keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Ukko-Tontulle iPhone 4 ja taas moka

Sain tänään uuden puhelimen - ja yhden mokan takia se odottaa käyttöön ottoa
Uusi puhelin ja no SIM
No, ihan aluksi, en saanut mitään vaan jouduin ostamaan sen.
Entisenä Soneran asiakkaana, nyt TeleFinland käyttäjänä sain "tietenkin" TeleFinland SIM kortin, sen uuden pienemmän kokoisen.
Homma ei toiminut koska numeromme oli siirretty Soneralta heidän halpayhtiölle. Saamani SIM kortti ei toimi. Samalla asiaa selvitellessä sain tietää ettei ns. DUAL kortti toimi heillä - vain Soneran asiakkaana. (Olisin pitänyt remppahommassa vanhaa N91 kalikkaania taskussa).
Joten - nyt he lähettävät postissa uuden SIM kortin. Nyt kun on tuo Postilakkoilu on voimassa siellä sun täällä jää nähtäväksi milloin sen saan. Siihen asti katselen vain uutta puhelintani, se kun on tuossa pöydälläni.
Tämä MOKA ei ollut minun vaan operaattorini.

Ensimmäinen "käsituntuma" on "terävä" - eli puhelimen reunat ovat terävät. Pysyy varmaan paremmin hyppysissä.

Eilen otin eukon käsirasvaa kun kädet ovat niin rosoiset että naulatkin tarttuvat kiinni. Tuosta "terävyydestä" saattaa olla apua etten pudota sitä näpeistäni.
Puhelimen etupuoli ja takapuoli kun eivät ole muovia - vaan ihan aitoa lasia. Jos sen pudottaa kannattaa tehdä pehmeälle pinnalle eikä kuten poikani teki 3 mallin kanssa ja pudotti sen kaakelilattialle - lasi meni rikki ja kalliiksi tuli.

Muuta en voi vielä puhelimesta sanoa kuin että siinä se pöydällä makaa ja jollottaa ja odottaa sitä SIM sielua että pääsee henkiin. Nyt sillä ei voi tehdä muuta kuin hätäpuheluja. 

"Just my luck" :o(

PS. Apple juttujen ymmärtäjille. Logitech S 530 näppikseni on jo niin kelvoton että otin vanhan Applen mustan näppiksen käyttöön joka vie taas yhden USB PORTIN :O(
Sen USB portit (2) eivät kykene siirtämään virtaa mihinkään laitteeseen - ei myöskään tuohon iPhone neloseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti