tiistai 1. lokakuuta 2013

Ei tuunailuja vaan rakentamista

Pikku hiljaa hyvää tulee sanotaan

Lämmitys touhut ovat alkaneet, takka ja keittiön uuni ovat päässeet tekemään nyt päivittäin omiaan, varamaan lämpöä ja luovuttamaan sitä ympäristöön. Eli lämmityskausi on alkanut. Ei sen puoleen, nyt puita riittää vaikka seuraavalle kaudelle ja uutta on varastossa noin 6 mottia pilkottuna ulkona kuivumassa.

Melkein maalausta vailla
Aikoinaan tuon huoneen kohdalla oli piha.

Kuvassa huone näyttää kovin kapoiselta - on se sitä mutta minä mahdun sinne kirjoituspöydän eteen ja se "terapiakoneeni" (monitoiminen kosketussoitin) itseni taakse.

Lämmitystä toimittaa nyt vanha öljylämmitin - sähköllä. Oikealla 3 kipsilevyä, 1 ehjä vielä seinään ja kahdesta osat ja siinä se sitten on.

Lattialle tulee sitten kipsilevyt ja syy on yksinkertainen.
Tuo lattia ei ole suora! :-(
Kun antura aikoinaan valettiin se oli ainakin teodoliitin mukaan suora - mutta jostain syystä oikea kulma on hieman alempi.

Kun sen huomasin totesin että antaa olla ja oikaistaan  sitten.
Se on sitten "betonilla" - eli erikoismassalla joka tulee alle asennettavan kipsilevyn päälle.

Katon, siis sisäkaton sain "oikaistua" kiiloilla ja silleen, joten se on suora.

Kun lattia on oikaistu sillä massalla - jota en nyt nimeltä muista päälle tulee peni "kalvo" ja sen päälle sellainen solumuovia ennen laminaattia. Sitten päästään kalustamaan - sisäkaton jälkeen.
Siihen piti tulla puupaneeli - taitaa tulla laminaatti. Asia vielä harkinnassa koska haluan että musiikki soisi siellä hienosti.

Osa tehty, jotain vielä tekemättä
Tuoli on iki vanha Hesarin toimituksesta -
parin kymmenen vuoden takaa
itse ostin sen noin 10-12 vuotta sitten
Takana keittiön tuleva lisäosa
Toinen pääty - tekemistä odottaa.

Olen saanut viimeiset sähköt vedetyksi, tänään sen viimeisen osan. Yksi rasia valokytkimelle ja aloin sitten miettimään että jos sittenkin asennan siihen toisenkin rasian?
Yhteen tulisi himmennin ja se toinen ledeille? Nyt siihen tulee - ajattelin tuplakytkin ilman himmennintä. Taidan sittenkin asentaa vielä varmuuden vuoksi sen toisen.

Oven aukko saa lisää korkeutta kun sahaan siitä vielä yhden hirren pois, aukon yläosasta - noin 20 cm. Aukkoon olen ajatellut liukuoven.

Näin se Ukko-Tontun tonttuilut jatkuvat - pikku hiljaa ja valmista tulee, ja kun jotain todella tapahtuu tulee ihan mukava olo!

Ja jotain muuta tässä sivussa

Pakkasia on luvattu ensi yöksi ja sitten huomisen jälkeen lämpenee, ainakin pariksi viikoksi. Ja se tietää paljon ulkotöitä!

Toivottavasti hirvikärpäset saavat nyt yöpakkasista kyytiä - mutta epäilen. Tarkoituksena olisi ottaa raivaussaha ja lähteä metsään raivaamaan paremmille puille kasvupaikkaa. Ennen sitä tulee vielä ruohon leikkuu. Metsähommat jäänevät kuun loppuun, kuitenkin ennen talven lumia.

Kun ulkohommat on tehty jatketaan sisähommilla ja sen jälkeen pääsen vihdoin ja viimein sinne Kurren Puupajaan" sorvin ääreen :-) 
Niin ja se takan ja savupiipun antura on vielä viimeistelemättä. Betonit ostettu ja valu pitää tehdä ennen talven tuloa.

Että tälleen nyt täältä Etelä-Savosta

3 kommenttia:

  1. Kun katsoin kuvia niin kyllä se kamera osaa TODELLA osaa vääristää mittasuhteita!
    Ei se huone TODELLAKAAN ole noin kapea miltä se kuvissa näyttää!

    VastaaPoista
  2. Totta, ihminen tarvitsee terapeuttihuoneen. Kutsuttakoon sitä sitten askarteluboksiksi tahi tuhtailutaivaaksi.
    Antoisia askareita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kutsunut sitä "mökötys kopikseni" :-)

      Poista