lauantai 27. marraskuuta 2010

Monenlaista tarjoilua

Aamu tarjosi heti aluksi vesien haun kaivosta - ämpärillä. Pientä näpertelyä ja tarkastin eilen verstaaseen viemäni vesijohtoputket. Jäät olivat sulaneet. Tarkistin sitten kaivoon menevän osan, jonka eilen sulatin. Sinne oli kuin olikin jäänyt vettä ja se oli tietenkin jäässä joten ei siihen mitään putkea asenneta.

No, kyllä se siitä kun saan kaivinkoneen käyntiin. Lohkolämmitintä siinä ei ole ja hehkutus ei toimi joten aloin lämmittämään moottoritilaa puhaltimella - ja akut lataukseen heti aamusta. Mutta lämmittimeni oli liian tehoton. Sen huomasin käytyämme toisenlaisessa tarjoilussa, nimittäin paikallisen hirviseuran tuvalla. Se on mahtava entinen hirsinen koulurakennus. Arvioin että siellä oli jo puolen päivän jälkeen noin sata ihmistä hirvipadan kimpussa.
Väkeä poistui ja uutta tuli tilalle. Mahtavat tarjoilut.

Sitten kotiin, työvaatteet päälle ja sen jälkeen totesin lämmittimen tehottomuuden. Jotain kyllä arvelin kun sen yhden valitsin. Sitä konetta ei nyt sitten käynnistetä. Seuraavan kerran yritän sitten tulevana Keskiviikkona. Jaa, että miksi vasta siten? Kuva alla kertoo syyn.
Sääennuste
Kovin suurilla pakkasilla ei kehtaa käynnistää ja käyttää kaivinkonetta - etenkin kun se on vanha. Huomisesta Keskiviikkoon on sellaiset kelit että saa olla. Jotain voi mennä rikki.

Ja mihin minä sitten sitä konetta tarvitsen?
Kun vesiputki on maassa, stryrox kourussa, sen alle tulee styrox levy, sitten korotus reunoille, noin 10 cm eli putken yläpinnan kanssa tasakorkeuteen, sitten sen päälle uusi routaeriste. Sen päälle tulee sitten rakennusmuovi ja kun se on tehty peitän koko rakennelman soralla - ja siihen tarvitsen kaivinkonetta.
Olisin tarvinnut, ja tarvitsen sitä myös kauhoakseni esiin kaivosta tulevan putken jotta saan sen sulatetuksi. Matkaa noin 1.5 metriä, eli kauhan verran. Saas nähdä miten menee. Kun viimeksi käytin konetta tiltti ei toiminut. Täytyy vielä tarkastaa sulakkeet ja yrittää paikallistaa tiltin magneettireleen. Sen ei pitäisi olla vaikeata kun on asennettu jälestä päin. Eli se on niihin muihin nähden puhtain.
Kun se on sitten tehty laitan vielä yhden vanhan, reikäisen ja paksun suojapeitteen triplaten päälle. 
Eiköhän putki pysy sulana sen jälkeen?

Joku kyselee, ihmettelee miksi en sitä sulaan aikaan kaivanut maahan? Tuli vain sellainen kivi ettei sitä kierretty eikä olisi kaivinkoneella lähtenyt.
Alkujaan minulla piti olla jo jouluksi uusi rakennus pystyssä ja siten rossipohja olisi kuten pitää olla, sopivan lämpöinen eristetylle putkelle. Mutta, niinhän ei sitten käynyt.
Nyt on on päällä taivas eristetyn lattian sijasta.

Nyt oleviin keleihin säätieteilijä sanoi aamulla että talvi tuli, ja kova reilut kuukausi etuajassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti