maanantai 22. lokakuuta 2012

Autokatos ja naapuriapua

Aamusta lähdin naapuriin, kun ulos pääsin aamiaiselta siirtämään vesipumpun rantasaunassa talviteloille.

Sitten oli uuden vesipumpun, eli vesiautomaatin vaihto, vanha uuteen naapurissa. Mutta se onneton pumppu oli aivan liian pieni siihen tehtävään johon se tarvittiin. Nyt ei rahan säästö auttanut - sillä se ei sovellu siihen alkuunkaan. Se siirtyy kuitenkin nk. pihasaunaan eli pumppaamaan toisesta kaivosta vettä kukille ja puutarhaan jos kuivuutta tulee.

Katsotaan sitten milloin saavat uuden, sen oikean kokoisen pumpun.

Sitten olikin vuorossa autokatoksen jatko työt ja sain lopulta kaikki kuusi harkkoa oikeaan korkoon, hieman meni mittailun puolelle kun maan pinta vietti joka suuntaan ja alla oli myös isoja kiviä.
Entisen katoksen mitat olivatkin 5.8x2.8 metriä joten jouduin hieman justeerailemaan että pituudet menivät oikein.

Olisin tehnyt leveämmän mutta kun käytän sitä katosta vanhasta niin on vain sitten mentävä niiden mittojen mukaan.
Ahdas autokatos, siis tulollaan. Leveys 2.8 m ja auto on reilut 1.8
Sitten tuleekin "maanajoa - eli kottikärry hommia hiekan ajamiseen alla olevaan kohteeseen, toiselle reunalla.
Siinä yksi sivu - ja nykyinen portti
Kuvassa olevaan sivuun tulee toinenkin kottikärryllinen hiekkaa.
Huomenna saan varmaan sitten runkotolpat paikalle ja yläsidepuut. Sitten puuttuukin vain "katto".


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti