maanantai 8. marraskuuta 2010

Puolipäivää "sairaalassa"

Aloitin aamun heti kun tuli valoisaa. Seinään piti asentaa vielä noin 60 cm soiro tuulensuojalevyä ja ulos tulevaan kattoparruun lautoja - tein kaksi 6 metrin lautaa. Sitten luovuin kun sitä ei ihan yksin tehdä. OK, onnistuu jos olisin laskenut alaspäin alustaa jolla olin. Siihen ei ollut aikaa kun piti viedä eukko taas Mikkelin sairaalaan.
Lopuksi sain asennetuksi sadevesikourun. Nyt vede menevät ainakin yhteen paikkaan.

Sitten oli aika purkaa rakennusteline ja siirtää se peräkärryyn. Kun olin homman kanssa alussa eukko tuli ulos lähteäkseen sairaalaan - oli kuullut auton äänen. Peruutin sen pihaan ja kytkin kärryn siihen kun aloin purkamaan telinettä.
Sanoin että vielä menee hetki. Halusin sen mukaan jotta voin palauttaa sen sinne RamiRenttiin. Onnistuin siinä aika nopeasti ja lähdimme tuota pikaa reissuun - maan mahottoman liukkaassa kelissä. Onnekksi oli kärryssä "hieman" takapainoa jo painoi etupäätä alas.

Tekee pahaa, eukolle ja minulle ja kaikille
Kello 11 sairaalaan ja noin neljän jälkeen kotiin. Siinä välissä 2 tuntia odotus labrasta jotta varjoainekuvaus voitaisiin tehdä.
Kävi näköjään niin että kyseessä on KAKSI saman aikaisesti tapahtunutta tautia. Nk. Vyöruusu ja sitten tulehdus silmässä. Kuvan ottamisen jälkeen silmätulehdus siirtyi jo toiseen silmään.
Nyt hoito on asianmukaisen, parempi kuin viikonlopun (Lauantai) venäläisen nuoren lääkärikandin arvio joka ei määrännyt antibioottia alkunkaan!
Nyt silmälääkäri teki sen ja perjantaina katsotaan tulokset.

Torstaina on minun oma lääkärissä käynti Juvalla - sitten meno Lahteen josta Hollolaan tyttäreni viikko siitä olevaan hääseremonian kenraaliharjoitukseen, joka alkaa kuudelta illalla. Sitten ajo kotiin noin 200 km ja sitten perjantai aamulla pitää eukko olla taas sairaalassa klo 9.

Missä välissä teen rakennustöitä? En ainakaan tulevana lauantaina - en suuremmin kun taidan olla "dagen efter - eli hang ower", toisin sanoen kankkusessa.

Olin sitten silmäklnikan ulko-ovella tupakalla kun katseeni kiinnittyi sairaalarakennuksen vedenpoistojärjestelmään. Veden syöksytorveen. Olin itse juuri asentanut ennen sinne menoa kourun katonrajaan - ja katselin sitä mitä näin ja ajattelin. Ei helvetti!
Ainakin 75 millin putki joka on ainakin 3 milliä paksu, varmaan enemmän ja rosterista! Mutkat TIG hitsatut.

Jos noita putkia on tämän kolossin jokaisessa kulmassa ja muualla - sillä maksettaisiin jo monen vanhuksen elin ikäinen hoito!
Sairaalan rosteriputki
otettu iPhone 4 kännykällä
Siinä se on. Kun katselin hisausta tiesin miten se oli tehty ja saumasta päätellen on paksu putki. Nuorempana niitä rosterieta tuli hitsatuksi - myös silloin uudella TIG menetelmällä.


1 kommentti: