lauantai 19. joulukuuta 2009

Projekti etenee


 Nyt on sitten seinät eristetty ja kyprokit sisällä.

Villoista jäi jonkin verran ns. hukkapaloja, mutta niille löytyy käyttöä välikatossa.
Ja kuten siinä sitten kävi - tilat ovat käyneet ahtaaksi - mutta kyllä rauhallisuus ja sopu sitä tilaa sitten antaa.

Vaikka sitten laitoin kolme levyä seinään, varsinainen työ alkaa välikatolla, jonka aloitan huomenna. Seinät jäävät viimeiseksi.
On turha lämmittää kun kaikki karkaa nyt olevan välikaton kautta.


Seinien levytys on helppo nakki.  Toista se on sitten katon kanssa. Ajattelin ensin nostaa levyn ja sitten vasta eristää.
Toisaalta voisin saada eristeet pysymään paikallaan käyttäen "kosteussulkua - joka itse asiassa on vain voimapaperia. Muovia en kattoon, enkä seiniin laita.

Jossain vaiheessa kun ei muuta keksi voin sitten alkaa kittaamaan saumoja ja ruuvin päitä. Silloin pitää kyllä olla riittävästi lämpöä sisällä - kuten silloin kun aloitan maalauksen.

Odotan saavani verstaani levytetyksi jouluun mennessä. Tulee olemaan mielenkiintoista seurata miten lämmöt pysyvät sisällä ja millaisilla kustannuksilla.
Parhaimmillaan sisälämpö on ollut miinus 12 kun ulkona oli miinus 25.

tiistai 15. joulukuuta 2009

Säiden armolla ja muita jutuja

Niin, sitä ollaan oltu säiden armolla. Aluksi oli ihan hyvät kelit ja oli perusteltua pitää lämpö päällä uudessa verstaassani.
Kun seurasin kulutusta päätin poistaa yö lämmön, vaikka se oli vain minimaalinen.
Kun yöpakkaset alkoivat olemaan -22 ja päivälläkin 15-18 miinusta en edes kytkenyt lämpöä päälle, en edes päiväksi.
Sisälämpö oli aina noin puolet ulkoa. Eli ulkona - 20 sisällä -10.

Nyt siihen tulee muutos

Ylihuomenna, torstaina tulee eristevillat ja samalla myös kipsilevyt seiniin. Pitää vielä muistaa se tervapaperi kosteus suluksi. Muovia ei meikäläisen rakennelmiin tule.
Tulevaksi viikon lopuksi, eli jouluksi uusi verstaani on sitten "eristetty". Valitsin / päädyin 150 mm paksuuteen.

Olen aina ollut hieman skeptinen käsihöylän käyttöön. Nyt piti tehdä pöytä / pukki sorville ja aihiona oli 35 cm leveä ja noin 5 cm paksu kuusi lankku.
Koska minulla ei ollut sopivaa konehöylää eikä käsihöyläni tehnyt mitä halusin otin vanha ruotsalaisen puolipitkän käsihöylän esiin ja teroitin terän.
 JA miten helposti se lastu irtosi ja pinta muotoutui haluamakseni, ja sileäksi kuin …
Olen liian kauan vähätellyt käsihöylien arvoa ja niiden kykyä!
Ja mitä höyläyksen lastuihin tulee, niitä tulee ihan pussi kaupalla - niitä eukko arvostaa ihan hurjasti, sitä tavaraa!
Sillä syttyy helposti kyökin hella kuten ruokahuoneen "kamina", iso kivinen uuni.

Pakkasia on ja  näyttää jatkuvan

Auton käynnistys
Lupasin viedä tänään naapurin Matin Juvan Terveyskeskukseen ( jo pari viikkoa sitten) . Lähtö varttia vaille keskipäivän.
Laitoin ajoissa lohkolämmittimen päälle - roikan otin joulukuusesta - se oli ajastimella. Ainoa pitkä roikka.
No, siihen aikaan kun sen tein eivät kuusen valot ole päällä - joten ei se sähkö ymmärtänyt mennä auton lohkolämmittimeen. Tunnin kuluttua "hiffasin" jutun, eli minulle tuli älyn välähdys ja menin ja kytin sen sähkön päälle ajastimesta.
Kello 11.00 tai silleen yritin käynnistää auton, lohkolämmitin oli ollut päällä noin 30 minuuttia. Akku loppu! Vuoden vanhasta akusta ei löytynyt virtaskaa! Moottori oli kuten viritetyn auton kone kesä öljyissä!  Startista ei löytynyt vääntöä käynnistämiseen ja mitä oli imaisi hetkessä akun tyhjäksi. OK, en ollut käyttänyt autoa noin viikkoon.

Ei kun akkulaturi esiin ja kiinni. Lähtö olisi sovittu 11.45, Matilla oli lekuri 12.30. Matti on aina etuajassa - kaikkeen.
11.25 auto ei käynnistynyt - sillä akku jaksoi vääntää vain muutaman kierroksen.
Yritin soittaa toiselle naapurille että vie Matin kirkolle - mutta puhelin oli varattu.
11.40 yritin uudelleen - ja auto käynnistyi! Olin autossa pari minuuttia ja kun astuin ulos - Matti oli pihalla.

Matka jatkuu ja soppareita
Matka meni hyvin ja akku lataantui. Kävi Agri-Marketissa - juttu jäi puolitiehen ja jatkoa piti olla paluu matkalla. Edustajani oli kuitenkin silloin ruokatunnilla ja sanoin yhdelle myyjälle soittavani.
Kiire oli kyseisen Matin syntymäpäivä kahveille - jotka hänen 88 vuotta oleva äiti oli valmistellut!

Kun pääsimme kotiin sain Agri-Marketista uudet hinnat, toimitus kotiin tulevana Torstaina, eli ylihuomenna,
Aivan jotain muuta mitä esimerkiksi Mikkelin K-Rauta, vai mikä se nyt on. Halvemmin ja joustavammin. Siihen satsiin menee kuitenkin noin tuhat euroa.

En ole tuonut esiin hintoja - olen katsonut että ne kuuluvat arvoltaan vähempään osaan - mitä väliä niillä on kun koko Suomen valtakunnan hinnasto on yhtenäinen "kartelli hinnasto" joissa on vain paikallisia variaatio.
Oma "hinnastoni"  poikkeaa yleisestä siten että suurin osa kaikesta puutavarasta on omasta metsästä ja tontillani sahattuna.
Silti raha on virrannut eri toimittajille liukkaasti kuten lattiavaluun, ja nyt eristeisiin seinään sekä sisäkattoon sekä kipsilevyt, noin tonni euroissa, ja ennen sitä mm. katon pelteihin miltei 600.

PS. Pakkaseen liittyen
Nyt olemme lämmittäneet kahta uunia heti aamulla ja sitten uudelleen illalla. Sähkölasku on taatusti pienentynyt.
Olen kehittelemässä uutta ilmavieraus systeemiä - ja katotaan miten se toimii ja kerron sitten myöhemmin kokemuksistani.
Alhaalla on keittiön ja "toimistoni" lisäksi kaksi huonetta ja ylhäällä kaksi makuuhuonetta plus yksi "varasto". Koko talon levyinen ja noin 2 metriä "syvä".
Alakerran toinen puoli jossa on Sauna, WC, pesutilat, eukon "toimisto" eli kodinhoito huone ym on oma lukunsa. Mutta nekin pitää pitää plussan puolella.

Verstaalla lämpiää nyt vain "vanha osa" - jossa on rutosti tuotteita joille pakkaknen on "myrkkyä".
Huomasin että näillä ulkolämmöillä jotain tulee tehdä - sähkön kulutus  siellä on aivan kestämätön.
Se mitä voin tehdä on sulkea kaikki yhteen kokonaisuuteen ja laittaa sinne lämmitin, ikään kuin kaappi ja antaa muun mennä vaikka pakkaselle.
Mistä on kyse ja mitä teen lämmitykseen, siitä lähemmin seuraavassa blogi kirjoituksessani.


Hautajaisia
Siitä on nyt päivälleen vuosi kun meidän "Dino" kuopattiin; Lasha Apso koira.
Hän oli tuolloin noin 13 vuoden ikäinen - eli kuoli varsin nuorena.

Olin kaivanut "Romuluksella" kuopan jonne laskin "poikamme". Kivinen maa.

Maa ei tuolloin ollut edes roudassa, ei ollut edes lunta.
Nyt on ollut pari senttiä lunta jonkin aikaa ja noin miinus 22 pakkas öitä ja päivällä parhaimmillaan vain -15.

Nyt kun tätä kirjoitan (klo 22.40) on 21.5 astetta pakkasta.

torstai 10. joulukuuta 2009

Kaupankäyntiä välillä

Ukko-Tonttu yrittää nyt realisoida osan omistustaan, kumpikin on tarpeeton ja sille rahalle on todella käyttöä.


Ensin mynti linjalla on Puutarhajyrsin, Keskon Caravan, 5 heppanen jossa on lisäksi kumi- ja metalli pyörät sekä multa aura.
Parin vuoden aikana sillä on ajettu noin 7 tuntia.  Osa keväällä, sitten syksyllä, kahteen kertaan.
Siihen saa, jos haluaa (Keskolta) myös lumiauran ja ketjut kumipyörille.

Hinta noin puolet siitä mitä toissa vuotena maksoin. maksoin, siten € 500.

Tulevana kesänä systeemit muuttuvat puutarhassamme siten että moiselle vekottimelle ei vain kerta kaikkiaan ole käyttöä.

Toinen juttu joka lähtee on kaupunkilaisen loma-asunto - eli veneeni.
Sen runko on tehty ammattilaisille, 1978 - kovaan avomeri käyttöön; 7.5x2.5x0.8 metriä. Purin pois entiset hyttirakenteet ja kuidutin uudet muotissa.
Olen ko. veneen toinen omistaja.

Ajoin sillä uudella systeemillä (rakenteet) - katsastettuna pari vuotta kun sitten muutimme tänne Sisä-Suomeen.
Nyt sille ei ole käyttöä. Tällä tontilla on nyt systeemit jotka vievät kaiken ajan - ja vievät myös kaikki rahat.


Viereinen kuva: 
Ajohytin edessä olevan hytin leikkasin pois. Kun sen aikoinaan tein - ahtaasti pressun alla venekerhoni varikolla,  - siitä tuli vain yksinkertaisesti susi. Siellä hytissä  oli kuitenkin hyvät makuutilat kahdelle.
Ajohytissä (Wheel House) on tilat 2-3:lle ja taakse jos hytin tekee, on tilat parille, kolmelle  lapselle. Tai jäävarasto kalastajalle.
Ajohytissä on WC/Suihku koppi. Riittävä koko tällaiselle isolle (120 kg) miehelle. Toki - kuten arvata saattaa - sekään ei ole valmis ja painevesi puuttuu. Toki, kemiallinen WC on.

Sisustus on tekemättä ja tässä vaiheessa ostaja voi päättää millaisen haluaa.
Avoimen etuosan, tai hytin.
Avoimen takaosan tai hytin.
Kummatkin avoimena.
Kumpaankin hytin.

Hinta ei ole edes rungon vertaa, ja siinä on myös hyvä 40 hp diesel kone ym. Toki hieman äänekäs se on kun on 2 pyttynen.
Runko on puoliliukuva eli mennään aika nopeaan tahtiin jo  pienillä kierroksilla. Se ei ole myöskään tehnyt tuttavuutta kivien kanssa.

JA sen hinta on vain 4999 euroa täältä haettuna. Rahat käteen (tai tilille) ja veneen saa viedä mennessään.
Vanhoja puuveneitä kuidutettuna myydään kalliimpaan hintaan! Ja kaikki sisustan puuosat ovat lahoja ja homeessa.



Viereisestä kuvasta näkee veneen peräprofiilista sen että se EI OLE perinteinen "fiskari".
Se on nopeammalle veneelle tehty - tässä tapauksessa puoliliukuva jonka saa oikealla moottori valinnalla kevyesti "plaaniin", OK, melkein kuitenkin - siten puoleen siitä. Se on se "puoliliukuvan" ominaisuus - ei mene täysin plaaniin, mutta ei ole uppoumarunkoinen myöskään.
Se on SE taloudellisin tapa edetä paikasta A kohti B ja silleen.

Toisaalta kölirakenne mahdollistaa myös sen että siitä voi tehdä moottoripurjehtijan, eli liikutaan eteenpäin purjeilla.
Silloin pitää toki pilssiin lisätä hieman lyijyä. Tilaa on.

PS: Laita vaikka Google hakuun "puoliliukuva vene".

lauantai 5. joulukuuta 2009

Joulumusiikit alkavat soimaan

Niin, nyt alkavat ne joulumusiikit soimaan - mutta missä ovat haluamani melodiat?
Tiedä sitten mistä niitä kuulee ja milloin.
Aikoinaan kun oli vain yksi radiokanava sen tiesi että ennen pitkää ne tulevat esiin kuten Sylvian Joulu ja Sulo Saaritsan Joulu juttu, jne.

Nyt taitaa olla niin että jos haluan kuunnella, etenkin tuon Sylvian Joulun saan vaihtaa istuintani ja laittaa soittimeeni sähköt päälle, hakea nuotit ja alan sitten vain soittamaan sitä.

Nyt parasta mitä tulee joulusta on VAIN joulua (lähinnä mainoksia). Jouluradio nettikanavalta on sitten poikkeus.
Mutta mitä teen kun olen "verstaalla"?
En ole varma onko minulla riittävästi piuhaa, Ethernet kaapelia jäljellä. Muutama vuosi sitten oli vielä noin 100 metriä yhdessä muovipussissa. Mutta taisin heittää sen pussin roskiin, jokunen vuosi sitten.

Jos sitä olisi vaikka muutama kymmenen metri voisin vetää linjaa verstaalle, valita jonkun "museo koneistani" sinne ja yhdistää itseni tuohon Jouluradio striimiin.
Muutoin valikoima radiossa on aika hepponen.



Joten, hyvää Itsenäisyys päivää kaikille, ja sitä samaa muillakin kielillä, kuten Independence Day ja se Självhständighetsdag jne.

Viereinen kuva puhuu omiaan - siihen ajatukseen ja asiaan voisin kirjoittaa joitakin ajatuksiani - tuonnempana.

Nyt ei ole "Ryssä" Stalinin käskystä edessä - on vain tuo EU ja kun aikoinaan Stalinin kannattajat Suomessa tulivat esiin ne tapettiin.
Nyt EU kannattajat saavat mitalleja ja ovat kansan sankareita.

Yhtä kaikki. Oma itsenäisyys on mennyt ja ennen pitkää myös identiteettimme. Ja se mikä jää on vain jokin kummajainen "suuren kansan" keskuudessa. Ettei vain Suomalaisuus ole sitten siinä suuressa kansassa  kuten mustalaiset meidän nykyisen yhteiskunnan keskuudessa?

Kunnon työpöytä!


Oli sitten kyse metallitöistä tai puutöistä niin työ pisteessä pitää olla pöytä ja  työpöydän pitää olla riittävän kookas ja ennen kaikkea tukeva, ja ehdottomasti vatupassissa!

Viereinen kuva"tekeleestä" jossa pinta on puretun rakennuksen seinä osa - muistaakseni.
Lauta on enemmän koin 22 milliä - tämä on paksumpaa, 25 tai silleen.
Naputtelin sen alle 2x4:sta 4 jalkaa per sivu. Pöydän pituus on noin 2.2 metriä.
Kun se oli ollut aikansa kuivumassa ja pinta jotenkin kuivunut, nostin sen päälle 32 millisen lastulevyn - tarkoitettu lattialle.


Ja pienellä lisälaudalla jalkojen alle (lattian kaato), noin 10 mm sain sitten sen  pöydän vatupassiin. Se on A&O vaikka missä hommassa - ja tämä pöytä vastaa sen mitä vaadin. Ja sen tulee olla TUKEVA, ja sitä se myös on.
Oikealla olevassa kuvassa KO levy on pöydän päällä. Rakennelma ei vielä ole ihan 100% valmis, esim. ko levy ei ole vielä ruuvattu kiinni, eikä pöytä ole ihan varmasti siinä "oikeassa paikassa". Toisaalta voi olla että on.

Kaiken muun lopuksi, josta nyt ei ole kuvaa, - tyypillistä minulle -vaikka kamera on mukana, - en ottanut valokuvia -  tein sähkö hommia.

Alla oleva kuva tuo vain esiin miten ko pöytä pääsi heti toimintaan.
Olin kaivellut esiin vanhoja juttuja varastostani nimikkeellä sähkö ja suunnittelin niiden käyttöä tarpeisiini. Siitä lisää seuraavassa blogissani. Noista sähkötöistä ja miten käänsin sähkö-matikan MUTU:ksi. Se meni / menee ihan surffailuksi.


Itse asiassa hieman suurempaa mitä elektroniikka asentajan homma olisi. Toki olen joutunut aikoinaan tekemään paljon suurempia asennuksia - ja niitä piuhoja ei noin van käsin väännelty.
On tullut suunnitelluksi myös OK talon sähköitykset ja jokaisen kaapelin asennuksen. Siitä tosin on aikaa. Ja asennettua niitä ihan tarpeeksi.

Yksi juttu yli kaiken on oppimani juttu erään vanhan sähköasentajan opissa ollessani, siis oppimani temppu.
Yhdistettiin yhteen vanha paperi/öljy kaapeli uuteen moderniin juttuun. Ja se ei ollut ihan tavallinen voimavirta juttu. Muistaakseni neliöt olivat yli 10 mm ja pihoja neljä tai viisi. Voltit mitä olivat ja sulakkeet jotka irrotimme taisi olla jotain kuten 63 A. Se oli kahden keskuksen välinen linja. Avain sana on kaiken muun lisäksi - hartsi. Oi niitä aikoja vaikka en saanutkaan korvapustia kun luulin osaavani jotain.

perjantai 4. joulukuuta 2009

Kooste tekemisistä

Ei päivää ettei jotain touhuttaisi.

Tuossa aikaisemmin ajattelin että yksi ovi riittää. Yksi sisään menoon ja toinen sitten isompien tavaroiden sisäänvientiin. Se suurempi reikä löytyy kuvan takaa, jatkona autokatokseen / -talliin.

Viereisessä valokuvassa, oikealla näkyy "varaus tuplaovelle", josta sitten luovuin ja seuraavassa kuvassa näkyy sitten miltä se nyt sitten näyttää.
Ikkunoille on varattu paikka, avaan ne sitten kun etenen niin pitkälle että pääsen tekemään niitä.

Yksi osa oli vanhan rakennuksen seinästä elementti. Hyvin koolattu ja hyvin laudoitettu. Tänään tein siitä kunnon pöydän, ja vankkarakenteisen.
Kunhan pinta hieman kuivuu (oli hetken ulkona lumisateessa) asennan sen pintaa 32 mm lastulevyn - lattia Vilhelmin vai mikä sen nimi nyt on.

Nyt kuvan oikeassa reunassa näkyy ovi, joka johtaa vanhaan verstaaseen - työkalu puolelle. Sieltä tein aukon uudelle puolelle ja oven.
Ovi oli yksi niistä tarpeettomista joita olin ottanut pois päärakennuksen muutostöissä.
Ja vaikka itse sanon - siitä tuli ihan hyvä ja istui paikalle ensimmäisellä yrityksellä.
Karmit tein 48x148 tavarasta jota minulla vielä oli lautakasassa.

Sitten oli ne sähkötyöt. Aikasemmin olin vetänyt roikan, 1.5 neliöisen ja se osoittautui luisia kertoja liian pieneksi.
Maakaapeli, voimavirralle 2.5 neliöinen oli jo ollut maassa jonkin aikaa vaan ei kytkettynä. sähkökeskuksessa oli valmis ulosotto 3x16 A sulakkeilla, joten toinen pää siihen ja toiseen sitten omat rasiat joista eri vaiheista haaroitus eri kohteille.


Olin ostanut sähkökeskuksen, automaattisulakkeilla, vikavirtasuojalla ja kahdella voimavirran ulosotolla.
Se näyttää kuitenkin ihan lasten lelu laukulta. Kun otin sen auki totesin sen näyttävän ihan OK laitteelta.

Katossa oli roikka jossa oli 100 W lamppu. Kun asensin uuden energialampun, 20 W se oli tietenkin täysin sopimaton vanhaan kupuun. Joten se siitä ja nyt se roikkuu ilman suojalasia.
Kun kytkin uudet sähköt päälle valotkin kirkastuivat ja koneet saivat ikään kuin lisää puhtia.


Viereisessä kuvassa se uusi oviaukko.
Alkuviikosta mylläsin noin 750 kg betonia ja sain taas osan lattiasta valmiiksi. katson että 3/4 osa projektista on tehty. Vielä menee ainakin 1000 kg, eli yksi säkki, oikeastaan 2 viisisatakiloista jos haen ne itse kärrylläni.

Tänään siirsin jo puruimurin uudelle puolelle, ja kunhan saan sorville pöydän sekin siirtyy sinne.

En ollut vielä tilanteessa että saisin tehdyksi eristykset, eli villat koolausten väliin ja seinien sekä välikaton pinnoitteet. Keksin sitten heivata styroksit katolle, joita oli. En lähtenyt niitä kummemmin muotoilemaan, osan kun tarvitsen vielä ehjänä.

Ilmavirtaukset poistin niittaamalla kattoon voimapaperia joita oli vaikka muille jakaa. Ei se mikään komistus ole, kauhean ruma itse asiassa mutta se toimii. Sisälämpö nousi hetkessä ja pysyi ihan mukavana.

Kun saan tilat eritettyä ollaankin aivan toisissa sisälämpötilan lukemissa :)
Lämmön lähteeksi kävisi varmaan tuo ilmalämpöpumppu.

tiistai 1. joulukuuta 2009

Jouluradio


On Joulukuun eka päivä ja eka päivä uudelle EU liittovaltiolle - säälin ja pahoittelen jälkipolvia, etenkin kun ajattelen lapsiani. Toki - he eivät näe asiassa mitään ongelmaa.
Mitä itseeni tulee oletan etten elä kovinkaan monta vuotta, ehkä parikymmentä korkeitaan. Olen siitä "lyhyestä" ajasta aika onnellinen. En alkuunkaan kestäisi elää sellaista elämää mikä on muutaman vuoden kuluttua edessä.

Omalla temperamentillani katson saavani kuolemaan johtavan slaagin ennen pitkää - en kestäisi alkuunkaan tätä menoa - jos olisin nuorempi ja elämä edessä - arvot olisivat varmaankin toiset. Mutta nyt "välimaastossa" minusta voisi tulla pian toisin ajattelija - eli terroristi. Nyt vain odotan "eläkeikää" ja toivon että eri siirtymäajat huomioivat meidät vanhat - kuten tupakoitsijat. Mutta ei - nuorison turmeltuneisuuden nimissä maksamme pienen eläkkeemme osasta mammutti osan.
LOPETA tupakointi sanotaan - kaikki niin sanovat ovat ei tupakoivia. Meikäläisellä jo yli 40 vuotta tupruttelua - ei se siihen niin vain lopu.
Jos loppuisi - sen tekisin heti - ja heti lihoisin 10-15 kg, ehkä 20 ja saisin pumppu vikoja ja paljon muuta ja kesken kaiken - kuolisin pois. Siitä on lukuisia esimerkkejä.

Nyt pahoittelen kaikkien puolesta kaikkea - eivätkä he siitä mitään ymmärrä, ei nyt  tupakoinnista, vaan EU jutusta,  ja pitävät minua ihan "ukkona".

Kuva; EU Byrokratia
Onnekseni - itselleni TIEDÄN - että ne jotka ovat kirjoituksiani lukeneet ja juttujani muistavat (eri foorumeilla), tietävät että jokin varoitus oli annettu jo vuosia sitten johon jonkun olisi  pitänyt puuttua.
Tämä uusi EU "Liittovaltio" tuhoaa itse itsensä ennen pitkää ja maailman sen mukana.

Nyt avasin taas tietokoneellani tuon perinteisen "Jouluradion" - netin kautta. http://www.jouluradio.fi/
Sitä kuunnellaan nyt koko Joulukuu - kuten aikaisempina vuosina - päivittäin.


Kuva: Klikkaa kuvaa suuremmaksi. Löydätkö siitä eukkoni ja koiramme Vikin?
Kuva parin viikon takaa (10.11.09) kun sitä lunta tuli - nyt on kuten aikainen kevät vaikka talvea odotellaan.


En ole kristitty - paitsi syntymän kautta. Oma uskontoni on mitä on - ja kun vain saan mahdollisuuden kritisoida kristillisyyttä - teen sen - kuten kaikkia uskontoja.
Paitsi Jouluna :)
I like the music! That's all my folks!
Muuten heidän kristittyjen  koko Joulu Evankeliumi on ihan hapatusta - ja hekin tietävät sen - ainakin ne jotka jotain tietävät siitä.

Oli miten oli - viimeinen päivitys rakenntamisestani vaikka mistä mitä tekemisistäni on tullut tehdyksi, ja  on tulolla. Aika paljon - siis tekemisiä - ja siten teksti on varmasti tavallista pidempi - liian pitkä.
Joten silleen nyt ja seuraavaksi sitten on tulossa tekstiä kuvilla siitä mitä on tullut tehdyksi.

Ja niille jotka ovat halunneet asiaan - tekemisiini lisää tietoa - kuten sen olen tehnyt - vastaan vain jos kysymys on esitetty tällä sivulla - en meilillä. Se mahdollisuus on mahdollista jopa anonyymisti. Toki - miten se tehdään vaatii hieman perehtymistä "systeemiin".

Kävin viime Sunnuntaina tyttäreni synttäreillä, nuorempi lapsistani, kohta "kolme kymmentä" - vaan ei ihan vielä.
Muutama sata metriä ennen heidän taloa - ulos T-ristyksestä oikealle ja sitten parin sadan metrin jälkeen taas oikealle jne.
Ja kun käännyin edessä on pahuksen nätti Poliisi tyttö - miltei Suomi missi tyypiä. Sanoi että oli liikaa nopeutta.
Sanoin eukolle että tässä sitä ollaan kun otin talvikengät jalkaan. Sain rikesakon ylinopeudesta, 115 € ja 2 viikkoa aikaa maksaa.

Edellinen sakko tuli vanhalla Transiitillami - Hollolassa kun ajoin kotiin entisen eukon, lasteni äidin luota. Olin toimittanut hänelle tekemäni keittiökalusteen, pöydän ja neljä tuolia. Se summa taisi olla 150 € - en oikein muista kun aikaa on noin 4 vuotta. Siten koko kaupasta taisi tulla nolla kauppa - taloudellisesti. X-eukko maksoi raaka-aineet minulle ja sen summan sitten maksoin valtiolle.


Ja nyt kuunnellaan Jouluradiota ja surffaillaan netissä




Ja elämä hymyilee vaikka kuun vaihde taas tyhjensi (kaikki) pankkitilit.
Kohta avaan "urkusoittimeni"( ei sentään tänään, mutta ennen Joulua)  ja etsin Joulu laulu kirjani. Sylvian Joululaulu on suosikkini - se kun on transperoitu (sovitettu) "oikein" taidolleni sopivaksi.