulkea kaikki yhteen kokonaisuuteen ja laittaa sinne lämmitin, ikään kuin kaappi ja antaa muun mennä vaikka pakkaselle.
Mistä on kyse ja mitä teen lämmitykseen, siitä lähemmin seuraavassa blogi kirjoituksessani.


Hautajaisia
Siitä on nyt päivälleen vuosi kun meidän "Dino" kuopattiin; Lasha Apso koira.
Hän oli tuolloin noin 13 vuoden ikäinen - eli kuoli varsin nuorena.

Olin kaivanut "Romuluksella" kuopan jonne laskin "poikamme". Kivinen maa.

Maa ei tuolloin ollut edes roudassa, ei ollut edes lunta.
Nyt on ollut pari senttiä lunta jonkin aikaa ja noin miinus 22 pakkas öitä ja päivällä parhaimmillaan vain -15.

Nyt kun tätä kirjoitan (klo 22.40) on 21.5 astetta pakkasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti