keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Nauloja hakemassa

Katon ruodelautoja asentaessani totesin että nyt loppu naulat - ja siten työ.
(Puuttui muutama kymmentä naulaa, alle sata.)
Olin päätynyt lyömään vasaralla satasen nauloja enkä käyttätnyt SENCOani - naulainta ja sen 90 nauloja. Olisi ollut liian työlästä vetää paineilma naulain ylös katolle.
Kun pääsin vauhtiin totesin että nyt loppuivat naulat ja ei kun uutta ostamaan - matka yhteen suuntaan 45 km ja toiset takaisin.
Päätin samalla ottaa heti ja kohta puoliin tarvitsemani laudat mukaan - eli kärry perään ja matkaan.
On se vain säästä riippumatta raskasta ajaa tuo 90 km - etenkin kärryllä kun yrittää ajaa alle tuon 100 km/h.

Onko kattovassa suorassa? Kyllä on, pienen avun jälkeen
Ennen ruodelautojen naulaamista piti tarkastaa sisällä että kattovasat ovat 90 asteen kulmassa.
Leveyden varmennus - puupalkit kiristäjinä.
Varmensin oikean levyden ja vahvistin sen oikean leveyden apupuulla ennen ruodelautojen naulausta.

Ja sitten katolle naulaus hommiin, ruodepuut odottavat asentamista
Kuvan oikea laita, pudotusta alas tuollaiset 4 metriä - en luottanut itseeni - sain kuitenkin naulatuksi ruodelaudat lähinnä reunaa - apuna varmuuden vuoksi turvaköysi - se sininen.
On se vain niin kumma juttu miten ihminen muuttuu aivan toisen laiseksi muutaman metrin korkeudella - maan pinnalla mikään ei olisi ongelma eikä turvaköyttä edes ajattelisi!

Hurjia eroja samasta puutavarasta ja toimituksesta
Olen täällä Blogissani kirjoittanut puutavaran laatu jutuista - Suomessa. Myös VIDEO  Blogissani http://www.youtube.com/user/KurrenPuupaja  Tässä esimerkki jossa ero paksuudessa on 5 mm. Sanoisin että ei niin hyvä juttu alkuunkaan kattopellin alle - eikä muutoinkaan - etenkin kipsilevytyksessä.
Toiseksi - toimittaja voisi sahata nuo ruodelaudat suoraan tuohon K-8(00) jakoon, nyt tulee turhia pätkiä.
Kyllä se siitä - ei tänään mutta huomenna
Tänään agendallani oli saada saada katon ruodelaudat asennetuksi - ja olisin saanutkin sen suunnittelemani tehtäväni valmiiksi - elleivät naulat olisi loppuneet! Luulin että niitä oli vielä pajassa - ei ollut satasia - oli vain puolta pienempiä ja 125.
Joten sitten vain matkaan - Mikkeliin. Ei vain naulojen takia vaan puutavaran takia jota tarvitsen.
45 km sinne ja sitten 45 km takaisin.

Eukko maalaa ne laudat valmiiksi ennen kuin naulaan ne sinne minne ne kuuluvat. Maalaus tapahtuu sisätiloissa - uuden osan sisällä satoi tai paistoi.

Yllä oleva kuva - Ruodelaudat eivät jatku ylös asti - kun naulat loppuivat. Siihenkin sisältyy TOPPÄYS - onneksi vain yhden laudan osalta - väärä mitta väli - se on se kolmas lauta oikealta.

2 kommenttia:

  1. Tässähän päästään kohta kahvittelemaan uuden osan valmistumista ;)

    Ammi

    VastaaPoista
  2. Juu, ja konjakkia sano naapuri kun viinereitä osti ABC asemalta (Ranikka). :-)

    VastaaPoista