torstai 17. lokakuuta 2013

Lain säätäjän hulluuksia

Tapana on ollut kääriä omat sätkät. Apuna on kone, tupakat sinne ja sitten käytetään valmiita hylsyjä ja tupakka menee sen sisään. Toki osaan hyvinkin kääntää ne "käsin, sormien välissä.

Aikoinaan oli Bonus merkkiset savukehylsyt ja sitten tuli tilalle RIZLA merkkiset. Ne eivät kestäneet alkuunkaan, hajosivat ja sutta tuli, eli hukkaa. Joten en niitä ostanut vaan Bonusta piti saada, vaikka mistä.

Ja sitten tuli aika ettei sitä Bonusta enää saanut, oli vain RIZLA merkkistä. Olen ajatellut soittaa maahantuojan 0800 numeroon ja tänään se sitten onnistui - eli muistin asian kun heidän ASPA on auki vain 10-12.
Rutisen asiasta ja siihen liittyvää ja sitten sain vastauksen miksi Bonusta ei voida myydä ja miksi tuo RIZLA tuli tilalle. JA 2€ hintaiseen pakettiin tuli sitten 0.5€ korotus! Johon en saanut vastausta.
Rutinani oli heikko paperi, se repeilee ja katkeilee, jopa 10% tulee sutta. Ja pakkauksissa paperit ovat ruttaantuneet, eli käyttökelvottomia.

Rizla savukehylsyt
Syy Bonus merkin poistoon? Ette usko!
Koska liikkeissä nuo savukepaperit voivat olla kaikkien nähtävillä, omassa hyllyssä niin BONUS merkillä ei voi olla tuotteita siinä, sillä siinä ei saa myydä "tupakka" tuotteita!
Mutta RIZLA savukepapereita saa myydä!

Tupakkatehdas
Hetkinen? Kummallakin merkillä on omat savukepaperit? Toista saa myydä mutta toista ei ja syynä tupakkalaki?
Savukkeiden tekoon on oma kone. Se on ollut BONUS nimellä. Sekin muutui RIZLA nimiseksi. JA kun sen Rizla pakkauksen avaa niin sisällä on tuo samainen punainen BONUS KONE! Ja siinäkin on syynä tuo tupakkalaki.

Kyllä! Koska savukkeita myydään BONUS nimellä, se on syy kaikkeen - RIZLA nimellä EI myydä savukkeita joten sillä nimellä voidaan myydä savukepapereita ja savukekoneita, siis, koska he eivät myy savukkeita. Joten siksi BONUS nimellä ei saa myydä savukepapereita, ei koneita koska he myyvät myös savukkeita ja muita tupakkatuotteita!

Ja hieman lisää - "just for fun".
Käytän "Kirkolla", eli Juvalla yleensä S-Ryhmän kauppaa. Ja liikkeessä näkee kaikkialla plakaatteja, mainoksia että "BONUS" eri tavalla muotoiltuna.
Eikö siinä piilomainosteta BONUS nimisiä tupakkatuotteita? XD, LOL

Kävin tänään myös Juvan apteekissa
Nyt teki loppua yksi lääke jota en saanut Mikkelissä ollessani - sen 14% säännön mukaan. Nyt sen sain. Sen pakkauksen saa yhdelle kuukaudelle tai kolmelle kuukaudelle.
14% säännön mukaan 1 kk lääkkeen saa vain jos jäljellä on sen 4 päivää. Mikäli ostaa 3 kk satsin niin aikaa on 14 päivää, eli 2 viikkoa hankkia uusi satsi. Eli uuden satsin voi ostaa kaksi viikkoa aikaisemmin.
Syynä rajoitukselle on mahdollinen lääkkeen väärin käyttö!

4 päivän puskurilla (kuukauden lääkkeet) voi vahingoittaa itsensä mutta ei 14 päivän (kolmen kuukauden lääkkeet) puskurilla!

Nyt Juvalla tuli sama asia uudelleen eteen. Nyt oli kyseessä toinen lääke, inhalaattorilla astmaani. Olisin saanut uuden kahden päivän päästä! Eli jos apteekkari olisi ollut pilkun nussija en olisi sitä saanut ja olisin joutunut ajamaan sen saadakseni joko 30 km suuntaansa Juvalle tai 45 km Mikkeliin. Sen kahden päivän takia, tuon 14% säännön takia!

Hulluuksia ja lisää varmaan löytyy vaikka muille jakaa tästä suomen maasta!

PS. Mutta tupakoitsijoita voidaan kohdella ja käsitellä miten tahdotaan  ilman oikeusturvaa. Se on OK. Mikäli tuotteissa on suuria virheitä, puutteita niin lopettakaa niiden käyttö sitten!

En voi sanoa että kansalaisia kohdellaan saman arvoisesti. Lisäksi, ostaja ei saa tuotetietoa muutoin kuin ostamalla tuotteen, esimerkiksi nikotiini, häkä ym. arvot sekä hinnan ja savukkeiden määrän pakkauksessa. Niitä tietoja ei saa mistään - vain ostamalla tuotteen.

4 kommenttia:

  1. Voi ei ... hyvät aamunaurut.
    Vaikka toisaalta ei naurata lainkaan.
    Kaupunkilaisille ei ole konsti eikä mikään kuleksia apteekkiin pykälien mukaan. Mutta toinen juttu on maakunnissa asuvilla "kipaista" pilleripurkkinsa hakemassa.
    Antoisaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hulluuksia minultakin. Ellen heti vastaa se voi siirtyä päivien päähän :-(

      On se vain niin mukavaa kun saa vastapuolella naurun - joskus menin naisten kanssa liiallisuuksiin ja heille tuli kiire sinne privaatti puolelle :-(

      Ja tuo "pilleripurkki" jutut eivät todellakaan ole hauskoja juttuja - kuten minkä tahansa muunkin pikku jutun haku ja matkaa kertyy lähemmäs 100 km.
      Yritän pitää ajot siinä kerran viikossa - ja aina kun ostan maitoa parasta ennen on muutaman päivän kuluttua - etenkin Juvan pikku kaupassa. Sinne vain siunaantuu myytäväksi näköjään "supermarkettien - eli Prisman tai tukun kohta loppuu tuotteet"! :-(

      Poista
  2. Niimpä.tänä päivänä rizla-hylsyt maksavat 3,50e.ei ole enää maahantuojan ahneudella mitään rajaa.mutta ei hätää.netti on hyvä paikka vertailla ja tutkia eri maiden hintoja.esimerkiksi saksassa hylsyt maksavat 1,50-2 euroa 250kpl laatikolta.ja eri merkkisiä löytyy vähintäin yhtä paljon kun tupakkamerkkejäkin.lisäksi löytyy nortin kokoisia minihylsyjä,valmistajana ainakin zigzag.näihin on sitten ihan oma kone millä hylsyt täytetään.itse käytän niitä,hinta 70 senttiä/100kpl.tilaan tuolta aina 100 laatikkoa kerralla ja muutakin tulee sitten samassa paketissa.saksalaisia nettikauppoja löytyy vaikka kuinka,jotkut tosin eivät toimita ulkomaille.

    VastaaPoista
  3. Tänä päivänä eli armon vuonna 2022 röökiaskeista on poistettu niiden nikotiini, häkä ym arvot, silti monenlaista uutta röökimerkkiä ja väriä on hyllyihin tullut, mutta mistään et tiedä, mikä niistä on esim. vahvin, mikä miedoin tai mitä muuta eroa niillä on kuin askissa oleva väri. Apteekkimääräykset pätee kai edelleenkin yhtä idioottimaisesti.

    VastaaPoista