lauantai 10. huhtikuuta 2010

Kivien pesua ja kevään merkkejä

Uudentyyppisten kiukaiden käyttöönotto ei ole ihan niitä yksinkertaisimpia tekoja. Poikani valinta sisälsi 150 kiloa kiviä jotka sain pestä yksitellen ja sitten latoa niitä aika korkeaan tötteröön. On se komean näköinen ja ihan mukavat löylytkin siitä tuli - mutta ei se olisi minun valintani.
Lisäksi sen lämmittäminen kestää ja niin kestää myös sen jäähtyminen.
Minun piti myös  konsultoida MISAn kansaa ongelmista kiukaan kanssa, se lopetti lämmittämisen kesken. Syyksi ilmeni ohjausyksikön etäisyys kiukaasta, joka oli noin 70 cm. Se oli liian lähellä. Kun siirsin sen löylyosastosta pois alkoi homma toimimaan.

Pojan perheen uuden asunnon tuunaus paremmaksi on edennyt ja loppu alkaa häämöttämään.
Kun katon paneelit olivat paikalla jäljelle jäi 2 lautaa - eli hyvin olin määrän laskenut. Toista se oli sitten kattolistojen kansaa, ja varmasti myös jalkalistojen kanssa. Kattolistoja puuttui noin 40 metriä! Ihmettelin miten onnistuin laskemaan jutut niin väärin, mutta, kaikki on mahdollista.

Menin sitten Starkille ostoksille. Siellä selvisi se että listoja ei ole kun olin jo vienyt kaikki mitä heillä oli eikä uutta ole vielä tullut.
Että mitä, kysyin. Kun ryhdyttiin katsomaan niin edellinen toimitus olikin vajaa, kattolistojen osalta 38 metriä ja 20 m jalkalistojen osalta. Määrät olin kuin olinkin laskenut ihan oikein.
Minulle ei vain kerrottu vajaasta toimituksesta ja tietoa milloin sitä saadaan lisää, jos yleensä saadaan! Nyt niitä sitten tulee, tiistaina kun niiden piti olla jo katossa.

Kevään merkkeihin kuuluu tietenkin lumen sulaminen ja ilmojen lämpeneminen - ainakin teoriassa. Toinen varma kevään merkki on vanhojen mummojen ja pappojen ym muiden outojen otusten ilmestyminen liikenteeseen kotteroillaan.
Itse jouduin muutaman kerran ongelman eteen peräkärryllä, jossa painava kuorma, kun nuo kevätpörriäiset eivät uskalla ajaa suoraan moottoritien rampilta liikenteeseen vaan pysähtyvät odottamaan tilannetta että takaa ei tule autoja.
Kun sellainen seisoo rampin edessä paikallaan lyhenee kiihdytyskaista melkoisesti. 120 km/h liikenteessä moni etenee sitten kuten Mopoauto.
Niin, ja nyt saa sitten ryhtyä bongailemaan niitä kaksipyöräisiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti