torstai 23. syyskuuta 2010

Uponor otti opiksi

Kävin katsomassa UPONORin sivulla dokumentteja ja kuinka olla - he olivat uusineet täysin ohjeensa kaivojensa asentamiseen, ne jotka ostin. Ottivat todella opiksi ja olivat nopeita!
Kuvat jo kertovat kaiken, myös sen että kaivojen korkeusero pitää olla 15 cm. Myös imeytyskentän sora suositus mainitaan!

Nyt täytyy ryhtyä vaatimaan "korvausta" asiasta, ainakin jonkinlaista palkkiota.

Viikko on mennyt anturan kanssa. 16-32 sepeliä, sen jyrääminen, täydennystä ja oikaisua ja jyräämistä. Lopulta sepelit loppuivat. Vajaaksi jäi oikeastaan lopulta  vain noin 1/4 kuutiota jonka junailen toisella sepelillä ja kiiloilla. Ei siinä muuta että menee hieman enemmän betonia.

Siten eristekangas ja valumuotin tekoa - valmistunee huomenna. Kun se on valmis on raudoituksen vuoro ja kun se on valmis, ja muuta apusokkelin muotit on aika tilata betoniauto.

Kunnan rakennustarkastajalta tuli kirje jossa hän hyväksyi valvojan. Uutena tuli rakennusmestari vaatimus - sitä ei aikaisemmin ollut.
Sitten tuli tarkennukset jätevesisuunnitelman tekoon - ilman ohjeita ja ilman lomakkeita.

Kuten on - rakentamaan ei voi ryhtyä ennen kuin kaikki paperit on toimitettu, kuten tieto LV ja ilmastointi suunnitelmasta ja valvojasta.
Löysin nyt sellaisen ja tapaan hänet huomenna.

Että tälleen tältä erää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti