tiistai 18. lokakuuta 2011

Naulan kantaan, uudelleen ja uudelleen

Naulan kantaan
Omaan todella maagises kyvyn tähän - kunhan sen saisin vielä Lottoon!
Olen jo kirjoittanut miten onnistun - tietämättäni lyömään - tai ruuvaamaan  "naulan kantaan". Yllä taas uusi esimerkki. Naula suoraan alla olevan naulan kantaan.
Tänään kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan niin hyvin.
Oli ongelmia - vasara putosi alas - noin 4 metriä - oli onneksi tikkaat alas - naulat loppuivat kun kiinnitin ruodelautoja - suoraa tietä alas ei enää ollut tikkaille  joten jouduin hakeutumaan nostokorin - jota inhosin yli kaiken - minulla kun on tietty - tiettyyn metri määrän korkean paikan kammoa.
Vuokraamani nosto laite oli elin ikänsä ehtoo puolella - siksi varmaan "halpa hinta". Tänään kuulin että se poistuu heidän valikoimasta kohta puoliin ja siirtyy sitten PUOLAAN jossa heillä on toimisto.
Joten Suomen turvallisuus määräysten mukainen ROMU siirtyy sinne missä se vielä kelpaa.

Ongelmia oli muitakin. Kattopelti ei mennyt ihan niin kuin piti piipun ympärille - ja taas nosto koriin - alas hakemaan peltisakset ja sitten taas ylös. Alas oli OK - ylös oli aina se kummajainen - adrenaliinin kohottaja - tai oliko se sitä - inhosin sitä yli kaiken nostimella joka heilui ja keikkui - huojui vapaasti jopa tuulessa!
Ja ne muut jutut? Olin asentamassa aluskatetta - ja unohdin ottaa mukaan sinkiläpistoolin!
Je ne muut MOKAT - en kehtaa sanoa - ääneen - vielä vähemmin kirjoittaa niistä!
Voin vain todeta sen että on se vain niin väärin, kerta kaikkiaan niin väärin että kun täyttää 60 alkaa mokailemaan eri hommissa ihan kummallisella tavalla.
Entä mitä nyt kun vuoden vaihteessa TÄYTÄN 61!
Taivas kattona
Edelliseen riippumatta - ja ikääni liitttyen
Hain eilen Henkilönostimen RamiRentistä ja sitten kotiin.  Ja siihen liittyen KAIKKI säätiedot pettivät -
etenkin tälle päivälle ja huomiselle.
Sitä "HUOMISTA" ei olisi tullut - tämä päivä vai kaikki voimani - etenkin kehoni suorituskyvyn.

Eilen kun tulin kotiin aluksi oli  ruokailu viideltä ja  - 17.30 oli jo täysin pimeätä!
Joten tänä aamuna 07.30 oli edelleen täysin pimeää -  mutta sitten 07.50 oli jo valoisaa ja sitten tuli kiire ulos. 
Eilen kun tulin kotiin sillä peräkärryllä ja pakitin sen pihaan - ajattelin sahata yhden osan ruodelautojen päät - menin sitten sisälle ruokailemaan ja sen jälkeen olikin jo PIMEÄTÄ!!!

Aamulla jatkoin siitä eteen päin, etenemistä projektissani...
En sitten tehnyt sitä mitä ajattelin - sää nimittäin muuttui nopeasti ja tuuli yltyi joten päätin siirtyä heti katon kimppuun.
Ensin poistin jo katolla olleet pellit joten alhaalta katsottuna "taivas oli kattona" - kuten edellisestä kuvasta näkee.
Sen päälle tuli sitten "runkorakenne" uudelle katolle - mieleen ei vain tullut ottaa valokuvia siitä mitä sitten tapahtui.
Siihen perus rakentamiseen meni sitten muutama tunti kunnes pääsin lopulta asentamaan aluskatteen, korotusrimat ja ruodelaudat - ja sitä tehdessäni - naulat loppuivat ja aluskatteen asennuksen aluksi huomasin että sinkiläpistooli jäi alas!
No problemos - katolla ollaan - toki kuva on työn loppu osalta"hauska, eli outo .- koko ylä katto, eli II kerros uusitaan, SITEN KAIKEN MINKÄ OLEN TEHNYT PURETAAN MYÖHEMMIN  POIS.
Uuden katon tieltä -uuden II kerroksen uuteen muotoon nöyrtynen,
Siellä sitä kattoa vässäillään - ruuveja asennellaan.
Tikkaat katole
Alhaalta ylös katsottuna - ei se kaukana ole - mutta kun katsoo ALAS - se on mahottoman kaukana.
Sivusta katsottuna - se ei ole mitään.

Eukko otti hieman " my acktion" videolle - se linkki tulee tämän jutun jälkeen-

http://www.youtube.com/watch?v=Ec7BPyByyFU





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti