perjantai 28. toukokuuta 2010

Ydinjuttuja

Ydinjuttuja, vai, sanoisinko että ydinperheitä?
Olen pitänyt linjana sitä etten sen kummemmin kommentoi politiikkaan liittyvää tässä blogissa - ja aion edelleenkin pysyä samassa linjassa - ellei se liity suoraan asumiseemme ja siihen liittyvään.
Mitä "mummoihin tulee" - ne saisivat jäädä Suomeen - ilman muuta. Siihen "politiikkaan" minulla on toiset blogit.

Muita ydin juttuja?
Projektimme alkoi oikeastaan jo vuosi sitten, mutta en ehtinyt tekemään sen eteen sen enempää - kaikki aika meni puutarhaan ja vastaavaan.
Nyt toteutui mahdollisuus tehdä jotain - se ydin juttu - osana sitä ostin tänään kun olin Mikkelissä kuultopaperia rakennuslupaa varten.
Kysyin samalla yhtä tiettyä tussikynää - se jäi kirjakauppaan - hinta oli €74! Nimi olkoon mitä on, ensimmäinen nimi alkaa kirjaimella F ja toinen C.
Ostin sitten pari "kympin" arvoista tussikynää.
Jäin todella ihmettelemään missä helkutissa minulla on ne samat "F&C" "€74" kynät, niitä on neljä kappaletta. Uudet mustepatruunat maksavat kympin.

Joten - nyt piirretään sitten uusiksi, ne nykyiseen tilanteeseen oikeat Julkisivukuvat ja Asemakaava. Käsin, kuultopaperille. OK - joskus aikoja sitten tein vastaavaa "konepiirustusta" vai mikä se nimi nyt oli jonkin verran. Tosin, siitä taitaa olla jo lähemmäs 40 vuotta sitten, tai silleen. Toki olen tehnyt sitä myös myöhemmin - mutta pienemmässä määrin kun toimin "gryderinä".

Sitten aivan mahtava ydin juttu!
Nyt Lauantaina, eli huomenna en lähde "Helsinkiin" - itse asiassa Nummelaan. Vettä tulee aivan liikaa. Sunnuntai on selainen "rako" että lähden. Kärryssä on "puutöitä" joiden en halua kastuvan ja kostuvan vaikka miten peitän ne paperiin ja muoviin. Matkaa on lähemmäs 300 km. Juttuja poikani perheen huusholliin.
Nyt kun maalasin ne - osan viimeiseen kertaan, se peitti itse asiassa noin 1/3 osan verstaastani - miltei "puolet". Monet koneet peitin "kartongilla" ja asetin maalattavat kappaleet niiden päälle.
Ja sitten vain kompura päälle, oikea viskositeetti maalille ja roiskun liipasinta sisään.

Se mahtava ydin juttu tässä on se että saan vihdoin ja viimein ne jutut pois verstaastani, eli pajastani ja siirrettyä ne sinne minne ne todella kuuluvat!
Nyt koko homma touhuissani on alkanut tuntua kuin harrastaisi seksiä ilman erektiota. En ole päässyt tekemään omia juttujani,  mitä haluan pajaani kun ne muut jutut ovat olleet siellä tiellä tavalla tai toisella - viime aikoina vain "kuivumassa" maalauksen jälken :o(
Ennen sitä - liimauksen jälkeen ----

Minun koko "ydin perhe" on ollut sirpaloitunut - hajoitettu! :o
( Minä ja pajani! "nyyyyyh" (itkua).
Mutta nyt se yhdistyy :o)
Kuin astuisi ensimmäiselle kultaiselle portaalle kohti - sitä jotain - kirkasta - kohti valkeutta - kohti ....

Ja olen tasan tarkkaan ihan saletti että muutaman askelman jälkeen kompastun nokilleni - toivottavasti en saa sitten senkkaa nenästäni. Mikään ei koskaan käy toteen siten kuten ajattelee nimittäin :o(

So what - "naatitaan ja naatitaan" siitä mitä on ja sitä ennen on ja surraan sitten sitä mitä tulee - kuten entinen renki kun piian päälle pääsi.

Piika huusi koko aktin ajan että -"naatitaan, naatitaan, älä laakase"!
Lopulta rengiltä laukesi ja siitä tuli sitten isä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti