tiistai 9. lokakuuta 2012

Valmistuu se, pikku hiljaa

Oli tuon uuden huoneen uuden ilmeen nostattaminen, siis ikkunan alas lasku ja ylös nosto eilen - ja nyt se tuntuu olkapäässä.
Siinä se ikkuna oli
Puukkosahalla reunat auki, toki poistin ruuvut ensin ja sitten nytkyttelin painavan ikkunan lattialle.
Takana näkyvä osa on ollut varastona ja työhuoneenani - seuraavaksi se tulee olemaan osa keittiötä, ja siistimmässä kunnossa.
Siinä se ikkuna sitten on
Eikä se homma mennyt kuten Strömsöössä. Olin mitannut väärin, ei mitään uutta. Aukko oli noin 4 cm liian matala, joten ei kun puukkosaha taas käteen ja poistamaan ikkunan päällä olevia lankkuja, sitten 4 cm lyhennys runkotolppaan ja kaikki uudelleen kiinni.
Sitten olikin ikkunan nosto paikalle, tarvittavat tarkistukset ja kiinni. Lopuksi uretaania eristeeksi.

K-Raudasta pari viikkoa sitten ostamani. 28.01.2013 parasta ennen tölkit eivät antaneet kuin kolmanneksen sisällöstä. Vaikka kuinka vatkoin niin tukkoon meni uudelleen ja uudelleen.

Näkymä ulkoa päin
Ajatuksessa oli tänään asentaa ne vuorilaudat, mutta taaskaan se ei mennyt kuten tuumailin. Minulla ei sitten ollutkaan riittävästi niitä lautapinossa, sen kokoista mikä piti olla :-(

Seuraavaksi onkin sitten sisätilan levytys, eli EK-kipsilevyä seinään, tasoitukset ja maalaus ja lopuksi lattia ja pääsen uusiin tiloihin, omaan "mökötys-koppiini" :-)

Ruokatunti
Viki sai kunnon soppaluun, sitä aikansa ihmetteli ja sitten sitä vietiin!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti