sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Aukot seinään

Jo maisemat muuttuivat joka suunnasta katsottuna!

Eikä siihen tarvittu kuin yksi suurempi aukko seinään - ja pienempi toiseen kerrokseen.
Pomo on tyytyväinen
Kuva uuden osan puolelta
Kun purin noin puolet mökin 1 krs osasta kävi käytettävissä ollut tila hieman pieneksi, kohta on tilaa ja eukon kaipaamaa avaruutta.
Viki joka jo totesi että hyvin on tehty ja siivottu keksi ryhtyä juoksemaan "ympäri". Ensin uudelta puolelta ruokahuoneeseen, sieltä keittiöön, sitten eteiseen ja kodinhoitohuoneeseen ja sieltä uudelle puolelle. Teki sen kolmeen kertaan ja totesi että hyvin toimii.

Seuraavaksi tulee portaikon teko ylös - ensin väliaikaiset ja sitten tilalle tulee pajassa tekemäni. Niistä tulee nk. avoportaat.

Tilanne katsottuna keittiöstä
Keittiöstä katsottuna maisemat muuttuivat ja etelän laskeva aurinko kantaa hyvin aina keittiöön asti.
Ko huone on ollut varsin ahdas, mutta pian sekin palaa entiseen loistoon ja väljyyteen :-)

Kuvan oikeassa sivussa on seinän pätkä jossa on peili. Se seinä poistuu ja näkyviin tulevat yläkertaan johtavat portaat.

Taas on yksi vaihe remontista tehty XD


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti