maanantai 10. toukokuuta 2010

Mikä on minun puhelin liittymäni operaattori?

Meidän on ollut jo vuosia - toista kymmentä ellei lähemmäs kaksi kymmentä tuo Sonera. Ollaan sen kulta-asiakas - totta kai.
Eduista voidaan keskustella - heidän palvelu setelit. Mitä teen jollakin € 50 tiketillä jolla saan Miiki$ofta tietokoneen muutamalla sadalla kun vastaava omani on Mac ja silloinen listahinta pari vuotta sitten oli noin €2500!
En ole voinut käyttää yhtäkään heidän "bonus etua" hyväksi millään tavalla. Ne eivät sovi alkunkaan minun profiliini eikä elämän tapaani.

Soneran kuuluvuus on ollut huono ja lopulta kyllästyin siihen. Sain Saunalahden ja sitten myös DNA yhtiöiden liittymät kokeiluun.
Vajaan kuukauden aikana - tänään viimeistään tuli SELKEÄSTI esiin että DNA toimii, ainakin meidän tontilla parhaiten.
Vastaanotto on selkeää, puheesta saa selvän - KIRKKAASTI - ja vastapuoli kokee saman.
SONERA on yhtä mössöä - saan aina kysyä että - anteeksi - mitä sanoit - vaikka palkit ovat maksimissa.
Saunalahdella ilmeni samaa tautia - toki ei niin pahasti. DNA:lla ei koskaan.
Saan selvää jopa "poikani" puheesta! (Se on sitten oma juttunsa - ja se on vitsi).

Joten - nyt kun ehditään vaihdamme muutaman numeron DNA yhtiöön - ILMAN määrä aikaista sopimusta.
Pidän oikeutena vaihtaa palvelua milloin itse haluan - en vuoden tai kahden kuluttua. Se maksaa enemmän - mutta maksakoon sitten!

Se tältä erää puhelin operattoreista - juttua oli lisää vaikka miten paljon tähän liittyen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti