tiistai 24. toukokuuta 2011

Meinas voimat loppua tyystin

Päivä kului säätiedosta huolimatta remontin parissa ja sain kuin sain ylös tuon yli 8 metriä pitkän seinän - taljaa apuna käyttäen - ja sitten tuettua sen eukon avustuksella. (Klikkaa kuvaa suurennukseen).
Stopparit pois että pääsee tasaiselle pinnalle. Noston viimeinen osa nostin käsin 
Kaikki vaikuttaa tässä vaiheessa ihan hyvältä.
Siinä se on, seinä pystyssä ja uskokaa tai älkää, jopa suorassa!
Tuli tyytyväinen olo - olin hieman mietiskellyt miten se nosto onnistuu yksin.
Vatupassi osoittaa että seinä todella ON suorassa! Joten se siitä ristimitasta :-)
Kun seinä oli pystyssä ja katsoin miltä se näyttää vatupassilla olin itseeni todella tyytyväinen!

Eukko  toki pelkäsi koko ajan että jotain tapahtuu hänelle - kun aina jotain tapahtuu. Niin ja jotain tapahtuikin lopulta.
Tuleva lattia ei ollut täysin levytetty ja yksi pressu oli levittäytynyt tuulen voimasta levälleen. Hän vain väisti minua taaemmaksi ettei jäisi toisen seinän alle jonka nostin käsin ja astui tyhjän päälle. Ei sentään pudonnut metrin toista alas vaan jäi pressuun syntyneeseen "taskuun" loukkaamatta itseään. Se jos mikä olisi pitänyt saada videolle!
Lyhyempi seinä pystyssä, viimeistelyä vailla. Vasen yläkulma hieman jumittaa.

Tein siten lyhyemmän seinäelementin - reilut 4 metriä pitkän. Kun sen olin naputellut yhteen oli aika nostaa se pystyyn - ja ylös se nousi vain kauramoottorilla - eli käsin.
Apuna oli 2x4 jossa oli samasta materiaalista klosseja. Nostin ensin sen ylös suorille jaloille, noin 1/2 metriä ja eukko ohjasi sen tuen mihin piti. Sitten udelleen kiinni ja nostin sen uudelleen vajaaseen metriin ja kolmanneksi noin puoleentoista metriin. Kun olin valmis sanoin eukolle että nyt se nousee tai ei nouse joten pois tieltä etten jää alle jos voimani loppuvat - ja hän otti taakse poistu ja putosi sinne reikään.

No, se nousi kuin nousi ylös ja jos olisin ottanut pituudestani mitan ennen sitä ja sen jälkeen niin kutuistuin varmasti sentin ellei toista.
Vielä on toinen samanlainen - mutta ei huomenna.
Tässä piti nousta ylös ja hieman avittaa että menee vanhan, syksyllä tekemäni jatkoksi. Heittoa korkeudessa tasan tarkkaan ei mitään.
Kun tuo oli nostettu ylös ja Ukko lyhentynyt oli aika istahtaa - vaikka jäljellä oli vielä hieman suojauksia tulevaa sadetta silmällä pitäen.
Tässä vaiheessa olisi ollut mukava vain lopettaa ja ottaa suihku, vaan ei voinut. En muista heti koska olisin ollut viimeksi niin kuitti, ai juu. Se oli kun muurasin sokkelin viime vuoden syksyllä.
Edellinen tauko ei kauaa kestänyt. Lattialla olevat lastulevyt piti niputtaa kasaan ja peittää sateelta, ym muuta.
Ja siitä kun sitten kalabaliikki syntyi kun voimakkaana ollut tuuli vain yltyi. Oli siinä ja siinä että sain pressut siten haluamallani tavalla sinne minne piti.
Pressu paikalla, osa suojaamatta
Lastulevyt pysyvät ainakin kuivina. En enää jaksanut suojata lyhyemmän seinän elementtiä - no, kyllä se siitä kuivuu vaikka kastuu.
Kun naulasin viimeisiä nauloja pressun kiinnityksessä ei vasara enää tahtonut pysyä kädessä ja lensi muutaman kerran omille teilleen - ja Ukko kiroili.
Tuon jälkeen kun lopetin, hieman viiden jälkeen kesti reilut puoli tuntia ennen kuin jaksoin nousta ylös keittiössä ja siirtyä suihkuun.

Nyt tuntuu käsissä ja muuallakin siten että tänään on tullut tehdyksi jotain poikkeavaa. 

PS. Kyllä se siitä - ja jossain vaiheessa pääsen laittamaan katon ja sitten tuulensuojalevyt seiniin. Sitten ollaankin voiton puolella. Ja kun katto on vesitiivis lupasin itselleni kunnon Viski putelin. Niin, sitä kuvataan kait nimellä harjakaiset ;-)

3 kommenttia:

  1. Tuohan rupee näyttämään jo ihan hyvältä edistymiseltä :)

    Ammi

    VastaaPoista
  2. "Kun voimat loppuu otetaan konstit käyttöön", sanoi vanha mies.
    Onneksi voimat tuli käytettyä tarkkaan ettei jäänyt vielä vähää vaille. ;-)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Ammi - samaa mieltä olin itsekin eilen - ja vielä aamulla :-)

    Pekalle myös kiitos neuvoista :-)
    Tarkalle meni kuten entiseltä rengiltä kun ehti juuri ennen kirkon alttarilta papin puheita karkuun...

    PS. Piti tehdä oma talja, köydälle - en ehtinyt. Nyt kun huilaan pari päivää päätin tehdä sellaisen. Onhan minulla sorvi!

    VastaaPoista