sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Ja taas kerran ei mennyt kuten suunnittelin

Eilen jäi tekemättä minkä tänään tein ja tänään jäi tekemättä mikä jo eilen piti tehdä,
kiitos luonnon ilmiöiden kuten vesisade :o(
Seinä nousee
Tämä seinän nosto piti tapahtua jo eilen, oikeastaan jo päivä ennen sitä. Eilen ei tehty oikeastaan mitään kun satoi koko päivän.
Päätin nostaa sen ilman tuulensuojalevyjä, joka oli oikeastaan aika hyvä valinta kun tuuli yltyi hetkittäin aika kovaksi - ja vain noston aikana.
Seinä pystyssä, reilut 5 metriä :o)
Siinä se nyt on, ensimmäinen seinä ja more 2 go.
Naulaus homma käynnissä, vasaralla ei koneella
Ja sitten alkoi seinäelementin ensimmäinen naulaaminen kiinni. Lisää tulee myöhemmin, Senco paineilmanaulaimella. Nyt kun en sitten laittanut sitä runkoleijonaa kiinni oli tilaa naulaamiseen ulkopuolelta.
Lattiavaneri (lastulevy) suojattu pahvilla jossa on muovipinta
Kun seinä oli valmis suojasin lattialevyt Lemminkäisen pahvilla jossa toisella puolella on muovikelmu. Sen päälle laitoin vielä rakennusmuovia. 
Ja sitten tuli kiire kun alkoi satamaan, ja ihan kunnolla. Säätietojen mukaan niin ei pitänyt käydä alkuunkaan. Nopeasti asensin katon koko hökötykselle - vaimon avustuksella.
Äkkiä ja nopeasti tehty katto
Ja taas kerran ei mennyt kuten suunnittelin, en ollut kaavaillut tälle päivälle tällaista kattoa! Kello tässä vaiheessa on noin 13.30 - eli olisin hyvin ehtinyt tekemään paljon paremman katon, etenkin kun kaikki "palkit" ovat valmiina ja vain naulata ne paikalleen.

Huomenna ei jatketa tätä kohdetta, ryhdyn nimittäin muuraamaan talon päätyseinää, 8.4 metriä ja neljä kerrosta, niin ja siiten se 4.4 metriä lisäksi :o(





perjantai 29. lokakuuta 2010

Todellinen pettymys, suomalaiseen laatun

Puutyöt käyntiin
Tästä se alkaa, lattia ja seinä valmistumassa
Alapohjapalkit kun olivat paikallaan, ja kiinnitettynä puuhun joka oli kiinni pulteilla (ruuveilla) sokkeliin siirsin niiden päälle lattialevyt, lattiavilhelmi lastulevyt. Melko pian sain peittää ne pressulla kun alkoi satamaan vettä vaikka ei pitänyt.
Sitten pääsin tekemään seinää. Kuvassa näkyy alasidepuu ja runkopalkit, lappeella yläsidepuu.
Seinä valmistumassa
Runkotolpat kiinni ala- ja yläsidepuussa. Tässä vaiheessa ensimmäiset ongelmat tulivat esiin - aika pahat.

Finnforest Kertopuun valitsin laadun ja mittatarkkuuden takia. http://www.finnforest.fi/tuotteet/kerto/Pages/Default.aspx
Heidän mainoslaus: Luja ja mittatarkka kantavien rakenteiden Kertopuu ei todellakaan pidä paikkaansa.

Tänään avasin niiden toimittamia nippuja ja mitä totesinkaan? Ne oli sahattu ihan miten sattuu! Heittoa jopa 10 milliä!

10 millin heitto kun eron pitäisi ola 0 mm
Ylä- ja alasidepuu eivät olleet samaa kokoa - vaikka otin ne samasta paketista. Toinen oli 250 mm ja toinen on 260 mm. Runkotolpat ovat 260 mm.
Kun naulaan tuulensuojalevyn yläsidepuuhun joudun naulaamaan siihen ensin 10 mm soiron. Se EI ollut mitä tilasin.
Tässä 5 mm heitto
Tässä heitto on 5 mm, eli kyseinen yläsidepuu ei ole suoraan sahattu!
Miten sahaan "helposti" soiron joka peittää yli 5 metrin matkalta tuon raon? Toisesta päästä 10 mm ja toiseta päästä miltei nolla, eli siihen pitäisi tehdä kiila.

Yllättäen tullut sade ja pakollinen käynti kirkolla teetätti sellaisen tilanteen että tämä seinä nousee ylös vasta huomenna. 
Kyseessä ei ole vain seinän nosto, se olisi noussut jo tänään. Kyseessä on jatkotyöt, välipohjapalkit ja sitten sen päälle kattotuolit että saan vesieristyksen ja sitten kattopellit. Alla kun on lastulevy jonka en halua kastuvan joten homma on tehtävä aika ripeästi ja valmiiksi.
Lattialevyt tarvitsen kun tikkaat ym eivät ole kovin turvalliset pelkkien alapohjapalkkien päällä.

Kun seinät ja katto ovat valmiit siirrän lattialevyt sivun ja teen eristykset ja sitten naulaan vasta levyt kiinni.
Alla on rossipohja.

PS. JA jokainen kerta kun nousen lattialle, maasta tapahtuu jalkineiden vaihto!
Piha on aika "kurainen"ja kengänpohjat sen mukaiset. Lastulevyllä käveleminen niillä on pois suljettu mahdollisuus.
Parhaimmillaan kävelin sen päälle sukilla. ;o)



keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Nyt se sitten alkoi, puu hommat

Niin, nyt se sitten alkoi, ne puuhommat eli itse mökin rakentaminen.
Ensimmäiset alapohjan palkit
Tämä piti tapahtua jo noin 2 kuukautta sitten!
Ja jos ollaan ihan tarkkoja niin vasta ensi kesänä, tämä kuvan kohde siis. Se oli meidän entinen TV-Olohuone, josta nyt tulee sauna, suihku, kodinhoitohuone ja tekninen tila. Mutta kun se osoittautui ihan kelvottomaksi rakenteeltaan ja sitten se sokkeli juttu vielä niin pois se purettiin.

Ollaan oltu säiden armoilla. Edessä oleva sokkeli ehti jo kuivumaan mutta vanhan osan seinän viereinen apusokkelin päälle muurattu kerros ei meinannut lähteä kuivumaan joten piti vain odotella.
Olisin tänään voinut vallan hyvin naulata alapalkit kiinni kehäpalkkiin ja "sokkeliin", mutta en sitten viitsinyt ryhtyä siirtämään kompuraa ulos naulaimelle. Se on sitten huomisen hommia kun ollaan ihan kunnolla plussan puolella - tänään on ollut pakkasta - yöllä miltei 8 miinusta.

Viikon lopuksi pitäisi olla seinät ja katto valmiina. Ja samalla mahdollisuus päästä vaivattomasti yläkertaan.
Kun seinät ja katto ovat valmiina alkaa lattian eristäminen ja pinnan asentaminen. Heti alkuun siirrän tietenkin vesivaraajan ja vesipumpun sinne varattuun tilaan verannalta, vai onko se nyt sitten kuisti.

Pressuja kerrakseen
Talon seinien pressut nostettuna ylös kuin esirippu. Kyseessä oli apusokkelin muurauksen jälkeen tekemäni yläraudoituksen peittäminen, laastilla.
Edessä oleva hökötys on 2x4 männystä joita en halua pätkiä, 3 metrisiä. Kun alan ensi viikolla muuraamaan päädyn sokkelia nostan sen päälle kevytpeitteen kun luvassa on vesisadetta. Ensi viikon sääennuste kun on kuin "lotto voitto" ;o)

Työn valvoja päätti pysähtyä hetkeksi kameran eteen
Päätin etten nyt asenna salaojaa joten täytin anturan vieressä olevan montun maalla jonka olin aikaisemmin kaivanut pois. Nostin sen anturan yläpintaan  ja siitä viistäen ylös. 
Kevään sulamisvesille teen vielä oman "rännin". Mikäli sää on suosiollinen voin vielä kaivaa sen auki ja asentaa sen salaojan - katsotaan miten ehdin. Siihen tarvitsen kauhan joka on korkeintaan 60 cm, OK, hätätapauksessa 80 cm kauhalla ja sellainen löytyy. Salaojasoraa on valmiina kauhottavaksi.
Sen salaojan päälle tulee sitten vielä se routaeriste, sokkelista ulos, patolevy jne. Ja harkon pinnan rappaus. Koko homma on sellainen että se on tehtävä "omana" osana ja siihen ei nyt vain ollut mahdollisuutta.


keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Tarvikkeiden saanti ja saatavuus

Olen saanut mahdollisuuden viettää aikaa Pajassani, ja esiin on tullut tiettyjen tarvikkeiden täydennys - kuten hiomapaperien.
Olen käyttänyt Mirkan ABRANET hiomapaperia - osa eri kokoluokasta on loppumassa.
Se jos mikä on mahottoman hyvä tuote sorvauksessa (viimeistelyssä) - se kun on verkko jossa on reijät läpi. Siten hiomisessa pöly tulee hiomapaperin LÄPI ja imuri imaisee sen mennessään.

Mikään "Rautakauppa" EI tiedä moisesta mitään - ei edes MIRKAn jälleenmyyjä, ETRA (Etola) Mikkelissä - ei heidän asiakaspalvelu - ei edes Hiomapapereiden TUOTEVASTAAVA!
Hänen plussaksi on sanottava - hän myönsi sen ja lupasi opiskella asian huomiseksi.

Yhteyttä MIRKAan olen yrittänyt usein - jo keväällä ja nyt tämän syksyn aikana toisen vai kolmannen kerran - ja sain kuin sain lopulta tänään MIRKAn alueemme myyntiedustajaan yhteyden.

En voi ostaa heiltä tuotteita suoraan - olen liian pieni - vaikka jatko olisi netti myynnissä. Hän kuitenkin antoi Mikkelistä toisen yrityksen nimen joka pystyy antamaan minulle sen palvelun ja tuotteet joita tarvitsen. Se ei ole tuo Etolan ETRA.

Tällaiselle Puu Artisaanille monessa muussakin asiassa oma pienuus käy yli pääsemättömäksi esteeksi - entä sitten vain harrastelijoille?

Olen vakavasti miettimässä "meikäläisille" ja alan harrastelijoille omaa "tukkukauppaa" josta voi ostaa sen minkä tarvitsee eikä tuotteita seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi.
Se poikii mahdollisuuksia myös muille "artisaaneille" saada haluamansa tuote.
Taidan avata asiaan oman "keskustelukanavan" ja sen kautta myyntikanavan eri tuotteille - siis raaka-aineille ja tarvikkeille - laatutavaraa pienille kuluttajille.

Ja sitten meni talon seinälaudat!
Tänään hoidettiin autoni toisen takapyörän käsijarru kuntoon - se maksoi 460 euroa! Miltei sama mitä uuden osan seinälaudat olisivat maksaneet!
Ensin oli vaihdettava oikean puolen takapyörän jarruyksikkö, hela hoito. Vasenkin jouduttiin vaihtamaan uuteen kun jarrusylinteriä ei kerta kaikkiaan kyetty puristamaan kasaan kun vanhat jarrupalat vaihdettiin uuteen. Senkin elämänkaari oli päättynyt sijoilleensa.

Saatan kirjoittaa siitä ihan oman jutun miten "opastin ja opetin" työtä tehnyttä korjaamon korjaaja ja miten osallistuin itse korjaukseen ja ohjasin sitä prosessia. Ja samalla miten IDIOOTTIMAISESTI VOLVO ON KÄSIJARRU JUTUN TEHNYT.  SRS eli turvatyynyn keskusyksikkö, sinetöidysti on yhden käsijarrun kahvan pultin päällä! - ja miten se sitten tehtiin - kun hän ei halunnut siihen kajota. Jo sen  yksikön tarra kielsi sen ja mutterit olivat "sinetöity". Toki siinä oli ohje "muille" - kytke sähköt pois autosta.
Kyseessaä oli noin 20 cm vaijerin vaihto.

Olen aina ihmetellyt (2 vuotta) VOLVO 460 SE, 2 litrasen huonoja jarruja - nyt huomasin että on siinä jarrujakin - auto jopa pysähtyy!!! kun painaa muutenkin kuin vain voimalla hiki hatussa ja jalka krampissa.
Mutta - olisi se katsastusmies voinut hyväksyä sen että yksi pyörä kahdesta jarruttaa - käsijarrulla!
Olisin säästänyt ne seinälaudan rahat - seinään eikä autoremonttin :o(

PS. Google ei nyt lataa valokuvia - huolto katkos. Toisaalta - ei minulla niitä valokuviakaan olisi ollut julkaistavaksi.

maanantai 18. lokakuuta 2010

Meni ylitöiksi ja mehut hiekkaan

Se on sitten tehty, nimittäin yhden seinän muuraus!
Hätäisesti laskien 72 harkkoa ja noin reilut 400 kiloa laastia.
Toinen kierros alkamassa
Aloitin aamulla ennen yhdeksää ja sain laittaa halogeenivalot sisälle pressun alle ja avuksi lämpöpuhaltimen. Ensimmäinen satsi ei ihan onnistunut vaikka lisäsin vettä. Päivällä kun lämpesi sain vähentää veden määrää ja illalla taas lisätä.
Muurauskelkka on ehdoton apuri!
Muurauskelkka on ihan täytyy olla apuri. Sillä homma toimii ja vikkelään. Kelkkaan mahtuu noin 25 kg satsi.
Paria kertaa lukuun ottamatta tein 50 kg satseja.
Kolmas kierros alkamassa
Kun aloitin kolmatta kierrosta, pituus noin 9 metriä alkoi Ukko tuntemaan voimien ehtymistä ja samalla kaikenmaailman krampit iskivät - etenkin selkään. Samalla jokainen harkko alkoi tuntumaan edellistä paljon painavammalta.
Neljäs ja viimeinen kierros alkaa
Taas oli "tuuria" - ollaan joka suuntaan suorassa muurauksen kanssa! Tässä vaiheessa kolotti jo niin että aloin melkein voimaan pahoin - mutta eukon marjamehu auttoi.
Odottaa peittämistä, lämpösuojaa pressulla
Viimeinen rivi jäi vaillinaiseksi, tavara loppui siten kesken että kaksi ja puoli harkkoa jäi vaille. Istuin rappusille, otin taas eukon mehua ja tupakan ja mietin.
Ei helvetti, homma viedään loppuun, maksoi mitä maksoi.
Sanoin eukolle paljonko tarvitsen lämmintä vettä ja hän toi sen ja tein uuden 50 kg satsin. Päätin vetää vielä pinnalle viimeiset raudat ja tasoittaa sen.
Kun kävelin betonimyllylle lupasin että en huilaa ennen kuin koko homma on tehty. En meinannut päästä liikkeelle alkuunkaan ja ensi askeleet olivat suorastaan tuskaa.
Kun sain puuttuvat harkot muuratuksi vedin raudat päälle. Kaksi jouduin katkaisemaan ja sekös oli vaikeata! Sanoin ruman sanan ja irvistin kun pusersin leikkuria yhteen ja PING - sain ne katkaistua.

Kun se oli tehty laitoin eukon pesemään muurausjuttuni kun poistin pressuja. Tuuli oli ollut melkoinen ja pari kertaa katsoin jospa se lähtee lentoon kuin leija. Kun sain pressut pois loppui tulli ja tuli täysin tyyni ilta!!! Eikö ole todella ironista?
Päivä pulkassa
Lopuksi pressut laskostettiin valmiin sokkelin ympärille jotta kuivuminen tapahtuisi suotuisissa olosuhteissa.
Itse asiassa siihen piti tulla toinen mutta se olisi ollut aivan liikaa - voimilleni. Se ei nimittäin ole mikään kevyt peite. Koko n. 10x6 metriä ja painaa kuin synti.

Kaiken jälkeen kävelin sisälle ja kello oli 17.17! Kaljan jälkeen lähdin suihkuun ja ai että se tuntui hyvältä, etenkin sen jälkeen.
Syötyäni kunnon satsin alkaa pikku hiljaa torkututtamaan - mutta ei sitä nukkumaan mennä ilman ilta teetä!

Huomenna klo 8 on auto korjaamolla jossa vaihdetaan uusi käsijarrun vaijeri - kotona sitten muutama pikku juttu ja alan siirtämään harkkoja uuden (seuraavan) muurattavan seinän viereen ja samalla betonimyllyn sekä laastisäkin - saadakseni ne samalla pressun alle. Niin, ja se sama hökötys joka oli tämän päivän muurauksen aikana pressujen kannattimena siirtyy uuden seinän kohdalle. Sen nostan kaivinkoneella. Se seinä on onneksi lyhyempi - noin 60 cm, eli yhden harkon verran. :o)

PS. Nyt kun muuraamani sokkeli kuivuu, noin viikon päästä voin tehdä tarvittavat maatäytöt, eristeet ja pääsen lopulta siihen varsinaiseen asiaan eli rakentamaan seiniä ja kattoa - uutta huonetta.
Nyt se alkaa "saunasta", tila johon tulee tekninen tila, vesivaraaja ja vesipumppu. Ne kaksi on nyt listalla numero UNO! Jo kerran vesi pääsi jäätymään ja se saa olla viimeinen kerta.

NIIN SE OTSIKO? Eukko se mainitsi ylitöistä kun katsoi kelloon. Yleensä lopetan noin klo 16. Ja ne mehut? Niillä en tarkoita eukon mehuja jotka menivät hiekkaan - ne olivat minun omat, voimavarani ja sen reservi.


sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Sunnuntai touhuja ja Fiskars 25

Päivä alkoi laiskasti, kun on Sunnuntai. Siitä se sitten alkoi käynnistämällä kaivinkone - ei meinannut startata seistyään parisen viikkoa.
Kun kone lämpesi vaihdoin moottorisahaan uuden ketjun ja sitten ajelin yhden tuulenkaataman kuusen luo. Olin jo aikaisemmin karsinut sitä. Nyt pätkin sen pieniksi propseiksi ja sain kauhan täyteen. Ei ihan pieni kuusi.
Kun sain ne pajani sivuun pätkin ne pölleiksi ja sitten vielä halkaisin ne klapeiksi Fiskarsin  25 kirveellä. On se ihan mahoton vempain! Kun kuuset oli pilkottu halkaisin vielä vanhempia koivuja joita en ollut millään konstilla saanut rikki. Fiskarsin 25 kirveellä sekin onnistui, aika helposti.
Metsässä on vielä toinen samanlainen kuusi, odottaen pilkkomista. Niillä puilla pärjää jo pitkälle - ja ihan uunikuivaa tavaraa!

Siinä menikin muutama tunti. Lumen ja risujen seassa rämpiessäni kaipailin kunnon saappaita joissa on piikit pohjassa. Liukastelin muutaman kerran saappaillani niin että olin lentää nurin.

Eilen oli sitten "sosiaalisen kanssakäymisen" päivä kun poikani tuli äitinsä kanssa kylään - hakemaan puolikkaan poroa.
Ruokana oli hänen herkkua - spagettia ja kastike hyvin haudutettuna ja pitkään. Ja olihan hänen uusi Nissan Qashqai ihan auton näköinen. Uudet talvirenkat siihen tosin olivat melkein minun autoni hinnan verran!

Aamulla, siis huomenna alkaa sitten se rutistus kun aloitan sen muurauksen. Nyt säät ovat tulevalle viikolle ihan kohdallaan.

perjantai 15. lokakuuta 2010

Ongelma johon ei ole ratkaisua...

Kun aloitan Pajassani jotain uutta syntyy ongelma johon aluksi ei tunnu löytyvän ratkaisua alkuunkaan. Se on kuin umpikuja vaikka mitä tekisi.
Kyllä sitä sorvaa jos tietäisi mitä! 
Mutta EI kaikki tarvitse olla sorvaamista kuten alla oleva kuva tue esiin.
Humidori sikareille
Kyseessä on humidori sikaareille - mitä suunnittelen on vastaava eri tee laaduille - niin pusseille (joita en ikinä käytä - paitsi yhtä) ja irtoteelle (pusseissa) joita aina käytän. (Olemme eukon kanssa "tee friikkejä" ja monesti mittaamme veden lämmön ennen kuin se yhdistetään teehen ja katsotaan melkein kellosta koska se on juotavaa.)
Kurren Puupajassa tehdään myös muutakin kuin mitä puusorvilla saadaan aikaiseksi.

Mitä ikinä sitten lähtee tekemään voi olla pitkällisen kynä ja paperi työskentelyn, matematiikan lopputulos kuten alla oleva kuva tuo esiin.
Kopio netistä - omia en nyt lähtenyt skannaamaan kuvaksi
Yllä oleva kuva tuo esiin miten suunnitellaan esimerkiksi ruukun tekeminen. Mitat ovat tuumissa kun otin sen netistä. Omani ovat milleissä ja paperilla joita en nyt lähtenyt skannaamaan nettikuvaksi.
Samalla otin muutaman muunkin nettikuvan, mitä hyvin tehdyn suunnitelman jälkeen sitä sitten lähdetään toteuttamaan, valmiiksi tuotteeksi.
Koottu liimaamalla lukuisia pieniä puupaloja ja sorvattu muotoon,
myös sisältä ulkoreunojen mukaisesti
Yllä olevassa kokonaisuus syntyy lukuisista eri puupaloista ja puu lajeista joita ei ole värjätty. Toinen esimerkki alla olevassa kuvassa
Jokainen kuvio on puuta, ei maalattu, ei värjätty
Kaarevat osat on helposti kaareutuvaa puuta
jyrsitty ensin muotoonsa
Yllä oleva, kuten muut on niin sanotusti - tai kuten sen itse suomeksi ilmaisen - SEGMENTOITU tuote.
Yllä olevaan verrattuna alla oleva on siitä edellisestä paljon helpompi tehdä.
Edellinen voi maksaa helposti kymmenentuhatta-, jopa kolmekymmentä tuhatta dollaria käytetystä puusta riippuen kun alla oleva on vain muutaman tonnin luokkaa.
Yksinkertainen voi olla kaunista
Edellä oleva on varsin "yksinkertainen" tuote, eikä alla oleva ole paljoakaan ongelmallisempi, paitsi että se vie ainakin kolme, neljä kertaa enemmän aikaa - hinta sen mukaan - ja valittu puu laatu.
Näissä töissä EI IKINÄ käytetä värjättyä puuta, eikä puun pintaa myöskään värjätä.
Toisenlainen astia
Jokainen edelllä esitetty on "ontto" sisältä, seinämän paksuus vaihtelee muutaman millin sisällä, ollen korkeintaan 5 mm paksu.

Lopuksi, yksi mieli jutuistani, sen kuva myös netistä. Toisessa blogissani on kuvia siitä mitä olen tehnyt.

Kyseessä on kynttilän jalka, joka on sorvattu yhdestä puusta. Olen myös kokeillut onnistuneesti juomapikaareja.
Sorvauksena ihan mahottoman mielenkiintoinen kokemus! 
Sorvilla tehty tuote

Lopetan siihen mistä jo aloitin - mitä tehdä?
Esimerkkejä on esimerkiksi netti pullollaan - mutta minkä valitsee ja miten sen soveltaa sitten omaan osaamiseen ja ennen kaikkea - käytettävissä olevaan puuhun!
Edellä olevien kuvaesimerkkien puuta ei voi edes ostaa, ei edes rahalla suomesta.

Kuka on sorvannut tietää mitä tapahtuu kotimaisten puiden kanssa, olivat ne sitten miten hyviä tahansa - laadultaan.
Unohtamatta ei sorvattavia tuotteita, kuten ensimmäinen kuva ja sen kaltaiset tuotteet - joita ei valmisteta "lastulevystä ja vanerista".
Ja kun siihen sitten halutaan ympätään mukaan INTARSIA! Voi että silloin tulee aika lailla surku olo kun materiaalit mitä on käytettävissä saa infraktivaaran aikaiseksi!

Viho viimeisintä on todella löytää ne "omat tuotteet" - etenkin jos niitä voi toistaa.
Toinen vaihtoehto on käyttää tiettyä perustuotetta aihiona ja tuottaa sen aina omana teemana, sen hetken fiiliksen mukaan, pyrkien säilyttämään sen alkuperäisen ajatuksen - tai sitten vain tehdä ihan uniikkeja juttuja.

Ja uskokaa kun sanon - Pajani pallilla istuessani, mehua tai kahvia hörpäten, joskus viiniä tai skottilaista, tupakkaa tupruttaen, paperille hahmottaen - ajatuksesta ajatukseen - mitään vain ei tahdo syntyä - mutta kun se tapahtuu - se on mahtava fiilis!
JA silloin jos milloin toivoo että kaikki mikä siihen johti on DOKUMENTOITU tavalla tai toisella on olemassa - ei vain muistin varaisena.