keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Kaksinaismoraalia


Itävallan Jörg Haider - vai miten se nyt kirjoitetaan tulkoon esimerkiksi poliittisesta, ja kaikesta muustakin korruptiosta ja vääryydestä.
Tämä ei ole poliittinen kannan ottoni, siitä mitä tapahtuu kaikissa puolueissa - ja uskonnoissa. Sillä se se on osa ihmisen perus olemusta. Nimittäin valehteleminen, etenkin itsensä paremmaksi saattaminen.
Jörg peri suuren juutalaisen omistaman laakson, maa omaisuuden jonka hänen iso isä osti - juutalaiselta. Jo pitkään tuon myyjän perilliset ovat vaatineet kaupan purkua liian halvan hinnan johdosta. Nyt sen arvo on noin 15 miljoonaa euroa.
Jörg ei ole koskaan "kapitalisoinut" omaisuuttaan, ei edes metsähakuilla. Se on ymmärtääkseni pysynyt luonnon varaisena.

Hän, kuten monet muut edustavat omaa ajatustaan joka on saanut kannattajia. Sen hyväksyntä on osa nk. demokratiaa.
MUTTA kun tietty ajatus-suunta saa yhteiskunnassa merkittävän aseman - demokratia ei enää toteudu - kuten Itävallassa tapahtui. Oikeistoa ei hyväksytä ja koko EU-yhteisö tuomitsee sen ja boikotoi koko valtion. Vaikka se on nk. demokratian tulos.

70 km alueella 142 mittariin kun tömähti, ja 1.8 promillea veressä, noin klo 4 aamulla yökerhon jälkeen - siitä saattaa tulla hiippakunnan vaihdos, kuten Jörgille tuli.
Hän petti itsensä - omat arvonsa ja ne mitä hän on ajanut, kuten nopeus rajoitukset, samalla monet muut hänen ajamansa arvot.
Niiden kautta, ja monen muun siihen liitettävän kautta kaikki hänen vastustajansa kiittävät nyt luojaa - miehen kuoltua.
Päästiin paholaisesta eroon. Jörgin teko ja muut hänen mielipiteet käytetään hyväksi - heidän oman agendan esille tuomiseen - vaikka kukin tekee juuri sanoin - ajaa kännissä kotiin tai seuraavaan kokoukseen - ja....

Mutta- oliko hän sellainen - paholainen ja demokratian vihollinen?

Aivan ensin - hän ON demokratian lapsi.
Ja mikä on tuo vääryys johon viittaan? Se on esimerkiksi papiston toinen ulottuvuus, puhuu toisin miten elää. Poliitikoilla sama juttu. Siten he edustavat tuota porvalillista "papistoa".

Tekemättä tästä esseetä, laajempaa analyysiä, totean vain, - en allekirjoita hänen ajatuksia,

Mitä enemmän vastustetaan sitä enemmän pyritään pääsemään eroon omasta (omista) pahuudesta, se on itse asiassa oman itsensä vieroitushoitoa.
Julkisuudelta salassa tehdään sitä mitä vastustetaan, ja toivotaan päästävän siitä (itse) vapauteen.

Jo vuosia olen tuonut esille (sivut lopetettu / lakkautettu) miten esim. amerikkalaiset uskovat ovat tuomittu rikoksesta ja moraalittomuuksita, jota vastaan he ovat kiihkeästi, jopa hysteerisesti saarnanneet.

Mitä tuo edellinen kuuluu tähän? Kaveri on uskova, Jeesuksen puolesta puhuja - mutta "väärä-oppinen" - se ei tarkoita että hänen "erehdyksiä" levitellään maailman tietoon - sillä ne saattavat korruptoida / väärentää heidän omaa viestintää - koska keskeinen elementti on tuo "Jeesus".
Olen tuonut liiaksi esiin asioita "uskonnosta" tavalla joka heijastaa uskontoa kokonaisuudessa, ei vai kristinuskoa ja islamilaisuutta, vaan myös juutalaisuutta ja juutalaisia maailman politiikassa ja taloudessa.
Sellaista ei suvaita ja sellaiset sivut suljetaan. Tämän tyyppiset ovat "next", eli seuraava kategoria terrorismille.

He eivät halua tuotavan esiin mitä kaikkea on tehty tuota (noita) nimeä käyttäen, kuten Guatemalan n. 900 ihmisen itsemurha, ja Teksasissa noin 200+ kuolema Daavidin lahkossa ym. Ja vaikka mitä....

Nyt lähden koiran kanssa ulos, Lasha Apso, vartiokoira, pieni mutta pippurien, ja mitä kova äänisin. Lempinimi - "singer" eli laulaja - se on ko. rodun ominaisuus.
Niin - ja Suomessa niitä lienee noin 500 - 600 yksilöä.

Meidän Dino on nyt kuta kuin 13 vuotias.

KUVA: Maidän Dino (13v) viimeisen pesun jälkeen.



Viereinen kuva: Meidän Dinon edustaja näyttely kunnossa.

Lisä tietoa
http://en.wikipedia.org/wiki/Lhasa_Apso

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti