maanantai 8. lokakuuta 2012

Rehellisyys, Sensuuri ja Raha

Kun kirjoittaa oikein imaisevasti voi ansaita rutosti rahaa, tai ainakin merkittävästi - tuolla Googlen AdSense palvelun avulla.
Oma tienesteni noin kolmen vuoden ajalta oli noin € 70.

Tiedän että voisin kirjoittaa aivan toisella tavalla - saada uusia lukijoita ja entiset palamaan uudelleen ja uudelleen takaisin. Kuka ei olisi nk. "Peeping Tom" - eli tirkistelijä, ainakin joskus. Ilman sitä "ominaisuutta" monet lehdet eivät olisi enää tarjolla kuten Hymy ja 7 Päivää ym.

Rehellisyys
- voi tarkoittaa että tuo esiin kaiken todellisen omasta elämästä, sen eri tapahtumista ja myös omasta elämästä arvioimatta miten se voi loukata asiassa esiin tulleita henkilöitä, tai joitakin muita, jopa yrityksiä.
(Itse)Sensuuri
-astuu esiin jolla pyrkii rajoittamaan sitä että ei loukkaa jotain toista ihmistä, hänen tunteita ja arvoja, kuten nk. yksityisyyttä.
(Itse)Sensuuri iskee tilanteisiin joissa en edes mainitse kohdetta sen lähemmin, tarkemmin mutta lukija saattaa tunnistaa siitä itsensä.
Raha
- kun avaa avoimeksi rehellisyyden ilman sensuuria syntyy tilanne joka vetää puoleensa lukijoita ja sen myötä blogin kirjoittaja ansaitsee rahaa jopa viikossa tai vajaassa sen mitä olen nyt kolmen viime vuoden aikana.

Edellinen piti olla intro seuraavalle - eli päästäisiin itse asiaan joka minulla oli alkujaan mielessä, se nk asia.
Mutta nyt minusta tuntuu että tämä saa nyt jäädä tähän - se fiilis, motivaatio vain nyt katosi....
... tuli sellainen tyhjä olo - se tapahtuu aina sen jälkeen kun yritän "sanoa jotain", se alkoi varmaan kun radikaalisuus minusta katosi kuten tumma tukka ja musta parta. Nyt se jokin taas katosi - motivaatio, tiedä mikä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti