torstai 15. syyskuuta 2011

Sähläystä kerrakseen, ainakin yhdelle päivälle

En tiedä nyt mistä aloitan - kronologisesti vai miten.

Aloitetaan nyt sitten vaikka DNA puhelinpalvelusta. Tilasin Mokkulan kun taattiin että kyllä se meillä toimii - viimeistään ulkoisella antennilla.
Tänään se sitten tuli - iso paketti ja pieni sisältö. Ei toiminut - ei sisällä eikä ulkona ja ei kun soittelemaan. Ensin heidän ohjeiden antamaan numeroon ja sitten selvisi neljännellä kerralla että yhteytemme on DNA Pro ja DNA yhtiöllä ei ole tietokantaa siihen eikä mitään mutakaan tekemistä sen kanssa. Vain samat omistsjat.

Sain numeron minne soittaa. Aivan aluksi selvisi se ettei heillä ole ketään aspassa joka tuntee Mac tietokoneet.
Sitten selvisi se ettei meille voida toimittaa minkään laista yhteyttä - Pro palvelun kautta nimittäin ja että tuo DNA Pro on virallisesti kuukausi sitten oma erillinen yhtiö.

Henkilöt joiden kanssa keskustelin - tyttöjä kaikki  olivat kuten Jehovan todistajat. Ellei vastausta löytynyt "kirjasta" (heidän ohjeet) - he olivat asiasta täysin "ullalla" - ymmärtämättä asiasta yhtään mitään - siis aivan kuten Jehovan todistajat - ja samalla se pätee kaikkiin muihinkin vbastaaviin.

Joten paketti jonka tänään hain palautuu sitten Maanantaina takaisin kun käymme Mikkelissä - eukolla on loppu tarkastus silmä"vaurioon" - tulehdukseen jonka sai alkuvuodesta. Sen piti olla kesäkuun alussa. Sen kautta hän saa sitten määräyksen uusille silmälaseille. Sitä toivon kuin --- vaikka millä vertauksella koska hänen näkö on heikentynyt. Se terveyden huoltoamme kiinnosta.
OK - ei valiteta - viivästyminen olisi voinut olla paljon pidempi. Nyt se oli vain vajaat 3 kuukautta.

Volvolla mennään - kuin juopunut jänis
Käytiin nimittäin tänään Kirkolla - siitä ajosta tuli mieleen ajatus, josta tuo otsikko - en tiedä mistä se syntyi. Ei sentään kulkenut nyt kuten ajokoira, sivu edellä.

Käyn sitten Mikkelissä samalla siellä autoliikkeessä katsomassa millaiset optiot meillä on siihen uuteen autoon. Käytetyn osto alkaa olemaan kuta kuin vaihto ehto jota emme tule käyttämään.

Se siitä ja sitten asiaan
Niittailin tänään MDF paneeleita kattoon ja aloin ihmettelemään sitä mitä jo eilen. Pienet napautukset kumivasaralla rikkoi pontit!
Kun rassasin paneelia kohteeseen jossa oli sähkörasiat valoille sain tehdä koko rivin uudeksi. Vanhat pois ja uutta tilalle! Virheitä en tehnyt. Pontit vain hajosivat!
Huokoista ponttia - koko kappale piti poistaa
Yllä esimerkki miten K-Raudan laatu - 10 vuoden takuu toimii. On varastoitu ulkona - jossain vaiheessa.
Poiki meni vaikka ei pitänyt
Kun yritin nyrhiä paneelia rasoihin - kävi kuten kuvassa - ilman voimia käyttäen
Katto valmistuu - kovalla työllä
Olen asentanut näitä MDF levyjä elämäni aikana lukuisia kertoja, niin kattoon kuten lattiaan - myös keittiömme kattoon noin 3 vuotta sitten, toiseen paikkaan (WC/suihku) viime vuonna mutta mitään näin kelvotonta ei ole tullut koskaan eteen! Ja lopulta niin vaikeasti asennettavaa. Vuosi sitten sama - mutta Starkin valikoimasta poikani uuden talon kattoon - ilman mitään ongelmia.
Joko sanoin - tavara oli kuin olisi käynyt upotus pesussa - jo pidemmän aikaa. Tai sitten tuotanto tekniikka on muuttunut dramaattisesti!

