sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Metsurin hommia ja sorvausta

Nyt meni sitten metsurin hommaksi
Raitaa nurin
Ensin kaadoin neljä raitaa jotka kasvoivat samasta kannosta. Sitten siirryin kulmassa olevan kuusikon sekaan jossa hieman harvensin sitä ja sitten puut pinoon kuivumaan.
Puut pinossa ja jäljet siivottu
Kannot jätin korkeiksi, 
Vielä pitäisi irrottaa maasta
Paras osa sorvattavaksi löytyy nk. juuripaakusta, eli se pitäisi kaivaa esiin, katkoa juuret ja vetää traktorilla irti maasta - ja sitten kuivumaan.

Em hommaa tehdessä moottorisahan ketju irtosi uudelleen ja uudelleen. Syy oli vääränlainen ketju - jonka K-Raudan myyjä antoi vaikka annoin myyjälle oikeat tiedot. Ei kun vanha ketju takaisin, teroitus ja homma toimi.

Toinen juttu joka ei oikein toiminut oli kun puupajani pieni vannesaha hajosi juuri kun minun piti trimmata tekemäni kulhon aihiota.
Trimmattava kulho
Ei mahdu sorviin, joten reunat on trimmattava.
Vannesahan korjausyritys
Syynä ongelmaan oli tuo musta ratas josta voima siirtyy muualle. Sieltä näköjään jotain hajosi eikä pyörinyt joten pikaliimaa ja pieni puutappi ja sitten se taas toimi.
Siinä se nyt on, tekemälläni korotusrenkaalla
Ensin alkoi aihion trimmaus että saan sen balanssiin.
Nyt se on valmis muodon hakemiseen
Huomenna teroitan taltat ja siitä se sitten alkaa. Ei tullut sitä mitä alkujaan ajattelin.

Siinä sivussa ryhdyn sitten kasamaan talveksi autokatosta, ja talon yläkulmien remonttia jota varten teen omat tellingit
Autokatoksen paikka, harkot näkyvät kuvasta
Päädyin tekemään sen tien varteen - helpompi pitää lumesta vapaana kuin sitä paikkaa jota aluksi kaavailin.
Rakennan sen siten että kestää vaikka mitä mutta on samalla kuitenkin tarvittaessa helppo purkaa.








2 kommenttia:

  1. Upea kulho työn alla.
    Näpsällä on taito hyppysissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se odottaa nyt viimeisiä pinnoituksia ja lopuksi kiillottamiset - sitten se onkin valmis :-)

      PS. Ei ihan mennyt kuten ajattelin -

      Poista