Piuhoja piiloon
Joskus vuosia sitten vedettiin "muoviputkia" kuhunkin kohteeseen - nyt vedetään valmiit pihat mistä saadaan menemään kohteeseensa. En tiedä kumpi on parempi - varmaan tämä "uusi systeemi" - jo muutaman vuoden hyväksytty tapa.
Kun ennen oli käytössä nuo suojaputket niihin pystyi myöhemmin vetämään uudet syötöt.
Niin - kaikki mitä näette on minun tekemiäni juttuja.

Tässä suuri vika - METRO varaajassa - remontti tuli halvaksi
Vesivaraajamme on seikkailut monessa eri kohteessa - kerran ennen yhdessä ja meillä nyt oleva on kolmas. Jossain vaiheessa tai mitan säätimet / termostaatti / takaiskuventtiili meni sekaisin. En nyt kehtaisi laittaa € 700 uuteen varaajaan, etenkin kun mielessä on laajempi lämpöjärjestelmä - ilma-vesi ja aurinko vesi ym systeemi.
Se olisi tulevan vuoden tai sen jälkeen. Mutta kun nyt tuli pahemman kerran vika. Joten kysyin varaosaa - eli kuvassa olevan kohteen uusimista. Yllätyin Hinta reilut € 80 plus € 15 rahtiin! Hallelujaa sanoin!
OK - sen vaihtaminen on sitten temppu toinen kun koko varaaja pitää tyhjentää - tai ainakin ohjata vuotava vesi ulos kun vedet tulevat syliin.
Löydätkö poikkeavat painot muoville?

Meille vaihdettiin Mikkelin K-Raudasta tulleet kankut ja uudet jotka tulivat tilalle peitettin. Kun hädässä - vesisade tulossa eukko keksi oivallisen keinon pitää muovit paikalla.
Hän käytti kaksi 3.4 kg kesäkurpitsaa painona!

Nyt on ihan OK jos vain sää sallii. Minulla on vielä edessä ennen talven tuloa melkoinen urakka - mutta siitä lisää kun se alkaa ja edistyy.
Ne jotka ovat lukeneet blogiani - kyseessä on se "puuttuva osa" talosta johon tulee myös huoneeni - ja samalla melkoinen katon muodon uudistus.

PS eli jälkikirjoitus
Kattoa tehdessä tein mokia jotka eivät alkuunkaan kuulu repertuariini, siis tapoihini. Mitta virheitä ja sahausta paneelin väärästä päästä ym - sähläystä paineilmaletkujen kanssa, työkalujen kanssa jne.
Siihen nähden olin jo valmis luopumaan koko päivän hommista kun jo kadotin kynäni toistamiseen - jopa tupakkani ja mehupulloni!

Lähdin sitten eukon kanssa poikkeavasti  torstaina Kirkolle mitä emme koskaan tekisi. OK - ulkona satoi - välillä rajusti - huomenna ei sada - eikä viikonloppuna - se taatusti piristää mieleni.

2 kommenttia:

  1. Kyllä putkitusta käytetään vieläkin, mutta urakkamiehet tykkäävät tuosta kaapeliasennuksesta. Ja jos putkittavatkin niin eivät urakassaan ehdi mutkia taivuttelemaan niin käyttävät "kurkkutorvia", joissa on johtimet valmiina jo sisällä.

    Minä olisin kyllä kuorinut kaapelin ennen rasiaan työntämistä. Mikään ole niin hankala kuin kaapelin kuoriminen rasiassa.

    Minä ole kyllä enää entinen sähkömies. Tänään kyllä oli yksi kuutamoasennushomma. Lähdin kotiin kun omaa huolimattomuutta pikku kylpyhuoneessa sain kaksi sähköiskua.
    Että sähläsin sitä minäkin.

    VastaaPoista
  2. Ei sattunut olemaan taskussa työkaluja siihen kuorintaan.
    Piuhat ovat "löysiä" joten ne saa tökittyä sisään. Itse en ole saanut sähköiskua - en edes muista milloin - joskus toki poltan sulakkeita.

    Mutta ei sitä tiedä milloin sitä töpeksii....

    VastaaPoista